Soturikissat: Katajanmarjan kohtalo

Luku 3

Katajatassu poimi sammalta maasta ja heitti kasaan, joka oli jo muodostunut alarinteeseen.
Hänet oli käsketty Virtatassun ja Mustatassun kanssa keräämään uusia sammalia pentutarhaan. Ei se häntä juurikaan haitannut, sillä hän ei sillä hetkellä halunnut olla ollenkaan tekemisissä Varputassun kanssa (yleensä hän olisi paljon mieluummin lähtenyt tämän kuin Mustatassun tai Virtatassun kanssa minne tahansa). Häntä harmitti yhä se, miten ilmiselvää oli, ettei hänellä tosiaan ollut sellaista kissaa, jolle uskoutua tai jonka kanssa viettää aikaa. Kyllähän hän muutaman mukavan tunsi, mutta yleensä se oli vain muodollista, eikä todellista läheisyyttä. Yksi näistä tuttavuuksista oli Koivutassu, Tuuliklaanin kollioppilas, jonka kanssa hän oli lörpötellyt kokoontumisissa. Koivutassu oli mukava ja niin poispäin, mutta Katajatassusta tuntui ettei hänellä ollut oikeita ystäviä, tai edes rakastavaa perhettä; hänestä tuntui ettei hän ollut kenellekään 'korvaamaton' tai miten asian halusikaan ilmaista. Katajatassun sisarukset olivat kukin omissa piireissään, joihin hänellä ei ollut pääsyä; sen ajan jona ei ollut oppilaantehtävissä, Varputassu vietti Häivetassun kanssa. Mustatassu taas pyöri joko Orvokkitassun tai Virtatassun seurana, eikä Katajatassu ottanut selvää heidän merkillisistä sisäpiirivitseistään.
Hänen emonsa taasen, Tuhkapilvi, oli tavallisen ahkera Jokiklaanin soturi. Hän oli alkujaan kulkukissa; hänen veljensäkin oli joskus asunut Jokiklaanissa, mutta päättänyt sitten emonsa tavoin, että klaanielämä ei sopinut hänelle. Tuhkapilvi oli jäänyt yksinään klaaniin, ja pitkän aikaa kaikki ajattelivat että naaras ei tulisi toipumaan veljensä lähdöstä johtuvasta järkytyksestä aivan hetkessä. Siksi olikin yllätys, kun saatiin tietää että Tuhkapilvi odotti pentuja; hän oli nuori, ei kovin paljon oppilasta vanhempi, eikä hän näyttänyt mieltyneen kehenkään kolliin erityisesti. Isäksi epäiltiin aluksi Pihkahäntää; nuo kaksi tulivat ihan hyvin juttuun ja tykkäsivat pohtia kaikenlaista yhdessä. Ajatus oli kuitenkin ihan älytön, sillä Pihkahännän kumppani Hohtosydän oli juuri kuu sitten synnyttänyt heidän yhteiset pentunsa, Orvokkipennun ja Häivepennun. Epäonninen naaras oli valitettavasti menettänyt henkensä synnytyksen yhteydessä, ja Pihkahäntä oli pitkään onneton. Hän oli rakastanut Hohtosydäntä niin suuresti, ettei olisi voinut ikimaailmassa olla toisen naaraan pentujen isä. Niinpä klaanitoverit alkoivat miettiä, oliko Tuhkapilven kumppani klaanikissa ollenkaan. Olihan naaras itsekin alunperin klaanin ulkopuolelta!
Tuhkapilvi oli vaitonainen asiasta, ja kun pennut syntyivät, ei yksikään kolli tullut pentutarhaan auttamaan nimen antamisessa tai tunnustamaan pienokaisia omikseen.
"Isä ei halua tulla tunnustetuksi. Minä päätän nimet, ja minä nämä pennut myös kasvatan", hänen oli kuultu vastaavan uteluihin.

Katajatassu tahi kukaan hänen pentuetovereistansakaan ei vieläkään tiennyt mitään toisesta vanhemmastaan. He olivat lopettaneet kyselyn Tuhkapilven aina vain vastatessa ynseästi kysymykseen ja käskiessä heidät heti perään petiin. Asia palasi kuitenkin tuon tuosta heidän mieleensä, ja usein he sitä pohtivat.
Juuri tällä hetkelläkin Katajatassu ajatteli sitä, mutta ei viitsinyt ottaa asiaa puheeksi, koska tiesi ettei saisi ketään kuuntelemaan. Mustatassu oli varma että heidän isänsä oli jokin kulkukissa, mutta torjui jyrkästi kaikki arvelut siitä, koskei tahtonut taustansa vaikuttavan millään tavalla soturin uraansa. Virtatassu jaksoi jauhaa aiheesta loputtomiin, mutta hänen ehdottamat vaihtoehtonsa olivat niin järjettömiä ja hullunkurisia, että ennen pitkää kuka tahansa väsyi keskusteluun hänen kanssaan.

"Onkohan tässä tarpeeksi?" Katajatassu kysyi hieman ärsyyntyneenä keskeyttääkseen Virtatassun, joka oli alkanut viskellä kerätyillä sammalenpaloilla Mustatassua. Mustatassu väisteli niin taidokkaasti, ettei yksikään osunut häneen; vain pari mitätöntä hippusta hipaisi hänen korviaan.
"Luulisin niin", Virtatassu keskeytti heittelyn. Hän poimi pari lähinta tuppoa hampaisiinsa ja laski kasaan.
"Taisin innostua vähän liikaa."
Katajatassu katseli tyytyväisenä kun hänen veljensä keräsi tuhlatut sammalet kuuliaisesti maasta. Mustatassu ei laittanut tikkua ristiin auttaakseen, vaikka oli ollut hulluttelussa mukana. Hän vain käveli notkein askelin Katajatassun viereen.
"Miksi ihmeessä muita oppilaita ei voi vaihteeksi laittaa sammalia keräämään? Jos jotain minä vihaan, niin ainaista sammalten kanssa vehtaamista. Orvokkitassu ja Häivetassu eivät ole joutuneet tekemään sitä ikuisuuksiin" Mustatassu marmatti.
"Minusta on mukavaa auttaa klaanitovereita", Katajatassu sanoi hiljaa. Hän nappasi jalkojensa juuresta sammalpallon ja heitti sen Virtatassulle, joka otti kopin.
"Ehkä meidän ei tarvitse tehdä tätä sitten kun Puumasydämen pennuista tulee oppilaita", kolli virkkoi toiveikkaasti.
"Toivotaan niin", Mustatassu murahti.

Kolmikko otti niin paljon sammalta kuin vain pystyi kantaakseen, ja nousi sitten rinnettä ylös. Saapuessaan leiriin heitä vastaan juoksi viiden iloisen pennun joukko, jota johti musta vihreäsilmäinen naaras, Köynnöspentu.
"Olitteko te harjoittelemassa? Vai saalistamassa?" Köynnöspentu tivasi ja kierteli kehää kolmikon ympärillä häntä innostuneesti väräjöiden.
"Sammalia keräämässä", Mustatassu vastasi syvästi paheksuvaan sävyyn.
"Haluaisitteko te auttaa vaihtamaan nämä?" Virtatassu ehdotti viekkaasti, sovittaen kasvoilleen mahdollisimman viattoman ilmeen.
"Ihan kuin he muka haluaisivat-"Katajatassu aloitti, mutta pennut olivat jo tarttuneet sammalpalloihin ja riiputtivat niitä nyt suussaan.
"Varovasti. Niillä on tarkoitus vuorata petinne", hän huudahti Raitapennulle, vaalealle ja pienikokoiselle naaraalle, joka heilutti päätään niin että sammalhippuset lentelivät ilmaan. Raitapentu ei kuunnellut, vaan jatkoi samaan tahtiin; yksi sammalpalanen osui Virtatassua naamaan.
"No niin. Kantakaa nuo nyt pentutarhaan, ja tuokaa vanhat pois", Virtatassu opasti.
"Muistakaa tehdä se kunnolla!" Katajatassu huusi pentujen perään näiden rynnätessä innolla pentutarhaan.
"Nyt me voimmekin syödä", Mustatassu sanoi. Hän kävi tuoresaaliskasalla ja palasi sitten kantaen kahta suurta mustarastasta. Toisen hän otti itselleen ja toisen antoi Virtatassulle ja Katajatassulle.
"Tämä on kyllä aikamoista velvollisuuksista laistamista", Katajatassu virkkoi silmäillessään epäilevästi sinne, missä sijaitsi syvä painanne jota pentutarhaksi kutsuttiin.
"Niin kauan kuin emme joudu vaikeuksiin, kaikki on hyvin", Mustatassu tokaisi tehden mustarastaasta selvää hampaillaan.

//Tässä viimein osa. Mulla siis kestää aina tolkuttoman kauan, mutta ensi kerralla yritän olla nopeampi :D