Menneisyyden Varjot

V

Aamulla kello soi 7.30 joka tarkoitti, että meillä oli tunti aikaa olla luokassa. Minä oikesti menisin tavallisten oman ikäisten kanssa kouluun. Kouluun. Pelkkä ajatus hämmensi niin paljon että pelkään että en pärjää ja oliko siinäkään mitään järkeä?

Minua kohti lentävä tyyny sai minut havahtumaan takaisin todellisuuteen. Heitin tyynyt takaisin kohti Rosaa. -Mä oon jo hereillä!, Rosa huudahti tyynyn ousuessa häntä päähän. Me puimme päälemme ja söimme aamupalan ja sitten menimme vielä hetkeksi takaisin huoneeseemme. Rosa meikkasi ja minä katsoin ja opin vieressä. Häntä ei ihme kyllä näyttänyt haittaavan minun tuijotus. -Nyt mä oon valmis, Rosa sanoi hetken kuluttua ja otin iki oman koulureppuni ja lähdimme yhdessä kohti koulua.

Koulu oli iso ja käytävällä kuhisi paljon oppilaita, jotka suunnistivat kohti luokkia. En todellakaan olisi löytänyt omaani ilman Rosan apua. Kun pääsimme luokkaan opettaja tuli heti perästä. Minun piti esitellä itseni luokan edessä ja pelkäsin että joku kysyisi jotain lisä kysymyksiä elämästäni, mutta onneksi ei kysynyt ja minulla jäi pari hädällä keksittyä valhetta sanomatta.

Päivä meni nopeasti kaiken uuden opettelemisessa. Opettelua kyllä riittäisi koulun jälkeenkin. Ruokailussa istuin Rosan ja Floran kanssa. Tom oli kirjastossa joten hän ei ehtinyt tulemaan. Olen kyllä onnekas kun sain heti ystäviä ja hyviä sellaisia.

Marssin viimeiselle tunnille Tom ja Rosa mukanani... tai minä heidän mukana. Joka tapauksessa koulu loppuisi kohta ja ehdin ajatella että selvisin jo tästä päivästä. Kylläkin se ei ollut vielä ihan ohi.

Keskellä tuntia käytävästä alkoi kuulua huutoa. Selvää ei sanoista saanut, mutta siellä selvästi tapeltiin. Kaikki yritti olla huomioimatta sitä, mutta sitten kun käytävästä kuului rysähdys kaikki ryntäsi ovensuuhun katsomaan mitä tapahtui. Minä etunenässä.

Käytävässä oli opettaja ja kaksi oppilasta. "Tavallinen" oppilas ja poika, joka on velho. Todennäköisesti toinen oli suututtanut tuon velhon tai siltä se näytti. Ainakaan epäselväksi ei jäänyt että toinen oli velho, koska taikaa oli ilmassa... ja pari muuta esinettä. Kaikki esineet tippuivat lattialle. Velho oli ehkä vain käyttänyt taikaa pelotteluun tai sitten ei, mutta tuosta ei seuraisi mitään hyvää.

Hetkessä pari iso kokoiata miestä ja yksi nainen jonka pitkät hiukst oli tiukasti ponnarilla juoksi väkijoukosta. Kaksi miestä otti pojan kiinni. Minä en pystynyt liikkumaan. Minä olin myös velho ja jos minä paljoastuisin minutkin varmasti raahattaisiin pois tästä ihmis koulusta. Miten asiat ovat näin vääristyneet? Mitä pahaa velhot on ihmisille tehnyt? En tiedä haluanko tietää, mutta jos pari velhoa tyrisikin miksi valtaosan pitää kärsiä?

Miehet lähtivät velhopojan kanssa pihalle ja nainen jäi vielä tapahtumapaikalle. -Hajaantukaa tunneillenne, nainen sanoi voimakkaalla äänellä isolle yleisölle, joka koostui uteliaista oppilaista. Pikku hiljaa kaikki lähti ja minäkin ehdin kääntyä, mutta kosketus olkapäälläni sai minut katsahtamaan takaisin ja näin sen naisen. -Bonnie?, nainen sanoi kysyvästi rauhallisella äänellä. -Unohda, nainen kuitenkin sanoi nopeasti ennen kuin ehdin reagoida ja käveli pois ripein askelin.

-Miks sä jäit käytävään silloin?, Rosa sanoi tunnin päätyttyä kun tuli ulos luokasta. -En.. en tiedä, sanoin hiljaa. -Se oli minullekki aika paha kun ensimmäisen kerran näin kun velho vietiin tai.. joka kerta, mutta voidaan puhua siitä, se auttaa, mutta ei täällä. Mennään kahvilaan, kalpeaksi muuttunut Rosa sanoi lohduttaakseen minua vaikka hän ei oikesti tiennyt mikä minua eniten askarrutti.

Kun tulimme kahvillaan olimme ainoat siellä lukuun ottamatta Floraa ja Tomia joiden seuraan liityimme. -Oletko kunnossa?, Flora kysyi heti ja minä nyökkäsin myöntävästi. -Minä tunsin sen pojan, Tom sanoi ja hän oli selvästikkin ihan järkyttynyt. -Jos tarvitset jotain voit kertoa, sanoin. -Tilaa, Tom sanoi ja nousi. Olimme hetken vain hiljaa kun Tomin lähti. Tomin pitäisi saada olla nyt rauhassa vaikka en edes tiedä kuinka läheinen se velhopoika on Tomille.

-No.. haluatko avautua Bonnie?, Rosa keskeytti hiljaisuuden. Rosa melkein itki ja ailti hän esitti vahvaa yrittäen auttaa minua -Se helpottaa, Flora rohkaisi minua ja ajayukseni lipuivat pois Rosan tuskaisesta ilmeestä. -Se nainen tunsi minut, sanoin ja näin heti Rosan ilmeen muutuvan hämmentyneeksi ja ehkä vähän vihaiseksikin. -Tai siis ei. Tai siis se nainen sanoi mun nimen ihan niinkuin tuntisi mut, mutta en oo nähny sitä ennen ja muutenkin se vaa häippäis niinku olis luullu mua joksiki toiseks, selitin nopeasti. -Sä et oo siis nähny sitä IKINÄ ennen?, Flora varmisti. -En muista, että olisin. Varmaan hän luuli minua toiseksi, sanoin. -Vahingossa luuli sinua toiseksi, joka näyttää sinulta ja jolla on tismalleen sama nimi kuin sinulla. Epätodennäköistä, Rosa sanoi ja hän puhui kyllä totta.

-Kuinka usein joku jää kiinni?, kysyin. -Noinko epätoivoisesti haluat nähdä sen naisen?, Flora naurahti, -ei oikestaan usein. -Tarvitset sotasuunnitelman jos haluat nähdä hänet uudestaan, Flora sanoi.

Ensimmäisen koulupäivän jälkeen, joka oli sekavempi mitä ajattelin, olin todella väsynyt ja nukahdin aikaisemmin kuin yleensä.