Pimeyden tuolla puolen

Rikottu ja hajotettu

Minusta tuntui, etten selviäisi edes seuraavaa päivää. Kaikki se tuska sisälläni tuntui liialta. Olisi liikaa vaadittu jaksaa enää elää, kun elämässä ei tuntunut olevan enää mitään valoa. Oli kuin siinä ei olisi mitään jäljellä. Kaikki oli rikottu ja hajotettu.

Ikkunat elämässäni oli heitelty kivillä rikki ja nyt minä värjöttelin lasinsiruissa kylmissäni kyyneleet silmissä tuska sydämelläni. Silti kukaan ei nähnyt, vaikka olisi pitänyt. Kaikki oli liikaa, kaikki oli liikaa vaadittu. Jo vain eläminen, mutta kun sen lisäksi vaadittiin paljon muuta. Vaadittiin iloista naamaria, vaadittiin koulutehtäviä ja kavereita sekä harrastuksia. Elämää. Se oli liikaa vaadittu. Kyllä minä sen tiesin, mutta silti minusta tuntui kuin en vain pystyisi. En pystyisi jatkamaan. En edes tiennyt, mitä järkeä olisi jatkaa. Jatkaa ja patoa kaikki tuska sisälleen ja pitää ne siellä. En pystyisi. En vain voisi. Se olisi niin liikaa. Liikaa. Ei. Ei. Liikaa. Liikaa. Liikaa. Ei. En pysty. En voi. Ei enää. Ei koskaan ikinä. Ei älkää. Ei en pysty. Liikaa. Liikaa. Ei.

Elämään vaadittu voima on liikaa ja se on loppunut sisältäni. Tahtoni taistella loppuu, sillä en usko enää voittoon. En usko voivani voittaa, se olisi aivan liikaa pyydetty ja toivottu. En usko voivani taistella itseäni vastaan enää kauaa, sillä olen jo nyt niin lähellä sitä pistettä, että murtuisin. Mutta jos en murrukaan, minä en tiedä kuinka kaukana on murtumispiste. Jos en pian murru, en pysty enempään. Murtumispisteen saavuttaessa minut voidaan koota, ainakin toivon niin, mutta jos minä en murru, minua ei voi koota.

Minä en välitä enää. Minä en näe enää mitään valoa missään. Kaikki on lopussa, minä olen lopussa ja kai tarinanikin on lopussa. Jatkaminen tuntuu mahdottomuudelta, sitä se onkin. On mahdottomuus koota itseni enää, sillä olen vain puoliksi murtunut. Olen lasikuppi, joka on täynnä säröjä, jotka putoilevat hetki hetkeltä. Tiputetut palaset tallotaan ja murskataan vielä pienimmiksi paloiksi. Kukaan ei voi liimata minua enää kokoon, olen niin väsynyt. Loppu on lähempänä kuin alku. Ehkä en saa onnellista loppua, mutta haluan kuitenkin pelastuksen.

Joka päivä tunnen oloni huonommaksi ja väsyneemmäksi, joka päivä minusta tuntuu kuin en kestäisi. Joka päivä toivon enemmän ja enemmän parempaa huomista ja parempaa tunnetta, pelastusta. Silti joka päivä koen sen pettymykset, en pelastu en parannu en saa parempaa huomista.