Kukanlehden Tarina

Luku 2

Kukka saapui emonsa ja veljensä kanssa metsään. Hänen emonsa selitti heille kasveista, mutta Kukka ei kuunnellut. Kukka oli haistanut jotain. Kukka nuuhki ilmaa, muttei tunnistanut hajua. Juuri kun hän oli kysymässä emoltaan hajusta, alkoi kuulua hirveää haukuntaa. Koiria! Vasta nyt hän tunnisti hajun. Hänen emonsakin kuuli sen ja näki viisi valtavaa koiraa, jotka lähestyivät heitä. Hänen emonsa ulvahti ja nappasi ensin Siemenen ja sitten Kukan niskanahasta ja kiipesi lähimpään puuhun. Kukka katsoi alapuolella räksyttäviä koiria kauhuissaan." Apua!" Hän huusi. Kuulosti ihankuin jostain kaukaa olisi kuulunut ulvaisu vastaukseksi. Siinä samassa paikalle ilmestyi kissoja. Ne eivät näyttäneet samalta, kuin he, vaan kissat olivat valtavan kokoisia ja lihaksikkaita. Apua, aikovatko ne syödä meidät?! Kukka ajatteli hädissään. Kissat kuitenkin vain vilkaisivat heitä ja kävivät taistelemaan koiria vastaan. Mitä ihmettä? Koirathan voivat repiä heidät kappaleiksi! Kukka ajatteli. Kukan emo näytti ajattelevan samaa. Emo peruutti hitaasti. Yhtäkkiä kuului kova "Räks!" Oksa oli katkennut. Sekunnin murto-osan Kukka tunsi putoavansa. Sitten hän putosi jokeen, joka kulki juuri oksan alapuolella." Apua!" Hän huusi niin kovaa, kuin jaksoi. Virta oli voimakas ja se kiskoi häntä kohti veden-alaista luolaa. Hän huusi uudestaan. Kukaan ei auttanut. Kaikki villikissat taistelivat ja hän ei nähnyt emoaan ja veljeään missään. Hän upposi veden alle. Hänen käpälänsä olivat liian väsyneet uimaan. Hyvästi kaikki! Hän ajatteli upotessaan ja virratessaan kohti mustaa veden-alaista aukkoa.