Star Wars; Pimeyden Polku

Luku. 3

Ensimmäinen kerta kun astuin tähän paikkaan.
Paikka jossa kuolisin.

~~~

Ava havahtui hereille polttavan kipuun päässään, hän tunsi särkyä kaikkialla kehossaan kun varoen avasi raskaat silmänsä. Hän siristi silmiään kirkkaan valon osuessa niihin, ja yritti nousta ylös, jonka huomasi olevan mahdotonta; hänen ranteensa sekä nilkkansa oli sidottu tiukasti kovaan penkkiin.
Ei erityisen mukava nukkuma-asento, ehkä siitä johtui hänen selkäkipunsa.
        Hän yritti riuhtaista itseään irti, mutta siteet pitivät yhä tiukasti kiinni. Hän yritti uudelleen ja yhä uudelleen, kunnes hänen ranteitaan alkoi särkeä jatkuva nykiminen.
"Voi hitto", hän mumisi täysin omissa ajatuksistaan, niin keskittyneenä ettei huomannut miestä joka oli tarkkaillut häntä ovensuusta jo pidemmän aikaa.
"Voit lopettaa, et pääse irti", Mies sanoi lopulta kyllästyttyään katsomaan tytön epätoivoisia pakoyrityksiä.
       Ava säpsähti tunnistaessaan äänen, ja katsoi miestä kauhun kangistamana kun tämä käveli hänen eteensä.
"Kuka edes olet?", tyttö uskaltautui lopulta kysymään tärisevällä äänellä, ja yllättäen mies riisui maskinsa. Ava tunsi suunsa loksahtavan auki kun tunnisti vuosien takaa miehen kalpeat, tummilla hiuksilla kehystetyt kasvot.
"...Ben..?", hän kuiskasi lopulta ääni väristen, ja tunsi suoranaisen kouraisun vatsassaan.
Ei hän voi..
"Kylo Ren", Kylo korjasi kylmästi kun laski kypäränsä sivuun, ja kääntyi katsomaan Avaa jäätävästi tummilla silmillään.
"Ei voi..", tyttö sopersi ääni käheänä, ja pudisteli päätään epäuskoisena. "Ei.."
"Kerro missä Vastarinnan päämaja sijaitsee, heti", Kylo vaihtoi puheenaihetta aikailematta, ja astui askeleen lähemmäs Avaa.
"..minähän sanoin etten tiedä..", Ava kuiskasi voimattomana, ja hänen silmänsä levisivät säikähdyksestä kun Kylo tarttui häntä leuasta rajusti hansiskoidulla kädellään.
"Älä valehtele minulle", hän sihahti uhkaavasti silmät palaen kun katsoi tyttöä tämän kauhun varjostamiin silmiin.
"Mutta kun en tiedä..!", Ava vinkaisi peloissaan, ja yritti kääntää katseensa sivuun pois miehen polttavan katseen alta.
"Täytyy hankkia tieto siis väkisin", Kylo totesi yksinkertaisesti kun päästi irti Avan leuasta, ja siirsi kätensä tämän otsalle.
        Ava tunsi polttavaa kipua, ja huomasi miehen penkovan muistojaan.
"Lopeta..", hän pyysi hiljaa, ja yritti estellä, mutta turhaan. Hän sulki silmänsä, ja yritti hammasta purren tuoda esille vain muistoja jotka eivät olleet merkittäviä, muuhun hän ei tässä tilanteessa pystynyt.
"Vastarinta ei ole koskaan ottanut sinua tosissaan, tänään oli ensimmäinen tehtäväsi", Kylo sanoi hetken päästä tasaisen rauhallisella äänellä, ja katsoi Avaa, joka lähes tärisi pelosta, kallistaen hieman päätään. "Räjäytit lähes kaikki laskeutuneet alukseni, mutta jäit kiinni. Täriset aivan, pelkäätkö minua?"
"...en..", Ava sopersi yrittäen pitää äänensä mahdollisimman tasaisen rauhallisena, vaikka hänen sydämensä takoi tuhatta ja sataa.
"Missä Vastarinnan päämaja on?", Kylo kysyi viileästi vaihtaen puheenaihetta, hänen kasvonsa olivat vain senttimetrien päässä Avan kasvoista kun tämä käänsi vain katseensa sivuun hermostuneena.
"En tiedä. En todellakaan tiedä, en ollut käynyt missään koskaan. En tiennyt missä planeetalla olin, siitä ei vain puhuttu", hän sanoi ääni väristen, ja puristi kätensä nyrkkiin. "Tiedät sen, katsoit juuri muistoihini, et löytänyt tietoa siitä"
         Kylo katsoi häntä hetken ajan arvioivasti, mutta kun aikoi sanoa jotain, hopeiseen haarniskaan pukeutunut sotilas astui huoneeseen ase rintaa vasten.
"Sir, kenraali tahtoo tavata teidät", hän sanoi kypärän vääristämällä äänellä, ja poistui huoneesta heti sen sanottuaan vastausta odottamatta. Kylo huokaisi ärsyyntyneenä kun vetäytyi kauemmas inho silmissään palaen kun käveli ulos huoneesta ja komensi jonkun sotilaan huoneeseen vartioimaan.
         Ava puri huultaan yrittäessään keksiä jotain keinoa paetakseen, suurin ongelma oli tällä hetkellä siteet jolla hänet oli sidottu tiukasti penkkiin. Hänen valosapelinsa ei ollut enää hänen vyöllään, eikä hänen nahkalaukkuaan näkynyt missään, mutta hän tunsi pienen laserleikkurin olevan toppinsa alla, se oli jäänyt muilta jotenkin huomaamatta.
Hänen täytyisi vain saada se.
         Ava yritti taivuttaa itseään jota ylettyisi leikkuriin, mutta ei onnistunut siinäkään. Hän mietti kuumeisesti mitä tehdä, sotilas seisoi ovensuussa, joten hän ei voisi pitää kovin kovaa ääntä.
Lopulta hän keksi käyttää Voimaa, mutta epäröi sillä ei ollut harjoitellut sen käyttöä enää paljoa Luke Skywalkerin katoamisen jälkeen.

Pystyn tähän kyllä.
On pakko,
jos en tahdo kuolla.

          Ava sulki silmänsä, ja koetti keskittyä mahdollisimman tarkasti laserleikkurin painoon, muotoon sekä olemukseen. Hän kuvitteli tarkasti miltä se tuntuisi hänen kädessään, kuinka se leijuisi siihen kevyesti ja huomaamattomasti. Hän avasi silmänsä jännittyneenä, ja huomasi pienen metallisen leikkurin leijumassa suoraan kasvojensa edessä. Hän hymyili riemuissaan kun otti laserin hampaidensa väliin, ja suuntasi sen kättään pitelevään siteeseen. Hän hengitti syvään, kun onnistui napsauttamaan laitteen päälle, nyt hänen täytyi vain toivoa ettei leikkaisi kättään irti.
          Ava esteli itseään tärisemästä jännityksestä, ja onnistui leikkaamaan rautaisen siteen, jonka jälkeen hän sammutti laitteen heti. Hän otti laitteen vapisevana käteensä, ja leikkasi muutkin siteet irti varoen. Hän pyöritteli jäykkiä ranteitaan, ja hiljaa nousi seisomaan. Sotilas seisoi oven suussa selin häneen, Ava keräsi kaiken rohkeutensa, ja potkaisi sotilasta päänsivuun niin lujaa kun vain pystyi.
          Sotilas horjahti ja kääntyi katsomaan häneen päin ase ampumavalmiina, jolloin Ava sieppasi sen tämän kädestä ja paukautti kahvalla tätä päähän. Sotilas kaatui viimein tajuttomana maahan, Ava katsoi tätä huohottaen järkyttyneenä mitä oli onnistunut tekemään.

Onnistuin.
Kaadoin juuri iskusotilaan maahan.

         Ava piteli sotilaan asetta käsissään, kun varoen hiipi käytävälle ja katseli ympärilleen, huomaten ettei siellä näkynyt ketään. Hän toivoi löytävänsä valosapelinsa sekä tavaransa jossain vaiheessa, mutta nyt hän tahtoi vain päästä ulos ja mahdollisimman nopeasti.
         Yllättäen hän kuuli askelia, ja joutui täyteen paniikkiin. Hän katsoi vauhkona ympärilleen, ja onnistui huomaamaan jonkun oven vasemmalla puolella käytävää. Hän avasi oven nappia painamalla, ja sulki sen myös heti. Hän kuuli askelien jälleen loittonevan, ja pystyi huokaisemaan helpotuksesta sekä katsomaan huonetta johon oli tullut hieman tarkemmin. Huone näytti tavalliselta varastolta, mutta pian hän tajusi sen olevan myös jonkinsortin takavarikoitujen tavaroiden paikka, hän nimittäin näki useita Vastarinnalle kuuluvia aseita, kypäriä sun muuta.
Myös laukkunsa.
          Ava otti laukkunsa, tarkasti sen sisällön ja huomasi kaiken olevan tallessa, onneksi. Hän heitti laukun olalleen, ja vaihtoi Ritarikunnan laseraseen Vastarintalaiseen, siihen hän oli paremmin tottunut, lisäksi se oli huomattavasti kevyempi. Hän katseli vielä hetken ympärilleen, mutta ei huomannut huoneessa enää mitään erityistä taikka silmäänpistävää.
           Hän käveli varoen jälleen oven luo, ja kuullosteli kuuluiko ulkona askelia. Hän ei kuullut mitään, joten uskaltautui avaamaan oven, kurkkaamaan puolelta toiselle ja lähti jälleen kävelemään käytävää pitkin. Hän ei törmännyt keneenkään hetkeen, kunnes huomasi kävelleensä käytävän päähän josta risteytyi kaksi muuta käytävää.
"Kumpaan suuntaan..?", hän mietti hiljaa ääneen kun vilkuili puolelta toiselle, hänellä ei ollut aavistustakaan sijainnistaan, eikä siitä milloin hän pääsisi takaisin Vastarinnan luo.
Selviän täältä hengissä.
Olen päässyt jo näin pitkälle, en voi nyt vain luovuttaa.
         Ava huokaisi hiljaa yrittäen rauhoittaa itsensä, ja päätti mennä oikealle, ehkä oikeaan suuntaan ulos. 
"Minne kuvittelet meneväsi?", ärtynyt miehen ääni kuului hänen takaansa, Ava tunsi sydämensä hyppäävän kurkkuun, ja kesti hetken ennen kuin hän uskalsi vilkaista taakseen hymyillen hermostuneena.
"Tervehdys"

Seuraavat tapahtumat muuttaisivat hänen elämänsä lopullisesti.

(c) En omista kannen kuvaa