Asarin vartijat

Luku 7

Seuraavana päivänä Albosin asukkaat kokoontuivat jälleen linnanpihalle, tällä kertaa kuullakseen mitä lboreille tapahtuisi ja kuka kruunattaisiin hallitsijaksi. Belas johti puhetta parvekkeelta Dinelle ja Clarton rinnallaan. Henkiin jääneet Alborit seisoivat hiukan syrjemmällä kapinallisten vartioimina.
- Alborien tikokset Asaria ja sen kansoja kohtaan ovat kaikkien tiedossa, joten katson ettei niitä tässä tarvitse käydä läpi...
- Ei Belas. Heillä on oikeus puolustautua. Dinelle ilmoitti kaikkien yllätykseksi.
Alborit eivät tienneet mitä ajatella naisen väliintulosta. Dinelle ja Belas katsoivat toisiinsa kiinteästi, ja lopulta Belas nyökkäsi suostumuksen merkiksi. Hän kääntyi katsomaan Alboreita.
- Sukunne on alistanut Asarin kansoja 1000 vuotta, ja 500 vuotta sitten tuhositte yhden lajin lähes kokonaan. Mitä sanotte tähän? Belas kysyi, eikä ilmeisesti odottanut kovin vahvaa puolustautumista.
Mutta hän erehtyi.
- Teiltä linnan ulkopuolella asuvilta on salattu huolellisesti se, ettemme nekään vapaita olleet. Hallitsijan mielipuolisuus kehittyi sen takia, että vallan peri vanhin poika, joka käytti perheen naisia hyväkseen. Jopa omia tyttäriään! eräs naisista uskaltautui sanomaan.
Belas tuijotti naista sanattomana. Tällä oli kyyneleet silmissään.
- Alab murhautti perheensä koska luuli olevansa kuolematon! Vain minä säästyin. Alab on velipuoleni, mutta synnyin vasta perheen murhan jälkeen, sillä Alabin isä oli raiskannut äitini, joka ei kuulunut perheeseen. Äitini salasi syntyperäni, ja paljasti sen minulle vasta kuolinvuoteellaan. nainen jatkoi kuivaten kyyneleensä.
- Ainoa vapaa Asarissa oli kuningas, kaikki muut olivat vain orjia...
Dinelle katsoi anista säälien.  Hän aikoi puhua, mutta Clarton ehti ensin:
- MInä ja Dinelle olemme sitä mieltä ettemme...
Väkijoukosta kuulunut huuto kuitenkin keskeytti hänet:
- Ette voi uskoa heitä! Varsinkaan sinä, joka olet kentauri!
Clarton kurtisti kulmiaan ärtyneenä keskeytyksestä.
- Kuten olin sanomassa, emme Dinellen kanssa voi tuomita heitä. Ja se mitä tapahtui satoja vuosia sitten, ei liity heihin mitenkään. Syylliset kentaurien murhiin ovat kuolleet jo kauan sitten. Ei ole mitään järkeä kantaa kaunaa näin kauan. Nämä jäljellä olevat Alborit ovat tehneet kaiken Alabin käskystä, ja vain siksi, että jos he eivät olisi totelleet, Alab olisi surmauttanut heidät ja heidän perheensä. Lisäksi he ovat osa Asaria. Haluatteko todella tehdä heille saman, mikä melkein tehtiin meille kentaureille? Jos sitä haluatte, niin ette ole edesmenneitä hallitsijoitamme parempia.
Clartonin vaiettua kukaan ei puhunut. Kaikki katselivat toisiaan epävarmoina siitä, mitä pitäisi tehdä tai sanoa.
- Antakaa heidän mennä. Dinelle kehotti lempeästi hymyillen.
- Antakaa heidän korjata vanha Alborien kartano, joka on ollut viime vuosisadat rappiolla. Antakaa heidän perustaa perheitä, kasvattaa lapsensa turvassa. Antakaa heidän elää. 
Kun hiljaisuus Dinellen sanojen jälkeen tuntui venyvän loputtomiin, Eras astui esiin kysyen:
- Kuka asetetaan seuraavaksi hallitsijaksi?
- Tästä lähtien kukaan ei hallitse yksin Asaria. Clarton ilmoitti tiukasti.
- Jotta estäisimme tällaisen tapahtumisen tulevaisuudessa, on parempi että kansan johtajana toimii neuvosto, jossa kutakin kansaa edustaa yksi mies tai nainen. Yksi haltia kustakin heimosta, sekä fauni, kentauri ja taur. Näin neuvoston koko on sopiva, ja päätöksenteko helpottuu.
Kukaan ei asettunut Clartonia vastaan, vaikka taurien joukosta kuului hiukan tyytymätöntä nurinaa. Taurit eivät kuitenkaan muodostaneet selviä heimoja, vaan sukukuntien päämiehet pitivät tiiviisti yhteyttä toisiinsa. Lisäksi, kuten Clarton oli huomauttanut, neuvoston koko olisi ollut liian iso jos jokaisesta taur-suvusta olisi ollut edustaja.

***

Seuraavalla viikolla juhlittiin. Asarin vapautumisen kunniaksi suunniteltuja juhlia oli lykätty, jotta voitaisiin samalla kertaa juhlistaa tuoreen neuvoston valintaa. Kaikki valmistautuivat kuumeisella kiireellä juhliin, kaikki paitsi yksi.
- Etkö tulekaan juhliin? Clarton kysyi seisoen odottavana Dinellen huoneen ovella Seran kapakassa.
Hän oli tullut hakemaan Dinelleä mukaansa juhliin, mutta olikin löytänyt tytön tuijottamasta ikkunasta ulos ajatuksiinsa vaipuneena.
- En ole juhlatuulella. Dinelle vastasi istuutuen ikkunalaudalle katsellen edelleen juhliin matkalla olevia taureja, haltioita ja fauneja.
Clarton sulki oven tullen sisälle.
- Ajatteletko Achrtonia muita taistelussa kuolleita? hän kysyi tullen Dinellen vierelle ikkunaan.
- Kyllä. Välistä minusta tuntuu, että vapauden hinta oli liian korkea.
- Mutta se oli maksettava. Clarton huomautti huokaisten.
- Ja totuuden nimessä minunkin on myönnettävä ajattelevani samoin.
- Eikä ennustus edes lopu Alabin kukistumiseen! Dinelle parahti painautuen Clartonin rintaa vasten nyyhkäisten.
- Meidät on määrätty varjelemaan Asaria aikojen loppuun saakka!
Clarton nosti Dinellen syliinsä ja kantoi sängulle.
- Älä ajattele sitä nyt, kultaseni. hän kuiskasi suudellen Dinelleä.

Sinä yönä Clarton ja Dinelle tietämättään näkivät saman unen, kuitenkaan muistamatta sitä aamulla. Uni jätti heille kuitenkin pakon lähteä etelään. Heille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä, eivätkä he tälläkään kertaa selitelleet kenellekään aikeitaa. He vain lähtivät, jättäen jälkeensä kaiken. Aseensa he piilottivat paikkaan, josta vain he löytäisivät ne.