Menneisyyden Varjot

IV

Lauvantai päivä ja heti aamupalalla Rosa ilmoitti, että menisimme tänään kiertämään kaupunkia. Minua todella kiinnosti mitä täältä pienestä kaupungista löytyy.

Ensimmäisenä me käveltiin koululle, koska Rosa halusi näyttää missä se sijaitsee. Sen jälkeen kävimme kaupoilla ja ostimme minulle kengät farkut ja kaksi paitaa. Ei ne hienoimmasta päästä olleet, mutta kelpasi minulle. Sitten lähdimme suunistamaan kohti kuulemma parhainta kahvilaa koko kaupungissa.

-Kutsuin sinne myös kaksi minun ystävää, Rosa sanoi kun kävelimme kohti kahvilaa. Sitten hän tuli lähemmäs minua ja kuiskasi virnistäen: -He ovat myös velhoja.  -En m... , aloitin sanomaan etten minä ole velho, mutta sitten tuttu tunne tuli jälleen. Totuus iski päin kasvoja. Tajusin vihdoin totuuden, jota olin piilotellut. Minä olin ollut tyhmä kun ajattelin, että tottakai tavallinen ihminen osaa taikoa kävelemisen taidon takaisin tai oppii taijan avulla kuuden vuoden opit. Minä en voi olla näin yllättynyt tosi asiasta jonka olen tiennyt vaikkakin en ole myöntänytkään sitä. Minä olin velho.

Ja sitten takaisin maan kamaralle. Jatkoin kävelemistä, koska olin tiedottomasti pysähtynyt. Hymyilin vaan Rosalle ja kohta olimmeki perilla pienessä kahvilassa.

Rosa ohjasi minut pöytään jossa oli tyttö jolla oli ruskeat vyötäröön ylettävät hiukset ja poika jolla oli todella vihreät silmät. Kummatkin näytti aivan tavallisilta. Ei rikkailta, eikä köyhiltä vaan... tavallisilta.

-Moikka, mä oon Flora, pitkä ja ruskea hiuksinen tyttö sanoi hymyillen. -Minä olen Tom, vaalea hiuksinen poika sanoi heti perään. -Bonnie, vastasin heille hymyillen ja istuin pöydän ääreen. -Me kaikki ollaan saman ikäisiä. Minä ja Flora ollaan samalla luokalla ja Tom on rinnakkais luokalla, Rosa selitti. -Mä tilasin meille kaakaot ja ne tulee varmaan kohta, Tom sanoi. -Lemppari, Flora naurahti ja sitten jatkoi: -kai säki tuut samaan kouluun? -Tarkotus olis alottaa heti maanantaina, vastasin ja samalla hetkellä kaakaot saapui. -Mitäs pidät?, Rosa kysyi heti kun olin maistanut kaakaotani. -Parasta mitä oon maistanu, vastasin vaikkakin siihen ei kyllä paljoa vaadita.

-Mistä sä tuut, Flora kysy minulta samalla kun hörppi kaakaota. Minun aivoni löivät tyhjää. He olivat kyllä velhoja, mutta luulen ettei minun kannata kertoa totuutta ennen kuin voi luottaa heihin jos edes silloinkaan. Enhän minäkään tiennyt koko totuutta. -Ei sinun tarvitse kertoa jos et halua, Rosa rikkoi hiljaisuuden rauhallisella äänellä. -Kaikilla meillä on salaisuudet ja menneisyys ja jos et halua kertoa omaasi vielä ei sinun tarvitse, Flora sanoi ja sai oloni helpottuneeksi ja tervetulleksi, jota olin todella kaivannut.

-Miten olisi jos juttelisimme huomenna niistä jossain hiljaisemmassa paikassa niin sinunkin olo voisi tulla kotoisammaksi, Rosa sainoi minulle ja sana kotoisa sai minunssa jotain jännää aikaan. Tästä voisi oikeasti tulla minun koti. -Minä en pääse, Tom vastasi ja sai minut heräämään ajatuksistani. -Pidetään sitten tyttöjen ilta, Flora ilmoitti iloisesti. Juttelimme vielä vähän aikaa ja sitten lähdimme. Minulle todella jäi positiivinen kuva näistä ihmisistä. Velhoista.

Sunnuntai ilta koitti ja Flora saapui minun ja Rosan vieraaksi. -Moikka, Flora sanoi heti kun näki meidät ja me moikkasimme takaisin. Istahdimme kaikki sängylle. -Minä voin aloitta kertomalla minun tarinaa, Flora ilmoittia ja sitten aloitti: -Minä olen ylempää kastia. -Mitä kastia, minun lipsautus keskeytti heti Floran ja vastaukseksi sain hämmentyneitä ilmeitä. -Missä kuusessa sinä olet asunut?, Flora sanoi.

-Velhoillahan on kaksi kastia. Ylempi kasti jotka ovat vaikutusvaltaisia, kuuluvat velhopiiriin, syntyvät oikeeseen perheeseen tai ovat muuten mahtavia velhoja ja sitten on alempi kasti johon kuuluu rikollisia, köyhiä ja oikeastaan ihan tavallisia velhoja, joilla ei satu olemaan mitään super voimia, Rose selitti ja sitten Flora sai jatkaa: Minä siis kuulun siihen ylempään joka on täällä päin harvinaista, mutta kun isäni tekee töitä täällä niin olen asunut täällä melkein koko ikäni. Isä kyllä hirttäisi minut jos saisi kuulla että hengaan "alempiarvoisten" kanssa. Ei minulla sitten mitään muuta epänormaalia kerrottavaa ole.

-Ja sitten on minun tarinani vuoro, Rosa aloitti: -Minut hylättiin kun olin ihan pieni. Minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä ja vanhemmista ei ole tietoakaa, mutta enää minua ei kiinostakkaan vaikka joskus kiinnostikin. Tulevaisuus on menneisyyttä tärkeämpää. -Tulee todella hyvä olo kun luotatte minuun ja kerrotte nuo asiat, mutta minä en taida... , minä lopetin kesken. -Ei se mitään. Minä olen päässyt yli joten voin kertoa helposti, mutta jos sinä et ole, ei se mitään, Rose vastasi. -Mutta jos joskus haluat kertoa voit kääntyä meidän puoleen, Flora sanoi iloisena.

Kohta tarinoiden jälkeen oli Floran aika lähteä ja minä ja Rosa lähdimme valmistautumaan nukkumaan.