Luulotautiset [TAUOLLA}

1. Kun mun ura lähti noususuhdanteeseen

Se kissa oli valtava. Metrin leveä, ainakin kaksi korkea, ja sen turkki oli väriltään sammaleenvihreä. Pyöreät, oranssit silmät hohtivat tarkkaavaisesti ja kalanruotoja muistuttavat viiksikarvat olivat valkoiset maidosta, jota oli oranssiksi lasitetussa savikupissa. Vaaleanpunaiset anturat oli hahmoteltu siroilla pensselinvedoilla, ja vaikka kissa olikin maalattu pikkutarkasti pienintäkin yksityiskohtaa myöten keltaiselle kankaalle, se kuvotti mua. Aivan kuin olisin tapittanut valtavan maalauksen sijaan psykedeelilasien lävitse oikeaa, massiivista kissaa, joka oli jostain syystä päättänyt jäädä roikkumaan kellastuneeseen tapettiin.

Vaikka kissamaalaus oli mulle uusi, huone oli tullut tutuksi viimeisen vuoden aikana. Se oli ehkä seitsemän neliötä, ja se seinä, joka ei ollut julisteiden tai vinksahtaneiden taulujen peitossa, jäi suuren puuhyllyn taakse. Hylly pursusi eri värisiä ja eri kokoisia, järjestelmällisesti lajiteltuja laatikoita. Hyllyn ylin lauta oli täynnä mulle tuntemattomia huonekasveja, ja niiden voimakas tuoksu sekoittui alemmilla hyllyillä lepäävien maustepurkkien ja suitsukkeiden hajuun. Lukuisista nenän ärsytyksistä huolimatta ilma ei kuitenkaan ollut tunkkainen, vaikka niin olisi helposti saattanut ensinäkemältä luulla: huoneeseen pääsi nimittäin hyvin vähän luonnonvaloa ikkunassa roikkuvien verhokerrosten alta.

Ikkunan edessä oli raskas ja antiikkinen, tamminen työpöytä, jonka laatikostossa oli mustat rautavetimet. Pöydällä olevasta MacBookista kaikui humiseva meditaatiomusiikki. Lattialla, pyöreän mandalamaton ja vaatteista kasatun pedin päällä, makasi paidaton, karhumainen mies, jolla oli tuuhea, musta parta ja samanväriset hiukset löysällä nutturalla. Tummat kulmat olivat rypyssä, ja kapeat huulet pilkistivät parran seasta tiukkana viivana. Matti-Henrik näytti vihaiselta nukkuessaankin.

Kurkustani pääsi tuskainen inahdus noustessani istumaan. Olin simahtanut kuormalavojen päälle heitetylle futonille, jota Matti-Henrik käytti jostain masokistisesta syystä sänkynään. Auttoi varmaan samaistumaan paremmin tiibetiläisten munkkien ja Intian katulasten kärsimyksiin.

"Nouse, laiska paska", huokaisin heittäessäni jalkani lattialle ja tökkäistessä miestä jalkapohjallani. Herkkäuninen M-H avasi vihreät silmänsä, ja nousi leveä selkä rutisten istumaan. Mies venytteli lihaksikkaita käsivarsiaan, ja haukotteli kovaäänisesti karjahtaen. Siinä oli alkuvoimaa, ja jotain suomifilmimäistä.

"Miksei me olla naimisissa?" mä kysyi vaalennettua, kuivaa tukkaani haroen. Siinä oli valtava takku, mutten halunnut kammata sitä auki, koska se sai naurettavan liruisen kuontaloni näyttämään edes hieman paksummalta.

"Koska mä olen hintti", M-H sanoi unen madaltamalla äänellään ja venytteli polveaan. Uusi rusahdus. Sillä oli jalassaan järkyttävän rumat, batiikkivärjätyt haaremihousut ja kippuraisista varpaista kasvoi karvoja. Silti mä armollisesti rakastin sitä koko sydämestäni. Tosin en romanttisessa mielessä, mä ja M-H oltiin niin samanlaisia, että olisin ollut maailman tylsin ja mukavuudenhaluisin ihminen, jos olisin luovuttanut sydämeni sille.

"Mäkin luulin pitkään olevani lesbo", totesin ja nousin seisomaan tahkealle kokolattiamatolle. Mun sukat oli varmaan jääneet epämukavien läskipohjakenkieni sisään, kun olin heittänyt ne aamulla kännissä eteiseen. Eilen oli ollut hauskaa, vaikka absinttikeijujen pyydystäminen olikin vienyt voimat ja jättänyt jälkeensä kipeän pään. Mun koko keho huusi nestehukkasta. Oli pakko kokeilla sormin, oliko mun naama vielä paikallaan. Iho tuntui vahalta, mutta sen alla ulkonevat poskipäät, parista mukulasta muotoiltu nenä ja kaikkea muuta kuin täyteläinen suu olivat siellä missä pitikin.

"Sä vaan olit ruma ernu etkä saanut miehiä", M-H sanoi pompatessaan kädet heilahtaen kahdelle jalalle. Lattia tömähti, ja hyllystä putosi sininen kortsupaketti. Virnistin, ja tunsin, kuinka mun nenä nyrpistyi paljastaessani jyrsijämäiset hampaani.