"Tämä kyllä tietää, että inhoa parvekkeita ja korkeita paikkoja, mutta minun on vain pakko saada nähdä maisema kunnolla... Se on niin kaunis, en kestä.
"Sä oot ihana", sanon hymyillen Martinukselle, kurotellen varovasti painamaan suukon tämän poskel...
Katselen testiä hiljaa, olen oikeastaan vain jämähtäny paikoilleen. Viivoja on vain yksi, joka on onni, mutta miksi minulla sitten on huono olo? Ehkä olen vain tulossa kipeäksi. Nakkaan testin roskiin, laittaen pienen läjän paperia sen päälle, ettei kukaan nää. "Martinus, haluaks sä lähtee vaikka ulos?" Kysyn hymyillen pojalta. "Tottakai", tämä vastaa, hymyillen itsekin. Käännähdän hetkeksi ympäri, katsoakseni onko puhelimeni pöydällä. Sitä ei kuitenkaan näy, joten käännyn ympäri, tai yritän, mutta Martinus nostaa minut syliinsä, tarkemmin ottaen morsiuskantoon. "Käyään vaihtamassa vaatteet, mä en halua lähteä näillä", totean naurahtaen huvittuneena. Korjaan asentoani varovaisesti, katsellen Martinusta. En vain voi ymmärtää pojan suloisuutta, tämä on aivan täydellinen, toisin kuin minä, näytän 23/7 hirveältä, illalla ehkä juuri ja juuri sen yhden tunnin, saatan näyttää ihmiseltä. Tosin onhan Martinus nostanut itsetuntoani huomattavasti, ennen olin jo askeleen päässä itsemurhasta, nyt en voisi enää edes harkita. Viiltelyn olen jättänyt myöskin pois. En vain syö vielä tarpeeksi, siksi painankin liian vähän. Lähemmäs 40kg, ja minun pitäisi painaa, jotain yli 60kg. Ilmeisesti en vain ole ottanut opikseni niistä muutamasta sairaala reissusta.. Hengitän syvään, painaen pääni Martinusta vasten, tämän astellessa huoneeseensa.
(Antakaa anteeks, en muista oliks ne Lizin luona, vai Gunnarseneil. Joten sovitaan et Gunnarseneil :D)
Lasken jalkani kylmälle lattialle, astellessani vaatelaukulleni. Kaivelen sieltä nopeasti mustan, croptop-mallisen pitkähihaisen paidan, jossa olkapäät, ja solisluut ovat paljaana, sekä vaaleansiniset revityt Boyfriend farkut. Minulla onkin jo jalassani valkoiset nilkkasukat.
(Lopussa kuva Lizin asusta)
Avaan hiukseni sotkuiselta nutturalta, tekaisten nopeasti poninhännän. Kaivan laukusta meikkipussini, kävellen Martinuksen pöydän luo, istahdan siihen, laittaen puhelimestani etukameran päälle, käytän sitä nyt peilinä. Alan nopeasti tehdä perusmeikkiäni, pohja, kulmat, luomet, ripset jne. "Ei sun ois tarvinnu meikata, oot täydellinen ilmanki", kuulen Martinuksen mutisevan, tämän tullessa halaamaan minua takaa päin. "Mut mä halua", sanon hymyillen hiukan. Nousen penkiltä lopulta, Martinuksen kävellessä vain perässäni, halaillessani minua samalla. Astelen nopeasti portaisiin, mutta jälleen, poika nostaa minut syliinsä, kantaakseen alas. "Enks mä saa kävellä ite?" Kysyn hymyillen hiukan, kääntyen katselemaan Martinusta. "Et", tuo vastaa kuiskaten. Tämä juoksee alakertaan nopeasti, ja alskeen minut eteisen lattialle istumaan. Katselen Martinusta ihmeissään, tämän kaivaessa kaapista kenkäni, poika laittaa mustavalkoiset Superstarit hellästi jalkaani, alkaen sitten solmia kenkiäni. "Ai nytkö mä oon vauva?" Kysäisen huvittuneena, Martinuksen noustessa ylös, solmittuaan kenkäni. Ulkona on sen verran lämmin ettei siellä takkia tarvitsisi.. Katselen tätä yhä, pojan alakessa nykiä omia Niken kuluneita lenkkareita jalkaansa. Hetken ähinän jälkeen Tinus nyökkää, ilmeisesti vastaukseksi aikasemmin kysymääni kysymykseen. Tunnen kuinka minut nostetaan jälleen lattialta, naurahdan hiukan, pojan avatessa oven vaivalloisesti, minun ollessa tämän sylissä. "Osaan mä itekki kävellä", sanon naurahtaen. Martinus pudistaa vain päätään, saatuan oven lukittua. Tuo lähtee kävelemään hitaasti kohden rantaa, minun vain katselle kyseistä ihmistä.
Lizin asu :D
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
// Tulkaas hei ihmees tutustuu Instaan, mun ig on @ marcussandmartinusfinland :D Ja sori epäaktiivisuudesta, moti lähti moneks kuukaudeks ): Anteeks myös siitä että tää os aon tosi lyhyt )): Ps. Vaihdoin kansikuvan ja nimen
