DRAMIONE - I Hate You, But I Learned To Love You

1. Totuus vai tehtävä, Pansy?

Anteeksi lyhyys, seuraavat luvut tulevat olemaan pidempiä!

Luihuisen kuudesluokkalaiset olivat kokoontuneet piiriin oleskeluhuoneen lattialle, joskin minä arvovaltaani sopivasti löhösin vihreällä nojatuolilla. Tietenkin minä, kukaan ei edes kyseenalaistanut käytöstäni, olinhan Malfoy. Vino hymy kohosi kalpeille kasvoilleni ajatuksesta.

Pelasimme totuutta ja tehtävää, varsin lapsellista, mutta aivan sama. Mitä muutakaan tekisimme sateisena lokakuisena iltana? Haukottelin ja katsoin tyhjän tuliviskipullon pyörintää, kun se osui Crabbeen. Joka suunnasta kookkaan pojan kasvoilla oli itsevarma hymy hänen vilkaistessa minua. Tuo nimittäin tiesi minulla olevan ohjat käsissäni, jos vain halusin.

"Haa! Totuus vai tehtävä?" Alice Bluehill huudahti ja heilautti vino hymy kasvoillaan blondeja hiuksiaan. Hän oli kaunis ja oiva Luihuinen, joskus olin jopa vietellyt hiukan häntä. Vastakaikua oli tullut ja paljon, mutta minun osaltani juttu jäi yhdelle illalle. Hän ei vain tuntunut oikealta, en nähnyt häntä erilaisena kuin muut. Ja se oli syy, jonka perusteella huomasin jonkun tietyn. Erilaisuus.

Havahduin mietteistäni huomatakseni Crabben kurtistuneet kulmat ja kuullakseni Alicen käskyn:
"Pussaa huoneen kauneinta tyttöä!" Mielessäni nauroin ja jopa säälin tyttöjä. Crabbe pussaamassa, tämä oli nähtävä. Hänen pulleat poskensa punehtuivat ja pienet silmät tihrustivat jokaista huoneessa olevaa tyttöä, joista kukin hivuttautui vaivihkaa taaksepäin. Nyt kiitin onneani, ehei, nyt olin tyytyväinen siihen, etten syntynyt tytöksi. Crabben suudelma olisi jotain sanoinkuvaamattoman ällöttävää.

Crabben katse pysähtyi jalkojeni juuressa istuvaan Pansyyn ja nopeasti hän kumartui pussaamaan kauhistuneen naisenalun poskea.
"Hyi!" Pansy kirkaisi ja pyyhki poskeaan hädissään. Crabbe näytti siltä, että voisi vajota maan alle hetkenä minä hyvänsä, vaikka tarkasti katsoessa huomasikin pienen virneen. Katsoin häntä pistävästi, sillä Pansy - kaikessa ärsyttävyydessään - kuului tavallaan minulle. Oletin, ettei hän edes yrittäisi kyseistä tyttöä. Vaikka eihän Crabbe nyt minulle vetäisi vertoja, varoittelin vain.

Pullo pyöri monta kierrosta ja totuuksia selvisi ja tehtäviä suoritettiin. Lopulta se pysähtyi kohdalleni. Kohotin kulmiani laiskasti, kun Astoria, kiharahiuksinen tyttö kysyi:
"Totuus vai tehtävä, Draco?"
"Totuus", sanoin ja naputtelin taikasauvaani, josta lenteli keltaisia kipinöitä.
"Keheen Tylypahkan kuudesluokkalaisista tytöistä ihastuisit viimeisenä?" tyttö virnisti teennäisesti ja puri huultaan. Hän ilmeisesti pelkäsi, että sanoisin hänen nimensä, mutta en tuottaisi hänelle pettymystä, sillä hän oli kultakimpale verrattuna kahteen muuhun tyttöön.

"Hannah Abbottiin tai Hermione Grangeriin", esitin oksentavani. Astoria virnisti ja jatkoi kyselyä:
"Kumpi?" En tarkalleen ottaen tiennyt, aknesta kärsivä ällöttävä hölösuu Puuskupuh vai pörrötukkainen rasittava hikke, joka hengaa Potterin ja Weasleyn kanssa ja on kaiken lisäksi Rohkelikko.
"Kysymyksesi meni jo", totesin kuivasti ja kurotin pyörittämään pulloa, joka pysähtyi jalkani vieressä olevaan Pansyyn.

Tyttö kääntyi ja hymyili minulle viekkaaseen tapaansa katsoen samalla silmiini odottavasti.
"Totuus vai tehtävä?" kysyin kuin asia ei kiinnostaisi minua ollenkaan.
"Tehtävä", hän henkäisi ja tuijotti minua tiiviisti silmiin. Kaikkien muidenkin piirissä olevien katseet olivat minussa. Periaatteessa voisin pyytää mitä vain ja tyttö tekisi sen eteeni.

"Kulje huomenna Suuressa salissa sen Grangerin ohitse ja kaada vesilasi hänen päällensä", haastoin.
"Tietenkin", hän heilautti mustia olkapäille ulottuvia hiuksiaan ja virnisti iskien samalla silmää.

Ilta päättyi lyhyeen ja unisimmat menivät jo makuusaleihin. Lopulta jäljellä olivat vain minä ja Pansy. Tytön sormet leikittelivät housuni lahkeella hänen virnistäessään häijyyn tapaansa:
"Grangerin kirkaisu on nähtävä, helvetti kuinka vihaankaan häntä!"
"Et ole ainut", hymähdin ja esitin oksentavani. Inho täytti mieleni ajatellessani häntä, ei, en soisi hänelle edes pientä ajatusta. Niin vastenmielinen hän oli.

Pansy nousi ja istui nojatuolini käsinojalle katsoen minua tarkasti.
"Olet komea", tuo lipsautti suustaan.
"Tiedän", hymähdin ja vilkaisin Pansya leikkisästi. Hän silitti hiuksiani pitkillä sormillaan ja annoin hänen tehdä niin. En minä hänestä pitänyt sillä tavalla, kunhan vain nautin huomiosta. Lopulta nousin ylös ja tokaisin:
"Menen nukkumaan." Pansy mulkaisi minua hiukan pettyneenä ja jäi yksin nojatuolille.