Things will get easier

4. Pimeys

Heti kun olimme päässeet pöytään - täysien ruokalautasten kanssa - Mia ja Rachel aloittivat heti kuulustelun. "Mitä sulle on tapahtunut ? Miksei John vastaa puhelimeen kun hänelle yrittää soittaa, oletteko te eronneet ? Oletko kunnossa " He kyselivät vuoron perään. Haukkasin palan paahtoleipää. Kun ei ole syönyt kolmeen viikkoon alkaa olla pikkuhiljaa aika nälkä. " No ihan ekana, me taidettiin erota, olen ihan kunnossa, en ole vain jaksanut syödä. Johnista en tiedä mitään " sanoin samalla kun söin. Nielaisin ja join vettä ison kulauksen. "Sekä minulla on ollut vaikeuksia syödä. Ei sen kummenpaa... mutta mites teillä menee ?" En halunnut enää puhua itsestäni. Mia ja Rachel katsoivat toisiaan ja minut valtasi kummallinen tunne. Katsoin ympärilleni ja haistelin, aivan kauhea haju valtasi minut. Sitten näköni hieman sumeni. Join lisää vettä ja hengitin parikertaa syvään. "Haistatteko tuon hajun?" Kysyin. Mia ja Rachel pudistelivat päätä. "Oletko kunnossa, näytät himan valkoiselta" Rachel kysyi huolissaan. "Näytät vähän vihreältä" Mia lisäsi. "Joo ei miull mikää oo, oon kunnossa" sanoin ja join lisää vettä. Paha haju lähti mutta näkö pysyi sumuisena. "No minulla ja Lewillä menee hyvin. Sain töissä palkan korotuksen..." Mia ja Rachel alkoivat kertoa heidän viikoistaan ja minä lähinnä kuuntelin. Minun olo helpotti ja huononi vuorot ellen. En pystynyt keskittymään heidän puheisiin. Minua alkoi hieman pyörryttää. "Kiitos brunssista, minun pitää käydä töissä vielä tänään. Nähdäänkö viikonloppuna?" Nousin pöydästä ja laitoin takin päälle. "Joo, mennäänkö siis elokuviin sitten tuutte meille?" Mia kysyi ja nousi pöydästä. Rachel halasi minua. Mia kiersi pöydän ja rutisti minua hetken. "Tulkaa meille 15.00" hän sanoi. Rachel korjasi "niin siis perjantaina, eli huomenna". "Niin siis joo" Mia sanoi. "Okei, nähdään silloin" sanoin ja lähdin ravintolasta.
Ulos päästyäni oloni helpotti. Viileä tuuli tuntui hyvältä kasvoillani. Minulle oli kertynyt hikeä otsaan ja kämmeniin. Minun on päästävä nopeasti kotiin. Menin kuitenkin kaikessa rauhassa autoon ja lähdin liikkeelle. Ruuhka oli todella puuduttava. Paha olo palasi aina kun pysähdyin valoihin. Viimeinkin pääsin tielle jossa ei olisi valoja vähään aikaan. Se tuli kuin tyhjästä, minun näköni hävisi, aivankuin joku olisi sammuttanut valot. Yritin pysäyttää auton, mutta ajoin liian kovaa enkä nähnyt mitään. Seuraavaksi kuulin kauhean rusahduksen ja sitten en enään tuntenut mitään.