Theodorus

4. Elämän tärkein asia

Theodorus

Seisoin varjoissa ja tarkkailin tuota ihmistä, joka oli vanginnut sieluni. Hän näytti niin ressukalta,

Hauraalta, ja yksinäiseltä kävellessään pienen muovisen pussin kanssa pitkin katua. Hänen yllään oli siistit farkut ja iso tumma talvitakki, joka peitti hänen mahansa. Hän yritti selvästi piilotella raskauttaan, ihan kuin muut olisivat tuominneet hänet jos he olisivat tietäneet, ettei hänellä ollut miesystävää.

Vivian oli aina ollut herkkä ja altis muiden ihmisten mielipiteille, vaikka hän olikin välillä kovaluontoinen. Hän selviäisi hyvin yksin, hän pärjäisi ja raivaisi tiensä itse. Hän oli joutunut pitämään isästään huolta ja nostin hattua tytölle, että hän oli jaksanut raataa otsa hiessä, isänsä terveyden vuoksi. Monet eivät olisi tehneet niin. Mutta silti osa hänestä tarvitsi huolenpitoa.

Hän ansaitsi tulla hemmotelluksi, hän tarvitsi jonkun joka kantaisi aamiaisen hänen vuoteeseensa ja hieroisi hänen hartioitaan työpäivän jälkeen.

En tiennyt oliko minusta siihen. Olinko minä hänen arvoisensa, olisiko minussa tarpeeksi miestä pitämään huolta Vivianista ja lapsestamme? Tässä välissä kuulin Aamun äänen mielessäni. Hän oli pitänyt minulle kamalan puhuttelun, ennen kuin lähdin Suomesta. Hän oli ainoa, joka oli arvannut suunnitelmani, etten olisi välttämättä matkustanut suoraan Lontooseen. Minulla olisi ollut pari pokeriturnausta Espanjassa, mutta olin jättäytynyt niistä pois. Se oli ainoa elinkeino jolla sain rahaa, minä pelasin ja joskus hävisin. Mutta useimmiten minä voitin, ja silloin kun voitin, voitin paljon rahaa.

Mutta Aamu oli siis tiennyt suunnitelmani ja siksi hän oli pakottanut minut vannomaan sydämeni kautta, että oikeasti tulisin tänne ja puhuisin Vivianille.

Virnistin itsekseni, Anton oli todellakin saanut pikku riiviön omaksi kumppanikseen. Mutta Aamu pitäisi Antonin aisoissa, se oli hyvä asia. Aamu oli hyvin erikoislaatuinen tapaus ja niin oli Viviankin. Hän oli hyvin voimakas tahtoinen ihmiseksi ja hän teki aina oikein. Hän ei ollut itsekäs, ei koskaan.

Minä katselin häntä niin kauan, kunnes hän katosi ihmisvilinään. Laskin katseeni alas ja mietin hetken aikaa mitä tekisin, miten lähestyisin häntä.

En ollut suunnitellut mitään Vivianin varalle. En tiennyt miten kohdata hänet, miten kertoa hänelle tunteistani ja sanoa että haluaisin olla osallisena hänen elämässään. Halusin olla Vivianin kanssa, mutten tiennyt miten hän reagoisi sen jälkeen, mitä olin laittanut hänet kestämään.

Hän oli varmasti ajatellut elättävänsä pentumme yksin, hän oli ehkä suunnitellut elämää eteenpäin, mutten tiennyt voisinko noin vain pamahtaa paikalle.

Ehkä hän ei halunnut nähdä minua, ehkä hän toivoi etten enää koskaan palaisi. Mutta toisaalta en voinut jättää häntä yksin ja olin luvannut Aamulle, että juttelisin Vivianin kanssa.

Ja ehkä suurin syy miksi minun täytyi kohdata hänet oli se, että minä rakastin häntä.

Minä rakastin ihmistä, joka ei ollut kumppanini ja olin saanut suteni hyväksynnän suhteelle. Se piti Vivianista, se halusi suojella tätä ja pitää hänestä huolta. Yleensä sudet eivät kiintyneet kehenkään muuhun kuin sielunkumppaniinsa, mutta minun suteni oli erilainen. Se välitti hyvin paljon naisesta, joka kantoi pikkuistamme.

Vedin syvään henkeä ja lähdin seuraamaan Vivianin tuoksujälkiä. Minä kävelin ihmisvilinässä, enkä tällä kertaa välittänyt vaikka monet naiset katsoivat minua viettelevästi hymyillen. Ennen olisin pysähtynyt ja alkanut flirttailla heille, mutten enää.

En tiedä kauanko seurasin Viviania, ennen kuin haistoin hänen tuoksunsa voimakkaana. Näin hänen pysähtyneen.

Vivian seisoi paikoillaan. Hän tuijotti näyteikkunaa, jossa oli naisten alusvaatteita. Hän tuijotti niitä selvästi vertaillen omaa kehoaan mallinukkejen kapeisiin vartaloihin. Näin kuinka hän vaistomaisesti vei kätensä mahansa päälle, joka oli hänen takkinsa peitossa.