Can you fall in love?

Begin

Kello oli vähän yli kuusi illalla, ja olin juuri pakkaamassa matkalaukkuaan. Hiljaisuuden keskellä oveen koputettiin.
"Onko kaikki pakattu? Meidän pitää olla lentokentällä ennen seitsemää." Se oli äiti. "Juu kaikki on melkein pakattu, pari juttuu vielä."  sanoin pakaten samalla laukkuaan. "Muista puhelin ja laturi että akku ei sit lopu ja voidaan soitella." käännyin laukultani äitini suuntaan ja näin hänet melkein purskahtavan itkuun. "Hei ei kaks kuukautta oo niin paljon. Ku kesäloma on ohi tuun takas ja sit oon tääl taas pitkään." sanoin samalla kun halasin häntä.
"Tiedän ettei se ole pitkä aika mutta kuitenkin. On jotenkin hassua kuvitella että matkustelet jo yksin. Tuntuu että siitä kun olit viisi vuotias on ihan vähän aikaa."Äiti sanoi itkiessään.
"No mut en oo enää viisi, Mä oon seitsemäntoista." Sanoin takaisin.
"Pian kahdeksantoista." Hän vastasi katsoen minua syvälle silmiin sanoen vastaan.
"Ainiin sekin vielä." Huokaisin.
"Ensimmäinen kerta täytät vuosia poissa kotoa." Äitini näytti olevan shokissa siitä mitä sanoi.
"Öö Meijän kannattaa alkaa menemään koska haluisin ehtii tolle mun lennolle u know?" Katsoin seinäkelloa hätäisesti ja lähdin huoneestani. Pian äitinikin tuli perässä ja pääsimme vihdoin autoon.

"Mulla tulee sua ikävä." Kuulin yhtäkkiä että joku sanoo, se oli pikkusiskoni Misako.
"Aws mullaki sua. Mut älä huoli Mä oon siel vaan kaks kuukautta ja sit taas nähään." Sanoin samalla kun halasin pientä pikkusiskoani. Pian olimme perillä lentokentällä. Lentokentällä ei ollut paljoakaan jonoa joten pääsin hyvin näyttämään passin.
"Mulla tulee oikeest tosi kova ikävä teitä molempia." Mä sanoin melkein itkien.
"Ah voi pieni. Älä itke, niiku ite sanoit ei kaks kuukautta oo paljon. Ja sä tuut pitää kivaa siellä michan kaa Ok?" Äitini sanoi. Olin hetken hiljaa ja katsoin lattiaa mutta sitten halasin äitiäni lujaa.
"Mä rakastan sua ihan sikana ja mulle tulee tosi ikävä!" Itkin äitini korvaan.
"Mäkin sua muru. Muuten yks pyyntö ois."
"Mitä ikinä haluut ja mulla rahat riittää."
"Haluun, et ku tuut takas, sä toisit pojan."
Irrottauduin äidistäni että voisin katsoa häntä silmiin.
"Mi-mitä sä sanoit?" Kysyin hämmästyneenä.
"Mene nyt että ehdit!" Äitini melkein huusi ja aloin kävellä. Vilkutin vielä heille ja jatkoin kävelemistä ihan shokissa ja silmät täynnä kyyneliä lentokoneeseen.

Poika? Miks poika? Enks Mä oo kärsiny tarpeeks poikien takii?

Kun olin päässyt istumaan paikalleni, huokaisin ja nojauduin tuoliini. Katsoin myös heti ikkunasta ulos.
"Täältä tullaan korea!" Ajattelin iksekseni, mutta sitten muistin että lento kestää noin kymmenen tuntia, joten että pääsen Koreaan on vielä vähän aikaa. Huokaisin syvään ja nojauduin taas tuoliini. En edes huomannu, mutta olin nukahtanut syvään uneen.

Heräsin kun lentokone oli juuri laskeutumassa
"Öö missä me ollaan?" Ajattelin ihan ihmeissäni, koska me ei voitu päästä Koreaan viidessä tunnissa. Katsoin hetken ulos kunnes kaikki valkeni, että meillä oli välilasku venäjällä, cool. No nyt on sielläki käyty. En tehnyt oikeen mitään Venäjällä, menin vaan ostaa ruokaa koska oli niinkun aika kova nälkä ja noh katoin jotai meikkei Iha huvin vuoks. Kello nolla nolla aka 12am Meijän lento jatko matkaa ja Mä yritin taas nukkuu mut nyt en nukkunu niin hyvin, koska mun vieressä istuva mies kuorsas aika helvetin kovaa koko sen matkan ajan.