Secrets Of Hogwarts • Finnish •

3

skip 2 viikkoa

Harryn näkökulma

"Harry! Tule laittamaan nyt aamiaista, Dudley melkein kuolee täällä nälkään", herään jälleen huutoon keittiöstä ja kiroan hiljaa ääneen.

En edes vaihda vaatteitani, sillä heillä näytti olevan kiire. Totuus todennäköisesti tuosta Dudleyn "nääntymisestä" oli se, että hän oli syönyt jo neljä tai viisi annosta, mutta halusi lisää. "Tulossa ollaan." tiuskaisin komeron ovelta ja sitten astelin ulos.

Keittiössä kaikki istuivat jo pöydässä odottaen, että minä laitan pöytään mehua, kananmunat ja pekonia. Asuisin mielummin missä tahansa muualla kuin täällä. Onneksi tämä onkin viimeinen päivä täällä tälle vuodelle.

Ainut ongelma oli se, että miten saan matka-arkkuni ja muut tavarat raahattua ulos ilman Vernonin tai kenenkään Dursleyn huomaamista?

Aloin paistaa kananmunia ja mietin samalla kyseistä asiaa. Siitä tulisi haastavaa. Pian lisään pannulle myös pekonit ja kaadan kolmeen lasiin mehua.

Miksikö vain kolmeen? En tietenkään itse sitä saanut juoda. Sain vettä, minkä tosin kyllä kelpuutin, en edes pitänyt omenamehusta.

"Hoidatko homman nopeammin?" Dudley tiuskii pöydästä ja heittelee aterimiaan pitkin huonetta.

"Harry, hae ne!" Vernon huudahtaa tiukasti, mikä ei tosin yllättänyt minua lainkaan.

"Sitten se ruoan paistaminen hidastuu vielä jonkin verran enemmän." huomautan tuhahtaen, milloin Vernonin kasvoille syntyi silkka raivo.

"Et sinä puhu meille noin!" hän murahtaa ja pyöräytän silmiäni. Tuon paistinpannun heidän luokseen, ja hetken kuluttua se onkin tyhjä ja heidän lautaset täysiä.

Alan kerätä Dudleyn aterimiä lattialta, ja sitten ojennan ne hänelle. Noin minuutin kuluttua hän onkin syönyt jo lautasensa tyhjäksi. Nappaan kaapista itselleni lasin, ja kaadan siihen mehua. Sitten teen itselleni leivän, ja olen ylpeä siitä, että kukaan ei valittanut minulle siitä. Tai enemmänkin olen yllättynyt.

Kävelin, - tai hiippailin huoneeseeni, jos sitä huoneeksi edes voisi kutsua. Ei varmaan.

"Luuletko pääseväs noin helpolla?" kuulin äänen komeroni oven takaa. Dudley.

"Kuinka niin?" kysyin naurahtaen ja avasin oven. Dudley nauroi inhottavaa nauruaan, ja lopetettuaan sanoi:

"Sinusta huomaa sen, että suunnittelet jotain. Oot selvästikkin tänään lähtemässä, tai yrittämässä lähteä, pois. Se ei tule onnistumaan, kerron isälleni."

"No kerro vaan, mutta katsotaan sitten uudelleen kun muutan sinut pieneksi kärpäseksi", sanat lipsahtavat suustani ja Dudley lähtee samantien juosten pois.

Voi hitto. Alan pikaisesti pakata hiukan tavaroitani, sillä kello on jo vähän yli kaksi. Minun täytyisi poistua talosta todella hiljaa.

"Hän mitä?!" Vernon ulvoo keittiössä, ja sen jälkeen kuulen hänen askeleiden lähestyvän tätä komeroa. Pian ovi repäistään auki ja näen edessäni tulipunaisen setäni.

"Minä.. - minun ei ollut tarkoitus sanoa sitä."
änkytän mahdollisimman viattomaan äänensävyyn.

Vernon tuijottaa minua mietteliäästi, ja nyökäyttää sitten päätään. Mitä?

"Hyvä on, mutta ensi kerralla ei käy hyvin, sen voin luvata. Me olemme kohta lähdössä kaupoille, etkä sinä herranjumala tule mukaan." hän sanoo ja nyökkään tyytyväisenä. Käy hyvin, enemmän kuin hyvin.
Voin siis paeta.

...

Olen saanut kaikki tavarani pakattua, ja minulla on tarpeeksi rahaa mukana ostaakseni koulutarvikkeita Viistokujalta. Vedän syvään henkeä ja sitten astun ulko-ovesta matka-arkkujeni, sekä Hedwigin häkin kera ulos.

Vilkuilen ympärilleni, eikä Ronia näy. Katsoin kelloa juuri ennen ulos tuloani, ja se näytti kymmentä vaille kahta.

Odotan muutaman minuutin, ja pian alankin jo kyllästyä. Huokaisen. Mitä jos se olikin joku Fredin ja Georgen pila? Voisi hyvin ollakkin.

Säpsähdän, kun huomaan jonkin auton kaartavan meidän pihaamme. Mutta se ei tullut lentäen. Se ei nimittäin ollut Weasleyt.

Voitte varmaan hyvin arvata, ketkä ne oli.
Niinpä, se, että he lähtisivät pois juuri siihen aikaan, kun aioin paeta, kuulostikin liian hyvältä ollakseen totta.

Vernon astuu ulos autosta ja katsoo minua.. hyvin, hyvin vihaisella ilmeellä.
Harry, nyt tai ei koskaan.

Nappaan matka-arkkuni maasta, ja toiseen käteeni otan häkin. Lähden juoksemaan Dursleyjen auton takaa kadulle. Kukaan ei juokse perääni?

Ehkä heitä ei vain enää kiinnosta. Se onkin varmaan hyvä asia.. voisin asua.. Weasleyillä.
Ei, heillä ei ole varaa pitää vielä yhtä perheen jäsentä asunnossaan. Enkä muutenkaan edes viitsisi.

Entä Hermione? Ei, hän ei jaksaisi minua.
Täytyy siis tyytyä siihen, että minulla ei ole kotia. Ei varmaan koskaan ole ollutkaan.

Tai sitten pitäisi ottaa yhteyttä Siriukseen. Jatkan juoksua, ja olen jo aivan varma, että kello on kaksi. Täytyy siis jotenkin palata Dursleyen pihaan, ilman että he huomaavat.

a/n
heiih tätä ei tarvii lukee mut lue toki jos yhtään tekee mieli:))) en siis oo kirjottanu tätä kirjaa pitkään pitkään aikaan, joten nyt teidän toivosta laitoin jatkoa tulemaan 👀

koulu ei ole mukavaa, ja opiskelu vie muutenkin paljon aikaa. jos te vaan haluutte, niin voisin alkaa päivittelee vähän useemmin tätä kuin kerran puolessa vuodessa. ja sit voisin joskus julkasta jonkun tarinan, koska mul on tuol 41 draftia nii sieltä kyllä löytyy vähän kaikenlaista.. 😁

no joo, mutta kiva jos luit ja palaute on aina tervetullutta! 😂😎

ps saattaa olla kirjotusvirheitä...