Menneisyyden Varjot

I

Pieni talli ja omakotitalo. Kuusikymppinen nainen nimeltään Aileen, jonka sukulaiset asuu kaupungissa. Kaukana täältä maalta. Kaunis piha ja puolen hehtaarin aitaus hevosille. Naisen ystävät: yksi koira ja kolme hevosta.

Aileen toi minulle kauraa ja aloin syömään hyvilläni. Hän vielä rapsutteli minua vähän korvan takaa ja sitten vei muille hevosille kauraa. Seuraavaksi pääsisin pihalle ja hetken päästä Ailee veikin minut, Lolan ja Jojon laitumelle.

Aileen jutteli meille koko ajan vaikka minä luulen että olin ainut joka oikeasti ymmärsi tuota naista. Olin vähän erilainen hevonen lievästi sanottuna. Ymmärsin ihmisiä ja hevosia. Tai no minä synnyin ihmisenä, mutta kymmenen vuotiaana minut muutettii hevoseksi, joten tavallaan olen ihminen. Kuitenkin olen ollut hevonen kuusi vuotta ja ihmis ajoistani en muista paljoakaan ja joka tapauksessa näytän myös hevoselta, joten enköhän minä kuitenkin ole enemmän hevonen. Luulen muutenkin että hevosena on parempi, koska ihmisenä olisin yksin. Äitini oli kuollut ja isä oli hylännyt meidät paljon sitäkin ennen.

Elin siis nyt ihan hyvää elämää ja minulla ei ollut hätää, koska nainen huolehti minusta hyvin. Hän kutsui minua Boniksi. Se oli aika hassua, koska oikea nimeni oli Bonnie joten Bon oli aika lähellä entistä nimeäni. Mutta joka tapauksessa minulla oli hyvä elämä. Osasin jopa valehdella itselleni.

Illalla laitumella syödessä kuulin auton äänen. En tiedä milloin viimmeksi olin kuullut auton äänen, sillä täällä hsrvemmin kulki autoja. Menin katsomaan uteliaasti tulijaa. Musta auto parkkeerasi keskelle pihaan ja nainen isojen aurinkolasien kanssa nousi ulos autosta. Hän käveli vähän aikaa pihassa ja sitten Aileen tuli pihaan.

Aurinkolasinen nainen näytti Aileelle kahta kuvaa ja Aileen pudisteli päätään. Outo nainen katseli vielä ympärilleen. Hän etsi jotain, mutta ei selvästikkään löytänyt sitä. Nainen käveli jopa minun aitaukseni lähellä. Hän tiputti jotain maahan vahingossa, eikä huomannut sitä ja kohta hän olikin jo lähtenyt mustalla autollaan pois.

Aileen jätti meidät yöksi pihalle. Tykkäsin todella olla yön pihalla. Oli viileää ja kaunista. Nukahdinkin nopeasti, mutta niin minä heräsinkin. Käpöttelin pitkin laidunta kunnes tajusin että Jojo oli myös hereillä ja teki jotain laitumen laidalla.

Kun pääsin lähelle Jojoa näin nuoren hevosen yrittävän osua mustaan pieneen laatikkoon, joka oli toisella puolella aitaa. Katselin hetken laatikkoa, jota Jojo yritti hapuilla ja sitten tajusin mistä se oli tullut. Aurinkolasinen nainen oli pudottanut sen. En tiennyt mikä se oli, mutta Jojo kohta osuu siihen. Piäisikö minun estää Jojon yrittäminen, joka ei varmasti jäisi yrittämiseksi. Esine voisi olla vaarallinen.

Minä olin estämässä Jojoa, mutta mietin aivan liian kauvan. Musta laatikko aukesi Jojon osuessa siihen ja sieltä tuli valoa syöksyen. Jojo pelästyi valoa ja lähti laukkaamaan toiseen suuntaan nopeasti. Minäkin pelästyin, mutta jäin paikoilleni. En oikeastaan pystynyt liikkumaan, koska kavioni olivat jähmettyneet paikoilleen samasta syystä kuin silmissäni sumeni hetkeksi, minä todella pelästyin. Silmäni saivat kuitenkin näön takaisin nopeasti ja ne jäivät tuijottamaan laatikosta tulevaa valoa. Se oli taikaa.

Hetkeksi, jostain syvältä aivojeni sopukoista lennähti ajatus siitä että ehkä taika voisi palauttaa minut takasin ihmiseksi. Sellaiseksi jollainen olin ollut aikoja sitten. Kuitenkin haluaisinko edes enää olla ihminen? Hevosena on helppoa. Osaisinko edes olla ihminen? En.

Kuitenkin jostain pitäisi tehdä tuolle. Tai... eihän se ole minun asiani. Voisin vain jättää sen siihen ja ehkä aamulla se olisi poissa. Silti en saanut silmiäni irti. En edes hetkeksi. Lähdin hitaasti ottamaan taka askelia. Kuitenkin valo kirkastui, kävelinkö eteenpäin? Pysähdyin. Ei en pystynyt siihen. Kaikki neljä jalkaani eivät vain totelleet minua. Lähestyin laatikkoa ja valo kirkastui kirkastumistaan.

Kuitenkin ei sekään valo voi ikuisuuksiin kirkastua. Valo sammuu niinkuin aurinkokin joskus sammuu kun valon lähde loppuu. Mikään ei ollut ikuista. Ei nyt eikä tulevaisuudessa. Kaikki tummui hetkessä ympäriltäni. Ainoa valo oli kuun valo, kuun joka oli juuri noussut ylös. Se oli kuitenkin mitätön verrattuna äsköiseen valoon.