Mooi kaikki! :3 Anteeks ihan sairaasti, tässä luvussa on kestäny ihan älyttömän kauan :c Oon tosi pahoillani, mutta toivottavasti tälle ficille löytyis vielä lukijoita!♥
Luku 12 (Zaynin näkökulma)
Katselen hymyssä suin, kun Niall hiljaisena lopettelee ruokailuaan. Koko ruokahetken ajan oli vallinnut hiljaisuus, jota en viitsinyt rikkoa. Niall ei selvästikään oikein innokkaasti kysymyksiini vastannut, joten mieluummin annoin tuon syödä rauhassa, kuin tenttasin tuota ankarasti, saaden tunnelmasta vain entistäkin vaivaantunemman. Niallia hiljaisuus ei näyttänyt kovin paljoa häiritsevän, sillä tuo näytti uppoutuneen täysin ruokaansa. Poika todella yllätti mut sillä, kuinka paljon noin pieneen kehoon oikein mahtui ruokaa. Niall söi ainakin puolet isomman annoksen kuin minä, vaikka tuo on viisitoista senttiä lyhyempi ja todellakin hentorakenteisempi kuin minä. Ei se kuitenkaan haittaa, oikeastaan se on vain hyvä, että ruoka tuolle maistuu, vaikka se hieman ihmeelliseltä tuntuukin.
"Haluutko vielä lisää?" kysyn Niallilta, kun tuo on lautaseltaan metsästänyt viimeisetkin kananpalat. Poika pudistelee päätään.
"Kiitos", Niall kiittää ruuasta hiljaa, laskien aterimensa lautaselleen merkiksi siitä, että tosiaan on valmis. Nousen paikaltani ja otan tuon astiat vieden ne altaaseen omieni seuraksi. Alan siivota pöytää huomaten, että irkkupoika yrittää aloittaa keppien kanssa taituroimisen. Kiirehdin avuksi ja sieppaan pojan uudemman kerran syliini, suoden tuolle hymyn.
"Minnekäs prinsessa oikein tahtoo?" kysyn mairittelevasti, saaden Niallin katsomaan ujosti vain käsiään. Vastausta tuolta en kuitenkaan saa, joten lähden kävelemään olohuoneeseen kevyt nuorukainen käsivarsillani.
"No jos sä vaikka ootat täällä ku mä puhdistan pöydän, ni tuun sit takas?" ehdotan, kun lasken blondin istumaan sohvalle. Annan hymyn koristaa huuliani ja Niall onnekseni nyökkää hyväksyvästi. Siirryn nopeasti takaisin keittiöön ja korjaan ruokatarvikkeet pois pöydästä. Pyyhin pöydän myös käden käänteessä, olenhan oppinut hyvinkin nopeaksi kahvilassa työskennellessäni. Kiiruhdan pian takaisin olohuoneeseen ja istahdan hymyillen tuon 15-vuotiaan viereen.
"No niin Niall, kerropa jotain itestäs. Mä en tiiä susta muuta, ku että sulla on tosi huono viinapää, sä oot sulonen, nuori ja ujo", kehotan poikaa, joka välttelee edelleen katsettani. Tuon katse on suunntattuna edelleen niihin pieniin kätösiin ja poika on itse vain hiljaa. Olinhan mä jo muutaman lauseen tuon suusta kuullut tänäänkin, joten en oikein ymmärrä, miksi vastaaminen on tuolle niin vaikeaa.
"Niall, kerro mulle nyt edes jotain. Mä en ehtiny puhelimessa edes puhumaan sun vanhempien kanssa susta tai oikeastaan mistään muustakaan, kun se puhelu oli sen verran nopea. Kerro ny ees jotain", pyydän, yrittäen saada tuon suusta edes jotain. Poika on kuitenkin aivan hiljaa ja huomaan tuon poskilla pienen punoituksen. En voi olla hieman hymyilemättä, vaikka mua hieman ihmetyttää nuorukaisen ujous ja hiljaisuus.
"Tykkäätkö sä vaikka urheilemisesta? Musiikista?" yritän saada tuota innostumaan edes jostain aiheesta. Periaatteessa onnistun, sillä saan tuon 15-vuotiaan jopa puhumaan.
"Joo", tuo vastaa hiljaa, käsillään hieman paitansa helmaa räpläten.
"Okei, no harrastatko sä jotain?" kysäisen ja saan vihdoin ne siniset silmät kohti omiani.
"Soitan vähä kitaraa ja oon pelannu jalkapalloa", Niall kertoo. Se saa mut hieman yllättymään ja hymyilen pojalle rohkaisevasti.
"Vau, mä haluan kyllä kuulla tän viikon aikana, että miten hyvin sä soitat! Mä en nimittäin osaa soittaa mitään", naurahdan toiselle. Poika pudistaa kuitenkin samantien päätään ja katsoo mua silmiin hieman kauhuissaan.
"E-ei, ei! En mä voi soittaa niin että sä kuulet!" poika ilmoittaa samantien. Naurahdan ja nyökkään tuolle, ristien kädet rinnalleni.
"Tietenkin voit. Ja sen mä aion vielä kuulla. Mä uskon että oot tosi taitava", tokaisen, siirtäen muutaman hiuskiehkuran pois tuon kasvoilta.
"Kerros mulle nyt irkkupoika, että mitä sä haluaisit tehä?" kysyn tuolta kulmiani kohottaen. Poika kuitenkin vain kohauttaa hartioitaan hieman vaivautuneena. Tuota selvästikin häiritsi edelleen ne aiemmat kohtaamisemme. Kieltämättä tunnelma oli muutaman kerran aiemminkin ollut hyvin vaivaannuttava välillämme, mutta ei se minua haitannut. Niall kun oli niin suloinen, että halusin tuon kanssa aikaa viettää kaikesta huolimatta.
"Noh, sun varmaan pitää tehä läksyt? Haluaisitko apua niissä?" ehdotan, sillä se nyt ainakin on asia, mikä tuon irlantilaispojan pitäisi tänä iltana hoitaa. Mieluiten Niall voisi hoitaa asian heti pois alta, niin voisin kehittää tuolle illaksi jotain hieman muuta.
"E-en mä tarvi", tuo sanoo ja mua harmittaa, kun toinen ujostelee seuraani edelleen. Päätän kuitenkin antaa tuolle mahdollisuuden tottua tilanteeseen omaan tahtiinsa.
"Noh, mä haen sun repun tänne ja mä voin sillä välin vaikka imuroida. Mutta pyydä heti apua, jos sitä tarvitset", hymyilen ja Niall nyökkää.
