DRAMIONE - I Hate You, But I Learned To Love You

2. Sinä teit sen, Draco. Minä tiedän.

Miten Emma Watson voi näyttää noin kauniilta, vaikka näyttelee itkevänsä? Ei voi ymmärtää.

Mutta siis, tästä luvusta pitäisi tulla pidempi ja tapahtumarikkaampi. 😊

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Astelin tyrmistä ylös portaita pitkin. Käytävältä kuului jo ääntä, sillä koko Tylypahka oli menossa aamiaiselle. Crabbe ja Goyle löntystivät perässäni ja solvasivat silloin tällöin muiden tupien oppilaita. Oli tuttua kuulla suustamme sanat kuraverinen ja saastainen, sekä tuntea tönäisy tai jokunen ilkeä jekku, mutta silti ne aina säikäyttivät kohteitaan. Taika oli valtaa, jästisyntyisillä ei ollut tässä maailmassa sijaa. Niin isä oli opettanut ja niin se oli. Tulisi aina olemaankin. Taikamaailmassa oli selvä ero meidän puhdasveristen ja kuraveristen, sekä verenpettureiden välillä. Puoliveriset tasapainottelivat välissämme, vaikka hekin olivat reilusti meidän allamme.

"Haluan nähdä Potterin ja Weasleyn ilmeet, kun Granger saa kylmää vettä niskaansa", virnistin Goylelle ja Crabbelle. Rohkelikot saisivat taas turpaansa.
"Draco!" Pansyn kirkaisu kuului puheensorinan ylitse ja pian tunsin kynsien painautuvan olkapäähäni.
"Lopeta", sihahdin ja siirsin hänen kätensä pois olkapäältäni. Tyttö katsoi minua hetken häkeltyneenä, mutta toipui sitten ja virnisti:
"Ei kai sua sattunut?" Nauroin ja pudistin päätäni, vaikka oikeasti hänen kyntensä todellakin raapivat kuin ne olisivat pienet veitset.

"Isä kirjoitti eilen, Taikaministeriö uusinee jästiesineiden väärinkäytön osastoa. Weasley sietäisi saada potkut", naurahdin tuttu ivallinen ilme kasvoillani, kun astelin Suuressa salissa Luihuisen pöytää kohti. Oppilaat väistivät automaattisesti.
"Totta, Dracoseni", Pansy roikkui perässäni ja istui paikalleen. Tyttö ei koskaan syönyt juuri mitään. En tiennyt mikä siinä oli, mutta joskus hän peilaili vatsaansa ja jätti syömättä kokonaan. Eipä se minua liikuttanut.

Crabbe ja Goyle istuivat molemmilla puolillani ja jotkut minua ihailevat Luihuiset ympärilläni muilla vapailla paikoilla. Opettajien pöytä oli täynnä lukuunottamatta Sibylla Punurmiota, sitä sekopäätä, joka oli kerran kehdannut neljännellä luokalla ennustaa minun kohtaavan karmean ja väkivaltaisen kuoleman. Väkisinkin suupieliäni nyki muisto hänen kalpeista kasvoistaan, kun itse isäni Lucius Malfoy oli tullut ja uhannut erottaa hänet. Dumbledore oli kuitenkin estänyt tämän. Punurmio muutenkin harvoin söi muun koulun kanssa. Siitä tulikin mieleen tehtävä.

"Pansy, se tehtävä", murahdin tytölle, jonka vihreät silmät kiiltelivät innostuksesta ja musta ylikasvanut polkkatukka heilahti.
"Tottakai", hän iski silmää ja veti taikasauvansa kaapunsa taskusta. Varmistin, että opettajien pöydän huomio oli toisaalla ja nyökkäsin Pansylle, joka huomaamattomasti leijutti lautasensa vieressä olevaa täyttä vesilasia kohti Suuren salin toista puolta. Kukaan ei huomannut mitään lasin lähestyessä kuraverisen pörröistä päätä. Se kallistui ja pian salin täytti kirkaisu. Granger oli läpimärkä. Lasiin oli käytetty selkeästi laajennusloitsua, sillä tavallinen kaksi desiä vettä ei riittäisi tuohon. Räjähdimme valtavaan nauruun näsäviisaan idiootin juostessa itkien pois Suuresta salista.
"Hikke tarvitsee hiukan viilennystä!" Pansy kirkui ja nauroi. Kunkkumme Ron kiirehti kuraverisen perään ja pian meni myös Potta Potter.
"Juokse, Potta!" huusin ja samassa vilkaisin opettajien pöytään, jossa Dumbledore oli noussut seisomaan. Kalkaroksen kalpeilla kasvoilla oli pieni vahingonilon häivähdys ja jopa vino virne. Parasta.

"Hiljaisuus!" rehtori jyrähti ja katseli salia puolikuun muotoisten lasiensa takaa, "kuka oli näin lapsellinen? Tai pikemminkin, kuka julkesi tehdä näin?" Oli harvinaista saada Dumbledoren huomio jekkuihin, sillä hän tiettävästi uskoi pieneen lapsenmielisyyteen. Muut vilkuilivat hädissään ympärilleen syyllistä etsien, minä olin ylpeä saavutuksesta ja huomiosta. Monen kasvot kääntyivät minuun päin ja viittasin virnuillen Pansyyn, joka nosti leukaansa ylöspäin ja mulkaisi muita oppilaita myrkyllisesti.
"Odotan teiltä jatkossa parempaa käyttäytymistä. Yhteishenkeä tulisi parantaa", rehtori päätti puheensa ja istui alas, mutta vilkaisi minua. Hän tiesi minun olevan osallinen tähän. Vedin kasvoilleni ivallisen virneen.
"Ja tuo höperö muka pidättelisi meitä?" nauroin Crabbelle ja Goylelle, jotka virnistivät suut täynnä ruokaa.

Hermione ei tullut enää aamiaiselle, loistavaa! Aamuni parani heti.

Ensimmäisellä tunnilla astuimme kolkkoon taikajuomaluokkaan, jossa Kalkaros keitti jotain lientä. Rasvainen tukka kiilteli vieressä olevan kynttilän valossa. Hän kohotti katseensa ja nosti leukansa ylös kuullessaan luokan ovensuulta puheensorinaa. Viittasin Crabbea ja Goylea seuraamaan ja istuin luokan perälle. Asetin jalkani rennosti pulpetin päälle. Tämä aine oli suosikkini, harmi vain, että se oli Rohkelikkojen kanssa.

"Tuleekohan Granger tunnille?" virnuilin ja todellakin yllätyin pörröpään astellessa posket punaisina luokkaan.
"Kuraverinen!" huusin nauraen, "Pieni kylpy aamulla ei tainnut auttaa tuon hiuspehkon kanssa, vai?" Luihuiset räjähtivät nauruun ja Grangerin punaiset kasvot punehtuivat entisestään ja silmissä kiiltelivät kyyneleet. Kalkaros ei tehnyt elettäkään puolustaakseen tyttöä, katsoi vain tyynenä sivusta.

"Malfoy!" Ron huusi etupenkiltä raivoissaan ja osoitti taikasauvallaan minua.
"Aww, puolustaako verenpetturi Weasley kuraveristä tyttöystäväänsä?" nauroin ja Hermione huudahti itkuisella äänellä:
"En ole hänen tyttöystävänsä! Haista paska, Malfoy!" Räjähdimme uudelleen nauruun, niin säälittävää. Ronin korvat punehtuivat.
"10 pistettä pois Rohkelikolta toisten uhkailusta ja sopimattomasta kielenkäytöstä", Kalkaros keskeytti riidan ja sai selkäänsä vihaisia mulkaisuja Rohkelikoilta.
"Mutta..", Potterin silmät leiskuivat, mutta iloksemme Kalkaros vilkaisi häntä myrkyllisesti:
"Ja vielä 5 pistettä pois opettajan määräysten kyseenalaistamisesta, Potter." Oikeudenmukaisuutta parhaimmillaan, puhdasveriset ensin! Pansy kuiskasi korvaani:
"Kuka edes haluaisi Grangerin tyttöystäväkseen?"
"Ei kukaan", virnistin ja lähes oksensin ajatuksesta. Ei sillä, jos hän olisi puhdasverinen.. Ei. Pudistin päätäni ja mulkaisin tuota hikkeä.

"Tänään keitämme elävien kuolleiden juomaa, ottakaa kirjasta sivu 10. Kyseinen juoma on erittäin vahva unijuoma, joka väärin valmistettuna voi olla kohtalokas. Valmistus on mutkikasta, enkä usko monenkaan teistä onnistuvan siinä, edes muka viisaimpien", Kalkaros mulkaisi Grangeria, joka tuijotti koppavasti eteenpäin, "juomaa haudutettaessa tulisi syntyä sinertävä höyry. Valmistuksen puolivälissä juoman olisi oltava tasaista mustaherukanväristä nestettä ja seuraavassa vaiheessa vaalean lilaa. Jos juoma on haudutettu oikein, se on vedenkirkasta."
"Minä onnistun tuossa", virnistin Pansylle, joka nyökytteli.

"Jaan teidät pareihin", professori mutisi ja viittoi sormellaan, "Hmm.. Potter ja Pansy, Weasley ja Crabbe, Longbottom ja Goyle... Malfoy ja Granger. Olkaa hyvät ja siirtykää parienne luokse." Leukani loksahti lattiaan, mitä helvettiä? Granger käänsi kasvonsa minua päin ja siristi silmiään. Hän nousi pulpetiltaan ja istui viereeni katse kirjassa. Katsoin ympärilleni, kukaan muukaan ei nauttinut tästä. Tyttö nappasi suoliljan juuren ja alkoi paloa sitä puukollaan.
"Se tehdään näin", murahdin ja nappasin juuren eteeni, heitin sen mortteliin ja aloin jauhamaan sitä.

"En ole tyhmä", Granger mutisi ja naputti kynsillään pöydän pintaa. Kaadoin jauhamani suoliljan juuret noidankattilaan.
"Mikä sitten? Et osaa edes käyttää morttelia", ilkuin ja nyrpistin nenääni. En myönnä, mutta tytön hajuvesi saattoi tuoksua hyvälle.
"En tarkoittanut sitä, Draco", hän heilautti ruskeat hiuksensa pois kasvojensa edestä. Kohotin kulmiani ja tuhahdin:
"Vaan?"
"Siitä aamuisesta, kyllä minä tajuan. Olen silmissäsi säälittävä paskiainen ja kukaan ei välitä minusta", Hermionen ääni muuttui kankeaksi, "ei sinun tarvitse ilmaista inhoasi minua kohtaan noin, sanoisit mieluummin suoraan." Hän kuulosti siltä kuin alkaisi itkemään. Jos välittäisin ja olisin katsonut, hänen poskillaan olisi varmasti kyyneliä. En sanonut mitään, vaikka mieleni teki halveksia häntä. Jokin kuitenkin sanoi sisälläni hänen kärsivän jo tarpeeksi.

"Se oli Pansy", tyydyin toteamaan kuivasti ja sekoitin lientä, joka oli tasaisen mustaherkun värinen.
"Idea oli sinun. Sinä teit sen, Draco. Minä tiedän", tyttö kuiskasi ja nyyhkäisi kurottuessaan heittämään lisää aineksia joukkoon, mutta samassa yksi kyynel hänen poskeltaan putosi liemeen.
"POKS!" kattilasta kuului ja ehdin peittämään kasvoni juuri ja juuri kädelläni, kun tummanvihreäksi muuttunut liemi räjähti päällemme.