Ainoa elävä

1. Ensimmäinen koulupäivä

Kello on 6.00 aamulla. Olen yhä sängyssäni enkä millään jaksaisi nousta. En mitenkään voisi yllättyä siitä, että tänään on uusi koulupäiväni jälleen kerran!

Olen vaihtanut kouluja satoja kertoja ja olen kyllästynyt aloittamaan puhtaasta pöydästä. En itsekkään muista milloin viimeksi muutimme New Yourkista Californiaan. Juuri kun olin saanut ihania ystäviä vuosien aikana minun pitää jättää ystävät taakseni ja aloittaa alusta.

Äitini työskentelee toimistossa ja vaihtaa joka 3-4 vuosi paikkaa. Hän väittää että saatamme asua Californiassa pystvästi. Toivottavasti se olisi totta, sillä en jaksa tätä enään.

Puen pehmeän aamutakin päälleni ja suuntaan kohti vessaa. Katson peilistä onnettomana, koska näytän aivan kauhealta. Kuvailen itseäni olevani kuollut ja mädäntynyt kala. Ole positiivinen ja hymyile. Ajattelen mielessäni. Äh ei tästä tule yhtään mitään.

Ainoa asia mikä piristää minua on tämä kaulakoru kaulassani. Se on muodoltaan timantin muotoinen ja kirkas. Koru on ollut minulla vauvasta asti tai niin äiti ainakin sanoo. Vaistoni sanovat että en saa ottaa sitä pois kaulastani.

Pitkät punaiset hiukseni näyttävät takkusilta. Minä en millään jaksaisi harjata hiuksiani, joten laitan hiukset ponnarille. Otan meikkilaukun yläkaapista, joka sijaitsi peilin toisessa päädyssä.

Laitan meikkilaukun pöydän viereen ja otan lempimeikkini esille. En tykkää laittaa liikaa meikkiä kasvoilleni, koska pidän luonnon kauneudestani. Meikkaamiseen kesti noin 10 minuuttia.

Kun olen valmis suuntaan kohti vaatehuoneeseeni. En oikein tiedä mitä laittaisin päälleni. Katselen vihreillä silmilläni koko vaatekomeron läpi, kunnes vihdoin löydän siniset tiukat farkut ja valkoisen puseron, jonka ympärillä on pitsejä. Laitan vaatteet päälle ja etsin sopivat sukat pienestä sukkakomerosta. Valitsen valkoiset sukat ja laitan ne jalkaan.

Täydellistä, nyt voin mennä alakerraan. Kuulen äidin laulavan keittiössä ja tekevän aamupalaa. "Huomenta äiti." Sanon ja istun pöydän ääreen. "Ai huomenta kulta. Toivottavasti nukuit hyvin" äiti kääntyy katsomaan minua ja hymyilee. "Tottakai nukuin hyvin" Vitsailen. "Tänään on uusi koulupäiväsi, sinua varmaan jännittää." En vastaa mitään vaan hymyilen.

Äiti teki paahtoleipää aamupalaksi ja laittoi ne pöydälle. Otin kaksi palaa ja aloin syömään, koska en halunnut puhua uudesta koulustani juuri nyt.

Kun olin syönyt annoin pusun äidin poskelle ja lähdin eteiseen. Laitoin kengät jalkaan ja otin repun selkääni. Katsoin vielä kerran peilistä ja näytin yhä kuoleelle kalalle. Ihan sama minua ei kiinnostanut pätkääkään miltä näytin.

Tällä kertaa menen bussilla kouluun, koska äiti lähtee töihin noin 10 minuutin kuluttua. Kävelen pari kilometriä suoraa tietä pitkin. En haluaisi että bussi pysähtyisi juuri kotini eteen. Enkä myös halua että kaikki saavat tietää missä asun. Olisi hirveää jos joku tuntematon heppu pimpottaisi ovikelloon. En edes halua ajatella sellaista.

Ehdin juuri ajoissa pysäyttää bussin. Bussikuski avasi oven ja menin sisään. "Hyvää huomenta" Sanoin hymyillen bussikuskille. Hän hymyili takaisin ja suuntasi kasvonsa kohti tietä. Onneksi bussissa ei istunut kuin pari oppilasta. Kaikkien katseet suuntasivat minuun päin. Onneksi kaulakoruni oli puseron peitossa. Minulle tuli outo tunne mutta pysyin rohkeana ja menin takapenkille.

Istuin ihan reunassa, jotta kukaan ei näkisi minua. Bussi pysähtyi monesti matkan aikana. Kouluni on kuitenkin 10 kilometriä kaukana kotiani, mikä on suuri helpotus.

Pikku hiljaa bussi oli täynnä tuntemattomia oppilaita ja minua alkoi ahdistamaan. Yhtäkkiä kaulakoruni muuttui todella lämpimäksi. Hikoilenko minä näin pahasti? Ajattelin.

Bussissa kuului kauhea meteli kun nuoret oppilaat puhuivat koko ajan. Oli todella yllättävää, että kukaan ei mennyt takapenkille. Mutta onneksi kukaan ei huomannut minua.

Bussi pysähtyi ja kuski avasi ovet. Olemme perillä koulun pihan reunassa. En uskonut että 10 kilometrin matka tuntuisi näin lyhyeltä. Lukuisia määriä oppilaita nousivat seisomaan ja lähtivät ovista ulos kohti koulunpihaa. Odotin että kaikki lähtisivät ulos. Alle 5 minuutin kuluttua bussi oli tyhjä. Tai ei se tyhjä ollut, sillä olin viimeinen henkilö joka istui takapenkillä kuin eksynyt pentu.

Suuntasin kohti ovia ja vedin syvää henkeä. "Hyvää koulupäivää." Bussikuski sanoi katsoessaan minua. Minä hymyilin hänelle ja nyökkäsin kiitokseksi.

Suuni loksahti auki kun näin koulun. Koulu oli sata kertaa isompi kun edellinen koulu New Yourkissa. Oppilaita oli varmaan miljoonia. Puristin käteni nyrkkiin ja otin yhden askeleen.

Kun olin ulkona bussikuski laittoi ovet kiinni takani ja lähti ajamaan. "Se on menoa nyt." Sanon todella hiljaisella äänellä ja katselen tuntematonta rakennusta suoraan nenäni edessä.

Kiitos että luit tämän tarinan! Toivottavasti nautit siitä. Ps; seuraava osa on tulossa pian! :)

Terveisin: ElPoderDelAmor