I hate that I love you

Bilehile

Vittu. Ei Alex voi noin vai järjestää bileitä täällä. Luca tuijottaa tyynesti telkkaria.

"Miks sä et sanonu sille mitään", kysyn.

"Ei sillä oo mitään väliä, mitä mä sanon", Luca sanoo.

"Onpas sä asut täällä", sanon.

"Enkä asu... tai asun, mutta se asuu täällä enemmän", Luca sanoo.

"No joo, mutta tää on silti sun veljen ja äidin koti", yritän korjata tilannetta.

"Mä tiedän, mutta mitään ei ole tehtävissä", Luca kivahtaa.

"Jos Alex päättää jotain, se myös tapahtuu juuri niinkun se haluaa", hän jatkaa.

"Vittu mikä kusipää", Luca sanoo. Repeän nauruun.

"Kiroilitko sä just", sanon.

"Joo?", hän sanoo.

"Ei mitään kiroilu ei ennen ainakaan ollut ihan sun juttu", sanon.

"Ha ha ha", Luca teko nauraa. Nauran.

"Paljonkohan se kutsuu väkeä?", kysyn.

"Varmaan jotain 40 ihmistä, sellasta perus Alex porukkaa", Luca sanoo.

"Perus Alex porukkaa?", kysyn. Luca huokaisee.

" Lähinnä sellasia rappionuoria... tai siis nykyäänhän ne on aikuisia", Luca naurahtaa.

"Eli?", kysyn.

"Suosittuja tyttöjä ja poikia lähinnä, kaikki sellasia kusipäitä", Luca sanoo.

"Missä sä oot ku ne bileet on", kysyn.

"Katson leffoja omassa huoneessa, mulla on hyvät lukot mun ovessa älä huoli", Luca sanoo hymyillen.

"Okei", sanon.

"Kuka täällä sitten siivoaa?", kysyn.

"Alex tietty", Luca sanoo.

"Ja välillä se maksaa mulle siitä, että autan sitä", hän jatkaa.

"Okei". 

______________________

Alex tulee kotiin kassillinen juomia mukanaan. Ei uskoisi, että Alex aikoisi järjestää  bileitä täällä tänään. Alexia ei ole näkynyt kotona koko päivänä. Kello on 20.17, milloinkohan ne bileet edes alkavat. Luca vaikuttaa aika tyyneltä, vaikka joukko riehuvia aikusia ovat tulossa hänen kotiinsa. Hän on niin tottunut. Olen hieman hermostunut. Luca tonkii ja esittelee hyllystään elokuvia. Minulle on ihan sama, mikä leffa katsotaan.

"Sano nyt jotain mä en osaa päättää", Luca sanoo.

Naurahdan: "Mulle on ihan oikeesti käy kaikki".

"Okei no sitten katotaan, vaikka...  Iron Man 2", Luca sanoo ja kaivaa leffan käsiinsä.

"Okay fine", sanon. Luca lukitsee oven ja laittaa sitten leffan telkkariinsa. Aloitamme leffan. Istumme yhdessä peittoihin käpertyneinä Lucan sängyllä. Tämä on aika mukavaa. En kuitenkaan voi olla koko ajan ajattelematta bileitä. Luca selittää kuinka tämä on kahdeskymmenes kerta, kun hän katsoo tätä leffaa ja, että osaa kaikki vuorosanat ulkoa. Kuulen kuinka ensimmäiset vieraat tulevat. Vielä tässä vaiheessa vieraat vaikuttavat aika rauhallisilta. Alakerrasta kuuluu vain vaimeaa puheen sorinaa. 

"Eihän noista edes kuulu tänne mitään", sanon.

"Mitä?", Luca irroittaa katseensa leffasta.