Asarin vartijat

Luku 2

Viikon kuluttua Dinelle ja Aravine laukkasivat Asarin nummilla. Illan hämärtyessä Dinelle ohjasi Aravinen suojaisaan notkelmaan ja sytytti pienen joen rannalle nuotion. Hän laittoi Aravinelle kauroja nurmikolle ja riisui siltä satulan ja suitset.

- Pysyttele lähistöllä. Dinelle kehotti hevosta kuten joka ilta siihen asti oli tehnyt, sillä hän ei halunnut sitoa sitä liekaan.

Siihen ei myöskään ollut vielä ilmennyt tarvetta. Syötyään Dinelle kääriytyi huopiinsa ja nukahti pian.

Dinelle juoksi. Hän juoksi niin kovaa, että keuhkot tuntuivat halkeavan, mutta kevyesti kuin haltia konsanaan. Äkkiä hän kompuroi. Enää hän ei juossut haltiana, vaan faunina vuohensorkkien iskeytyessä ruohikkoon. Sitten ei ollut sorkkiakaan, vaan pehmeät leopardin tassut. Hän oli taur! Ei, nyt hänellä oli neljä raajaa! hän ulvaisi! Hän oli susi! Eläin!

Dinelle ponkaisi istumaan henkeään haukkoen. Hän tunnusteli kasvojaan, vartaloaan ja jalkojaan. Hän henkäisi helpotuksesta huomatessaan olevansa unesta huolimatta haltia. Mutta sinä yönä hän ei enää saanut unta. Niinpä hän jatkoi auringon noustessa matkaansa Aravinella ratsastaen ja untaan miettien. Sillä oli oltava jokin merkitys....

***

Kahden viikon kuluttua Dinelle saapui Andileen. Portilla häneen ei kiinnitetty suurempaa huomiota, sillä portinvartijoille hän oli vain tavallinen haltianuorukainen joka talutti kuormahevostaan. Päästyään vartijoiden näkyvistä Dinelle hymyili tyytyväisenä. Kaupunkiin pääsy oli ollut helpompaa kuin Belas oli uskonut. Kun hän pääsi torille, hänen silmiinsä osui aukiolla seisova taulu, jolla näkyi olevan julisteita. Mennessään lähemmäs hän huomasi niiden olevan etsintäkuulutuksia. Julisteissa kuvatuista henkilöistä hän tunnisti vain kolme, joista yhden vain nimen perusteella. Clarton, Belas ja Archton kuvattiin niissä tarkasti, tosin Belas ja Archton olivat kuvissa paljon nuorempia.

- Vai tuolta näyttää Clarton. Dinelle mutisi jatkaen matkaansa torin toisella puolella olevaan majataloon.

Dinelle varasi majatalosta huoneen viikoksi ja jätettyään tavaransa huoneeseensa, än lähti kiertelemään kaupungille. 

Dinelleltä kului neljä päivää kerätä kaikki tarpeellinen tieto. Clartonia ei ollut nähty, mutta se ei tarkoittanut etteikö hän olisi ollut siellä. Hän sai kuitenkin tarpeellista tietoa valtakunnan tilanteesta. Kuningas Alab oli, jos mahdollista, vielä hullumpi kuin aikaisemmin. Hän näki unia neljästä hahmosta, joilla kaikilla oli samat kasvot. Lisäksi hän oli alkanut epäillä kaikkia ja kaikkea petoksesta. Pienikin poikkeama, niin sai kuolemantuomion. Sen kuullessaan Dinelle päätti pysytellä kaukana kuninkaasta. Hän, jos kuka, oli erikoinen. Hänen oli lisäksi aika lähteä Andilesta, sillä häneen oli alettu kiinnittää liikaa huomiota kaupungissa. Hän pakkasi kiireesti tavaransa ja sanoi hyvästit majatalon emännälle.

- Onnea matkaan, poikaseni. emäntä toivotti hymyillen.

Dinelle vilkaisi naista pikaisesti ennen kuin katosi ovesta ulos kadulle. Hänelle jäi tunne, että nainen tiesi hänestä enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Mutta kuinka? Hän ei ollut kertonut juuri mitään itsestään kenellekään. Ajatuksiinsa vaipuneena Dinelle nousi Aravinen selkään ja ratsasti ulos kaupungista. 

Leiriydyttyään sinä iltana pienen järven rannalle, Dinelle näki jälleen unta jossa hän juoksi aina eri hahmossa.  Herätessään unen jäljiltä juuri ennen auringonnousua Dinelle istuutui lähelle järven rantaan tuijottamaan hiljalleen väreilevää vettä ajatuksiinsa vaipuneena. Hänen kokemuksensa mukaan jokaisella unella oli merkitys. Ja mitä suurempi merkitys, sitä useammin uni toistui. Hän ei aikonut jatkaa matkaansa ennen kuin olisi keksinyt unelleen merkityksen. Istuttuaan hetken, hän muisti nähneensä katkelmia unestaan lapsuudestaan lähtien. Aikaisemmin hän ei vain ollut osannut yhdistää niitä toisiinsa! Lisäksi hänellä oli tunne, että unella oli varsin konkreettinen, käsin kosketeltava merkitys. Auringon ensimmäisten säteiden osuessa Dinellen kasvoille hän sai ajatuksen. Se oli naurettava ajatus, mutta jos se osoittautuisi oikeaksi, hänen elämänsä muuttuisi varsin mielenkiintoiseksi...Mutta testatakseen ajatustaan hän tarvitsisi suojaisemman paikan, järven ranta oli aivan liian avoin, kuka tahansa voisi nähdä hänet. Valitettavasti lähin varmasti suojaa antava paikka oli Alborien metsä, joka sijaitsi aivan Albosin kaupungin ulkopuolella. Huokaisten Dinelle nousi pakkaamaan tarvaransa ja nousi Aravinen selkään kannustaen sen kohti Albosiin vievää tietä.

****

Kahden viikon kuluttua Dinelle saapui Alborien metsään, ja piiloutui syvälle metsään toivoen ettei häntä löydettäisi sieltä. Löydettyään pienen, suojaisan aukean Dinelle laskeutui ratsailta, ja riisui Aravinelta kaikki varusteet varmuuden vuoksi. Hetken mietittyään Dinelle päätti aloittaa jostain pienestä, ja sulki silmänsä kuvitellen mielessään kissan.  Hän keskittyi, ja tunsi kutistuvansa. Avatessaan silmänsä hän huomasi Aravinen kumartuneen tutkimaan häntä silmissään kummastunut katse. Dinelle vilkaisi itseään. Hän oli muuttunut mustaksi kissaksi. Voitonriemua tuntien hän muuttui takaisin haltiaksi, ja Aravine perääntyi korskuen. Yhä hymyillen Dinelle taputti hevostaan kaulalle ennen kuin lähetti sen matkaan. keksittyään keinon muuttaa itsensä eläimeksi, hänen ei tarvinnut enää ratsastaa. Hän voisi itse muuttua hevoseksi! Aravinen kadottua näkyvistä Dinelle palasi harjoittelemaan muodonmuutostaan. Hän kokeili erilaisia eläinlajeja, ennen kuin uskaltautui kokeilemaan leoparditauria, joka oli hänelle tutuin taureista. Onnistuttuaan muodonmuutoksessa Dinelle palasi takaisin haltiaksi. Hän ei tiennyt mistä oli saanut kykynsä, mutta nyt siitä tulisi olemaan hyötyä. Kun hän menisi kaupunkiin, hän ei kiinnittäisi kenenkään huomiota kulkiessaan kissana kaduilla.  Hän menisi kaupunkiin seuraavana päivänä nukuttuaan ensin kunnon yöunet. 

Livahtaminen porttivahtien ohi seuraavana aamuna oli helppoa, sillä vartijat olivat keskittyneet tarkastamaan kaupunkiin tulevia haltioita, taureja ja fauneja. Kukaan ei kiinnittänyt eläimiin mitään huomiota. 

Dinelle sai kulkea seuraavat päivät rauhassa kaupungissa opetellen kulkemaan sen kaduilla, kunnes eräs ryhmä haltiapoikia huomasi hänet. Pojat saivat mielestään loistavan ajatuksen heitellä häntä kivillä ahdistaen hänet nurkkaan eräälle kujalle. Dinelle joutui hillitsemään itsensä ettei muuttuisi haltiaksi, sillä tilanteen avuttomuus raivostutti häntä. Miksi hän ei ollut tajunnut muuttua koiraksi!? Yksi pojista osui hänen kylkeensä, ja Dinelle vinkaisi kivusta. Toinen kivi osui häntä etutassuun, jolloin jalka petti hänen allaan. Juuri kun Dinellen kärsivällisyys uhkasi pettää, kujan suulta kuului raivostunut komento:

- Jättäkää se eläinparka rauhaan!

Pojat pyörähtivät  ympäri ja huomasivat katsovansa haltiamiehen jäänsinisiin silmiin. Katse oli niin uhkaava, että pojat ottivat nopeasti jalat alleen ja pakenivat paikalta. Poikien mentyä mies kyykistyi Dinellen vierelle ja nosti varoen hänet syliinsä.

- Tulehan kisuseni, niin hoidetaan haavasi.

Dinelle makasi kerälle käpertyneenä miehen sängyllä tämän hoidettua hänen ruhjeensa. Hän katseli kuinka mies otti värilliset linssinsä pois, ja hämmästyi tämän kääntyessä katsomaan häntä. Miehen vasen silmä oli tumman ruskea, melkein musta, ja toinen silmä taas kullanruskea. Huomaamattaan Dinelle alkoi kehrätä silkasta riemusta.