May the wind blows|| In finnish

003

Tässä saattaa tulla vähän pitempi väli tän luvun jälkeen päivityksessä, mut mulla on aika paljon koulujuttuja tässä meneillään niin en ehdi päivittää😅.
Olivia: Heräsin seuraavana yönä monia kertoja täysin hiestä märkänä ja huohottaen. Revin hiuksia päästäni ja nyyhkytin peittooni, sillä kaikki pahat uneni menivät saman kaavan mukaan ja niissä oli aina vampyyri, joka muistutti sitä kiharahiuksista nuorta miestä yöisestä puistosta.

Olin todella iloinen siitä, että koulu alkaisi jo seuraavana päivänä niin saisin jotain muuta ajateltavaa itselleni, koska en ollut käynyt ulkona oikeastaan kertaakaan sen jälkeen kun näin hänet tien toisella puolella. Vanhemmat sekä veli vähän ihmettelivät kun eivät saaneet minua millään ulkoilmaan, mutta säikähdin silloin oikein kunnolla ja pelkäsin tietysti, että hän löytäisi minut taas jostain ulkoa yksin hortoilemasta.

***

Kun ensimmäinen koulupäiväni Vancouverissa alkoi, heräsin kerrankin oikeaan aikaan ja ehdin tekemään kaiken mitä ajattelinkin. Heräsin sinä aamuna puhelimeni herätykseen suurinpiirtein kello 6.40 ja ryömin ylös sängystä tallustellen asunnon läpi suihkutiloihin vaaleanpunainen pyyhe kainalossani.

Kävin kuumassa suihkussa katselematta kuitenkaan hiuksiani, koska ne eivät olisi ehtineet kuivua muuten ennen kouluun lähtöä enkä oikein pitänyt föönin käytöstä.

Suhkusta tultuani valitsin päivän vaatteet itselleni. Päädyin harmaaseen Niken t-paitaan, revittyihin vaaleansinisiin farkkuihin ja mustaan bomberjackettiin. Puin vaatteet ylleni reippaasti ja hipsin meikkipussini luokse kaivellen sieltä lempituotteitani meikkiäni varten. Rajasin silmäni nestemäisellä eyelinerillä ja tulos oli ohut terävällä siivellä varustettu rajaus, laitoin huuliini huulirasvaa  ja tein meikkipohjan sekä kevyet varjostukset. Tuijottelin itseäni peilistä ollen lopulta sitä mieltä, että olisin kelvollisen näköinen kouluun. Pakkasin reppuni ja lähdin alakertaan, joutuen kuitenkin juoksemaan takaisin huoneeseeni, sillä unohdin laturin sekä kuulokkeet ja puhelimeni akku alkoi olla jo siinä kunnossa että se ei kestänyt edes koulupäivää loppuun jos käytin sitä. 

Otin keittiön jääkaapista mehutölkin ja tungin sen reppuuni harppoen sitten eteiseen. Etsin äidin kenkien seasta omat Adidaksen valkoiset lenkkarini ja yritin laittaa niitä jalkoihini nauhojen ollessa kiinni, mutta eivät räpyläni tietenkään mahtuneet niihin pieniin monoihin. Avasin nauhat väkivaltaisesti kiskoen sitten kengät jalkoihini ja hutaisten nauhat löysille ruseteille. 

Laitoin puhelimeni bomberjackettini taskuun ja avasin oven pomppien tasajaloin sitten kuistimme portaat alas. Otin puhelimeni taskusta pois ja lähdin tallustelemaan koulua kohti selaillen sosiaalisia medioitani läpi ja naurahdellen välillä vanhojen kavereideni hauskoille jutuille parissa Whatsapp-ryhmässä.

***

Saavuin lopulta koulun suuren pihan porteille nyrpistäen nenääni hieman näkymälle. Koulun pihalla oli monia kymmeniä nuoria nojailemassa joko koulun seinään tai juttelemassa nurmikolla seisoskellen. Kaikilla näytti olevan tiiviit ryhmät, joihin ei vieraita hirveän innoissaan oteta. Osa nuorista näytti paljon vanhemmilta kuin mitä heidän pitäisi olla, mutta annoin asian olla ja ryhdyin sen sijaan kehittelemään päässäni monia kauhuskenaarioita siitä, kuinka jäisin yksin ja minua oltaisi ruvettu kiusaamaan. Mietiskelyni keskeytti kuitenkin jäätävä katse, jonka omistaja olikin jo tuttu minulle. Kasvoiltani katosi veri ja käänsin katseeni pois tuumien kuumeisesti, että miten samassa koulussa kanssani voi olla vampyyri. Ei siinä ollut mitään järkeä, vampyyrihan olisi voinut imeä vaikka kaikki koulun opettajat ja oppilaat kuiviin silloin kun itse halusi.

Seuraava hetki tuntui menneen kuin hidastetulta nauhalta, sillä kellot soivat ja käänsin katseeni ovien suuntaan. Kohtasin taas sen kiharahiuksisen kaapin katseen, mutta sillä kertaa se ei ollut ilmeetön vilkaisu vaan luulin näkeväni tuon silmistä joitakin yksittäisiä tunteita. Saatoin olla väärässä, mutta jätkän silmistä hahmotin sääliä ja surua. Mitä helvettiä?