What Am I Doing? //Book 2//

2. Punainen häivähdys

Katsahdan auton peruutuspeilistä tarkastaen, että aamulla tekemäni nutturakampaus on säilynyt kutakuinkin samana, ennen kuin tapaan veljeni. Hänelle tuli kuulemma jotain ongelmaa viikon päästä olevan kokouksen kanssa, joten hän pyysi minut avukseen. Kuten aina, suunnittelemaan hänen koko ensi viikon aikataulunsa uudelleen. Ja tämä ihana tapaaminen sotkikin sopivasti suunnitelmani tällepäivälle. Mikä meinaa taas sitä, että joudun painimaan tämän päivän asioiden kanssa yömyöhään, ja samalla lukemaan siinä sivussa muka jotain lakitiedettä. Olen nimittäin opiskelemassa asianajajaksi ja otin tämän päivän kokonaan koulusta vapaaksi luennoilta, jotta voisin keskittyä työntekoon taas vaihteeksi.

Hyppään nopean katsauksen jälkeen ulos autosta ja kaivan takapenkiltä laukun, joka pitää sisällään pinon papereita. Sujautan taskuuni vielä vakio mustekynän ja nappaan lompakon valmiiksi käteeni, sillä olen aivan hirveän nälkäinen! Otettaessa huomioon, että olen napostellut tänään vain yhden omenan ja hörppiny ison kupillisen kahvia. Suuntaan oikopäätä tiskille katsomatta ympärilleni yhtään sen enempää, joten minulta jää huomaamatta veljeni sijainti. Sain siten siinä tovin etsiä, kun kahvila oli tullut täyteen asiakkaista sinä aikana, kun tein ostokseni; salaattia, pulla ja kahvi. Onneksi hetken paikalla pyörittyäni näen veljeni, pomoni istuvan kahvilan perimmäisessä nurkassa, hieman minua vanhemman miehen kanssa. Lähemmäksi päästyäni huomasin tuijottavani suoraan miehen tummanvihreisiin silmiin, joissa oli lävitse tunkeva katse. Miehen huulille nousee ilkurillinen, jollain tapaa tietäväinen virnistys, joka saa minut kohottamaan kulmakarvaani yllättyneenä veljelleni.

"Hei, vain Rebeca. Hyvä, että pääsit paikalle näin nopeasti. Saanen esitellä sinut yhdelle ystävistäni, jonka kanssa kävin samaan aikaan yliopistossa. Rebeca, tässä on John. John, tässä on rakas siskoni ja paras sihteeri/asistentti maanpäällä, Rebeca Cary." Ethan, veljeni sanoo ja nousee samalla ylös ja suutelee nopeasti minua poskelle. John seuraa nopeasti esimerkkiä perässä ja nousee ylös. Saan herralta kohteliaan, mutta yllättävän ystävällisen ja lämpimän käden puristuksen.

"Anteeksi, mutta tunneko minä teidät jostain. Näytätte kovin tutulta." Kysyn kohteliaasti Johniksi esitellyltä henkilöltä, joka oikeasti muistuttaa minua kaukaisesti jostain.

"En usko. Mutta minä tunsin äitisi vai oliko se isoäitisi. Anna Caryn."
John vastaa hieman salaperäisesti, mikä saa uteliasuudesta tunnetun puoleni enemmän esille. En kuitenkaan kehtaa kysyä tältä mieheltä mitään isoäitiini liittyen. Nyökkään vain kohteliaasti ja istun veljeni Ethanin viereen, kun tämä on hienotunteisesti vetänyt minulle penkin pöydän alta. 

Nyökkään kiitoksena, kun hän myös työntää penkiäni takaapäin, mikä helpottaa sen asettamista paikoilleen. Meille on opetettu kotona hyvät käytöstavat, kiitos isoäidilleni, joka ei pitänyt ollenkaan siitä miten nykyihmiset käyttäytyivät. Suoraan sanottuna hän halusi siis varmistaa, että me emme olisi yhtä hirveitä teineinä kuten hän oli ollut. Ja kuten äitinikin oli ollut. Isoäitini oli kuulemma kerran vahingossa huutanut kuninkaalliselle neuvonantajalle. Ja hän ei ollut edes esittänyt katuvaa!

"Aivan, mutta nyt, jos ei haittaa, ajattelin syödä lounaan. Voin kuitenkin samalla tehdä tarvittavat muistiinpanot, joten voitte jatkaa sitä mihin jäitte ennen kuin saavuin." Kehotan kohteliaasti ja väläytän puhtaan valkoisen hammasrivistöni molemmille miehille.

"Selvä. No niin John, oletko siis miettinyt yhtään sopimusta, jonka tarjosin sinulle pari viikkoa sitten." Ethan kysyy kohteliaasti ja ojentaa kätensä pöydälle. Tunnistan tämän hänen yhdeksi neuvottelutaktiikaksi. Rento mutta silti vaativa asento, joka kertoo muille että ei halua painostaa liikaa mutta vaatii silti saada kuulla mahdollisimman perusteellisen ja omiin korviinsa hyvän vastauksen.

"Kyllä olen." John vastaa ja katsoo merkitsevästi minua hetken silmiin ennen kuin siirtää ne takaisin Ethaniin nojautuen samalla rennosti taaksepäin tuolissaan.