Lizianan näkökulma -
Herään hätkähtäen sängyltä, tunnen heti tiukan, minut ympäröivän otteen. Lämpimät ja vahvat kädet ovat kietoutuneen vyötäröni ympärille. Hymyilen hiukan, nostan päätäni, ja vilkaisen taakseni. Nään Martinuksen levolliset kasvot. Hymyni on nyt leveämpi, ja huomattavasti onnellisempi. Käännähdän varovaisesti toiselle kyljelleni, vaikka se onkin hankalaa. Katselen poikaa hymyillen, tämän tukka on ihan sekaisin. Nostan varovasti toisen käteni pojan poskelle, ja silitän sitä hellästi. Tämäkin herää näköjään. Katselen pojan silmiä, kun tuo avaa ne.
''En tiiä monta kertaa mun täytyy tää sulle sanoa, mutta sä oot täydellinen, ja niin suloinen", sanon hymyillen pojalle. Tämänkin huulille nousee leveä, ja täydellinen hymy. Olemme olleet Martinuksen kanssa pian kaksi vuotta yhdessä. Ja nämä vuodet ovat olleet täydellisiä, ainakin minulle.
"Niin sinäki, ja olet myös todella rakas", Martinus sanoo käheällä, ja aamuisella äänellä.
"En ole", sanon ja virnistän hiukan. Kuten aina, väittelemme tästä yhdestä ja samasta asiasta joka aamu. En nimittäin suostu siihen että minua kehutaan. Martinus virnistää, ja pörröttää pitkää, auki olevaa tukkaani, joka on jo valmiiksi sekaisin.
"Saanko käyä hetken ylhäällä? Haluun muutaki vaatetta ku alushousut", kysyn virnuillen.
"Liz tästähän puhuttii jo illalla, et saa, haluun nyt vaa halia sua. Ei sillä sen väliä mitä sinulla on päällä", poika vastaa unisena. Tuo vain tiukentaa otettaan vyötärölläni, virnistän hiukan.
"Päästä mut ees toisin päin", sanon virnistäen. Kun ite heltuu hiukan, käännähdän selkä pojan vatsaa ja rintaa vasten.
En ehdi kauaa olla siinä, sillä Martinuksen kaksonen, Marcus, avaa oven ja kävelee sisään. Olemme molemmat vain alushousuilla, josta kyllä voi arvata hyvin, mitä tapahtui illalla. Vedän peiton kunnolla eteeni, katsoen Marcusta kummissaan.
"Mitä sä täällä?" Kysyn ymmällään, huohottavalta Marcukselta.
"Tuota niin..", tämä sanoo tasattuaan hengityksensä.
"Haluutteko tulla aamupalalle?" Tämä kysyy virnistäen. Marcus sulkee oven, ja kävelee luoksemme. Tuo istahtaa päällemme. Pian tunnen kylmän käden selälläni, joka on ristiriidassa Martinuksen lämpimän hengityksen kanssa.
"Mitäs täällä eilen tapahtu?" Poika kysyy jälleen virnistäen.
"Vaikka mitä, mikä ei kuulu sulle", sanon virnistäen.
Marcus on myös exäni, mutta olemme nykyään väleissä. Tosin, poika on yleisimmiten kuolaamassa perääni.. Ei se niin haittaa, ainakin saan takapuoleeni punaisen käden jäljen.
"Voidaan me tulla kohta", vastaan aamupala ehdotukseen.
"Jos mursu nyt nousis meiän päältä", sanon nauraen.
"Jos sä sanot mua mursuks nii vedän peiton pois", Marcus sanoo virnistäen.
"Okei okei, ehkä sanon, ehkä en", sanon virnuillen.
"Tietenki teiän kannalta ois parempi jos sanoisin", jatkan nauraen. Korjaan asentoani Martinuksen lusikassa.
"Totta, voisit sanoa", Martinus mutisee selkäni takaa.
"Etkö nähny jo tarpeeks?" Kysyn nauraen.
YOU ARE READING
I Love You Too Much // Marcus & Martinus
Fanfiction"Tämä kyllä tietää, että inhoa parvekkeita ja korkeita paikkoja, mutta minun on vain pakko saada nähdä maisema kunnolla... Se on niin kaunis, en kestä. "Sä oot ihana", sanon hymyillen Martinukselle, kurotellen varovasti painamaan suukon tämän poskel...