Meet&Greet love! [Suomi, Finnish]

Luku 8

Christinen näkökulma

"Dean, oota nyt vähän!" juoksen hänen perässään. Olimme juuri lähteneet ravintolan pöydästä, missä olimme viettämässä seurustelumme vuosipäivää. Ravintola oli yksi lempipaikoistani Birminghamin Sparkhillissä, jossa minä ja Dean olemme asuneet parin kuukauden ajan. Asuntomme oli mukava, pieni mutta juuri sopiva meille kahdelle. Olimme sisustaneet sen boheemiin tyyliimme, joka sisälsi paljon kirjoja ja kasveja. Saavuin Deanin rinnalle ja lähestyimme kävellen Swanshurstin puistoa, jossa olimme tavanneet. 

Puiston penkillä istui pari mummoa keskustelemassa ja juomassa kahvia. Olin juuri aikeissa sanoa jotain tästä upeasta säästä, kun jokseenkin tutun näköinen henkilö lähestyi meitä juoksuvaatteissa, hän oli siis lenkillä. Henkilöllä oli kyllä pidemmät hiukset kun ajattelemallani henkilöllä, mutta silti hän näytti niin pajon häneltä, että en voinut olla tuijottamatta.

Dean ei huomannut mitään erikoista vastaantulijassa tai minun käytöksessäni ennen kuin huusin. Huusin hänen nimeään ja vastoin odotuksiani hän kääntyi. Dean katsoi ihmeissään ja vastaantulija tajusi kuka hänen nimeään oli huutanut. "Ei jumalauta. Christine ootko se sä oikeesti?" tuttu Harryn ääni kysyi. Aivoni huusivat ei, älä liiku, mutta jaloillani tuntui olevan oma tahto ja ne kuljettivat minua juosten häntä kohti. Tutut kädet kietoutuivat ympärilleni ja sama tuoksu, vaikkakin hien sekainen täytti sieraimeni. "Vitsit me ei olla nähty niin pitkään aikaan", Harry kertoi ilmiselvän asian. "Nii i, puoltoista vuotta melkein. Ei tullu postikortteja Haz. Ei yhtäkään", olin tästä asiasta aika loukkaantunut, vaikka olinkin nyt jo siitä aikalailla päässyt yli. "No oli kuitenkin kiva nähä. Me jatketaankin tästä Deanin kanssa matkaa!" Lähdin takaisin kohti Deania, jonka hölmistynyt ilme oli muuttunut ehkä hieman mustasukkaiseksi. Kyllähän hänkin nyt tajusi, että kyseessä on Harry Styles. "Älä huolestu D, toi jätkä ei merkitte enää mitään".

Harryn näkökulma

Pyhä lehmä. Christine oli kauniimpi kuin muistinkaan. Ja hänen silmänsä kimmelsivät onnellisuudesta niin kuin auringot. Kauniit tytöt Australiassa jäivät kyllä unholaan. Voi Chris, jos vain olisin muistanut lähettää ne postikortit. Kaikki voisi olla toisin ja Deania ei välttämättä olisi. Voisimme jopa olla ystäviä.
Kuitenkin tässä vaiheessa jossittelu on turhaa.

Tajusin, että olin ollut pysähtyneenä vaikka kuinka ja kauan. Jatkoin juoksemista ja kymmenen minuutin kulttua olin takaisin hotellilla. Olimme poikien kanssa parilla keikalla täällä ja tänään olisi niistä kahdesta kyseessä viimeinen. En siis todennäköisesti näkisi Chrisiä moneen aikaan.

Hellou pitkästä aikaa taas. Lyhyt luku (taas) mutta sekin ehkä parempi kuin ei mitään. Kysyisimpä teiltä sellaista, että kun tää joskus taas jatkuu niin haluatteko jossain vaiheessa, että kirjoitan frickle fracklen vai haluutteko pitää tän ihan puhtaana? (En nyt siis ajatellu mitään pornoo tästä välttämättä vääntää mutta kuitenkin)

Xx Sara