I hate that I love you

Mikä mulla on?

Aamulla herään, kun aurinko alkaa paistaa silmilleni. Nousen ylös. Luca nukkuu vielä. Otan kännykkäni ja katson viestit. Ystäväni Georgina Americasta haluaisi jutella minun kanssa videopuhulun. Menen yöpuvussa terassille soittamaan hänelle. Juttelemme varmaan tunnin. Aurinko paistaa. En tiedä miksi Suomessa on näin hyvä sää. Yleensä täällä vain sataa. Georgina näyttää minulle Floridan sää ennusteen ja olen hieman harmissani, että en jäänyt sinne kesäksi. Muutenkin Luca on ollut jotenkin outo. Lopetan puhelun ja lähden sisälle. Kuulen kamalaa huutoa Alexin huoneesta.

"Sä et voi määrätä mua, kun ethän sä edes ole mun äiti", Alex huutaa.

"No nyt, kun isäsi on poissa niin minä olen sinusta vastuussa", Lucan äiti sanoo suhteellisen rauhallisesti.

"Herää! Mä oon 18!", Alex karjuu. 18? onko Alex 18? Luulin, että hän on minun ikäiseni. Tai en tiedä.

"Tee sitten mitä haluat! Juo kännit ja joudu vaikeuksiin, mutta saat sitten syyttää ihan vain itseäsi!", Lucan äiti kivahtaa ja lähtee pois Alexin huoneesta. En näe Alexia, mutta olen ihan varma, että hän nauraa.

"Ai huomenta Nora!", Lucan äiti sanoo, kun huomaa minut. Tiedän, että hänen sisällään kiehuu, mutta hän yrittää esittää minulle mukavaa ja rauhallista.

"Moi mä tota olin just...", sanon ja Alex tulee ulos huoneestaan. Hän seisoo Lucan äidin takana.

"Niin siis mä just heräsin", soperran. Katselen jalkojani. Minua nolottaa, koska minulla on päälläni vain minishortsit ja pieni lyhyt toppi. Minulla ei ole myöskään meikkiä. En halua, että Alex näkee minua sen näköisenä, koska hän näyttää itse aina niin hyvältä. Ja näytän muutenkin liian alastomalta. No, mutta ihan sama miksi minä edes välitän. Tai siis kai se on ihan okei välittää miltä näyttää. Mikä mua vaivaa. Mä inhoan laittautumista. Miksi mä oon näin outo, kun Alex on lähellä.

"Selvä, toivottavasti et herännyt tähän huutoon", Lucan äiti Maria sanoo.

"Joo en, mä olin jo hereillä ennenkun... tai siis niin", sanon. Alexilla on taas se sama virne huulillaan.

"Nora onko kaikki hyvin... tai siis vaikutat vähän hermostuneelta", Maria kysyy. Voi ei. Nyt Maria huomasi. Mitä minä vastaan. Kyllä minulla on kaikki hyvin tai siis en itsekkään tiedä mikä minulla on. En voi olla katsomatta Alexia. Hän pidättelee naurua.

"Joo kaikki on ihan kunnossa", sanon ja häivyn Lucan huoneeseen. Laitan Lucan huoneen oven kiinni ja laitan kädet kasvoilleni. Mikä minua vaivaa? En yleensä ikänä änkytä tai takerru sanoihini.