yhdeksän

ensimmäinen luku

Joku koputti oveen, joten aukaisin silmäni. Tiesin kuka se oli ennen kuin hän edes puhui. Isäni. Rakastin häntä, mutta tiesin että jokin oli vikana hänessä.

"Huomenta kukkanen", isä sanoi ja istahti sängylle viereeni. Nousin istumaan ja katsoin häntä silmiin. Hän hymyili minulle, mikä sai minutkin hymyilemään hieman.

"Tiedätkö mitä pääset tekemään tänään?" Hän kysyi. Pudistin päätäni. Hän siirsi vaaleanruskeat hiukseni olkapäitteni taakse. "Pääset testaamaan kykyjäsi oikeasti!" Isä hehkutti. En oikein tiennyt miten reagoida. Tiesin että joutuisin käyttämään kykyjäni oikeaan ihmiseen, enkä ollut valmis kohtaamaan sitä kauhua mitä ihminen varmasti koki.

Kävelimme isäni kanssa käsi kädessä ankeita käytäviä pitkin. Nypistelin valkoisen koemekkoni helmaa. Ihmisiä valkoisissa takeissa kuhisi käytävillä. Aina kun he näkivät minut he hymyilivät. Mitä lähemmäs koehuonetta tulimme sitä vahvemmin aloin astia pelkoa.

Saavuimme huoneen ovelle. "Oletko valmis?" Isä sanoi minulle hymyillen. Nyökkäsin, vaikka en ollut valmis ollenkaan. Isä aukaisi oven ja kauhea pelko jota tunsin, ei ollut kokonaan minun.
______

(En kerro mitä hirveyksiä huoneessa tapahtuu hehe:D)

_______
Minut oltiin viety omaan huoneeseeni kun olin saanut kauhean paniikki kohtauksen. Huoneessa oleva mies oli tuntenut niin suurta pelkoa, etten itse pystynyt käsittelemään sitä.

Nousin istumaan sängylläni, nyyhkytettyäni vähän aikaa. Huoneessani oli valkoiset seinät ja lattia. Sisustuksena oli yöpöytä ja sänky. Seinillä oli myös paljon piirrustuksiani.

Otin paperia ja värikyniä yöpöydältäni. Tuijotin paperia ja yritin keksiä mitä piirtäisin. Mieleeni juolahti se olento, jonka tunteita olin kuunnellut viime kerralla. Se oli ollut musta ja se oli sähissyt. Sillä oli pitkä häntä ja sillä oli ollut keltaiset viiru silmät. Vaikka se oli pelottanut minua hieman, olisin halunnut ottaa sen syliin ja kertoa että kaikki oli okei.

Mikä sai miettimään minua itseäni. Minua ei koskaan lohdutettu. Minut aina vietiin epäonnistumiseni jälkeen pimeään pieneen huoneesen tai omaan huoneeseeni.

Mietiskelyni kumminkin keskeytyi kun käytävältä kuului kolinaa ja ryminää. Astelin ovelle ja yritin kurkkia oven ikkunasta mitä siellä tapahtui. Aistin pelkoa. Kuului pari aseen laukaisua ja kaikki hiljeni. Pidätin itsekkin hengitystäni jännityksestä. "Onko se kuollut?" Joku kysyi ja aloin hengittää taas. "Uskoisin niin", kuulin isäni äänen toteavan. Olisin halunnut nähdä mitä tapahtui, mutta minut oltiin lukittu omaan huoneeseeni. Yhtäkkiä oveni avattiin ja melkein kaaduin lattialle.

Se oli isäni. Hän hymyili minulle lempeästi, mutta hänen hymyssään oli jotain väärää. "Hei kukkanen, miten voit?" Hän kysyi. En vastannut mitään. Tuijotin häntä vain epävarmasti.

Hän otti käteni omaansa ja sanoi: "Ei mitään hätää, täällä ei ole mitään pelättävää." Hän lähti vetämään minua käytävää pitkin ja en voinut olla huomaamatta että hän oli hieman ruhjeilla.

Käännyimme vasemmalle ja jähmetyin siihen paikkaan. Lattialla makasi olento jolla oli neljä jalkaa ja pää joka oli kokonaan suu. Se oli aika pieni. "Tiedätkö mikä tuo on?" Isä kysyi. Olin liian järkyttynyt vastaamaan. Tiesin liiankin hyvin mikä tuo olio oli.

Minulle riitti. En jaksanut enää tätä kauhua joka odotti minua joka päivä! Riuhtaisin käteni irti isäni otteesta ja lähdin juoksemaan täysillä pakoon. En tiennyt onnistuisinko pakenemaan koska alue oli hyvin suojattu ja miehiä aseiden kanssa oli joka kulmalla.

"Ottakaa hänet kiinni!" Kuului isäni huuto takaani. Juoksin ja tönin valkotakkisia miehiä jotka olivat hyvin hämillään tilanteesta. Vilkaisin taakseni ja näin pari miestä aseiden kanssa juoksemassa perässäni. Käänsin katseeni taas eteenpäin ja kiihdytin vauhtiani.

Juoksin monista ovista läpi tietämättä minne päätyisin. Avasin nopeasti oven ja katselin ympärilleni. Ihmiset katsoivat minua hämillään. Huomasin lasioven, jonka takaa paljastui metallinen aita ja metsä.

Lähdin ryntäämään eteenpäin. Ilmeisesti ihmiset tajusivat tilanteet ja yrittivät ottaa minusta kiinni. Takaani alkoi kuulua pauketta ja oven viereisiin seiniin alkoi ilmestyä pieniä reikiä. He ampuivat minua päin!

Ryntäsin lasiovista läpi rikkoen lasin, mutta jatkoin juoksemista vaikka polveeni sattui kamalasti. Lähdin juoksemaan vasemmalle ihmiset kannoillani.

Seuraavan kulman takana maassa oli pieni kohoama joka paljastui putkeksi. Ryömin sen sisään ennen kuin kukaan kerkesi nähdä. Katsoin peloissani kun ihmiset rynnivät hieman hämillään putken ohi.

En jäänyt kauemmaksi aikaa ihmettelemään, vaan lähdin konttaamaan putkea eteenpäin.