Sen silmät tuikki ku aurinko. Ne häikäs, niin ettei niihin voinu ees suoraa kattoa. Tai jos katto, niin saatto silmät alkaa vuotamaan, ku sen katse oli nii kirkas ja kaunis.
Sen hymy oli niin onnellisen näkönen, ettei sen nähdessään voinu estää omaakaan hiipimästä kasvoille. Ei kertakaikkiaan voinu olla hymyilemättä, vaikka kuin yritti, jos näki sen uskomattoman hymyn kuoppineen.
Sen kädet oli lämpimät ja karheat. Kun niitä piteli käsissään, pystyi ihan tuntemaan, miten lämpö levisi niistä omaankiin kehoon aina varpaita myöten.
Sen laulu oli niinku seireenien laulua, se veti puoleensa ja sai melkeen itkemään. Sitä ois voinu kuunnella nonstopilla vaikka aamusta iltaan ja läpi yönkin.
Sen sanat oli ku kauneinta kieltä maan päällä, ja jos kuuli oman nimensä sen suusta, sydämessä läikähti.
Se koko tyyppi, se oli niinku puhdasta kultaa. Se oli yksinkertasesti jotaki niin hienoa, ettei sitä uskaltanu lähestyä. Se oli jotaki niin hyvää, että pelotti sen olevan vaan kangastusta.
Silti se oli olemassa, tuossa vierellä. Hengitti ja oli.
STAI LEGGENDO
kirjeitä sulle, tän rososen polun matkalta
Storie d'amoreLyhyitä novelleja, "kirjeitä" ykspuolisen ihastuksen ja epämääräisen säädön kohteelle.
