Theodorus

2. Peter Pan

Vivian

Tuijotin uutta asuntoani kuvotuksen vallassa. Edessäni oli hyvin pieni huone, jossa ei ollut edes ikkunaa. Keittiössä oli pieni liesi ja yksi kaappi, eikä huoneessa ollut tilaa muuta kuin sängylle ja ehkä hyvin pienelle pöydälle.

Lattia oli tumman kokolattiamaton alla, ja epäilin syvästi ettei se ollut maton alkuperäinen väri, mutten voinut muuta kuin asettua taloksi, vaikka oikeasti olisin halunnut vain juosta pakoon koko tilannetta.

Jos Theon mielestä edellinen asuntoni oli ollut rotankolo niin tämä oli vieläkin kamalempi. Mutta minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin jättää edellinen asuntoni. Olin saanut potkut töistäni, koska ihana työnantajani oli saanut tietää raskaudestani. No sitä ei voinut olla enää huomaamatta sillä pieni mahakumpi oli jo näkyvissä. Tietysti olisin voinut sanoa syöneeni liika kananugetteja, mutta en halunnut valehdella, sillä totuus olisi tullut muutenkin selville.

Olin kuitenkin onnekseni saanut työpaikan pienestä hampurilaispaikasta, joka yritti selvitä hengissä isojen ketjujen joukossa. Palkkani oli surkea, mutta sillä selvisi juuri ja juuri, mikä oli tärkeintä.

Joulu oli ohitse, samoin uusi vuosi ja olin viettänyt ne molemmat yksin. Ystäväni olivat kaikki sinkkuja, jotka halusivat pitää hauskaa. Olin tietysti itsekin sinkku, mutta vauvan takia en voinut ottaa tippaakaan alkoholia. Siksi olin mieluummin nyhjöttänyt pyhät asunnossani kuin ravannut pitkin kaupunkia ystävieni vanavedessä.

Kaikki ystäväni tiesivät, että odotin vauvaa, jonka aioin pitää. Minulla ei oikeastaan ollut muita vaihtoehtoja, kuin kasvattaa pikku susi itse. Tiesin että oli mahdolista, että vauva olisi myös ihminen, mutta ihmissusien geenit olivat paljon voimakkaampia, joten vauva olisi 99 prosentin todennäköisyydellä susi.

Olin yrittänyt etsiä googlella tietoa ihmissusista, mutta olin päätynyt vain fantasiasivuille, joista ei ollut paljon mitään hyötyä. Olin arvellutkin, ettei tietoa laumoista löytyisi noin vain. Tuskin kukaan halusi kuuluttaa koko maailmalle, että ihmissusia oli olemassa.

Laitoin oven kiinni perässäni ja avasin matkalaukkuni, jossa oli kaikki henkilökohtaiset tavarani, sekä iso makuupussi, jossa viettäisin tämän yön.

Hanna ja pari muuta ystävääni olivat luvanneet tuoda minulle kalusteita seuraavana päivänä. He olivat todella avuliaita ja ihania ihmisiä, joista olin todella kiitollinen. Tuskin olisin selvinnyt ilman heidän tukeaan. He olivat todellisia ystäviä.

Theosta ei voinut sanoa samaa, en ollut kuullut hänestä mitään. Hän ei ollut soittanut, eikä lähettänyt viestiä. En tiedä miksi odotin hänen ilmoittavan itsestään mitään, sillä olimme viimeksi riidelleet, mutta olin kai ajatellut, että merkitsin hänelle edes ihan pikkiriikkisen enemmän kuin ne kaikki muut naiset.

Ehkä hän ei edes ajatellut minua, eihän hän koskaan ajatellut muuta kuin itseään ja muita naisia. Ehkä hänelle oli nytkin joku toinen nainen kainalossaan, ehkä hän suuteli tätä samalla tavalla kuin hän oli suudellut minua. Ehkä hän piteli tätä samalla tavalla kuin hän oli pidellyt minua. Ehkä he katsoivat elokuvaa käpertyneenä sohvan nurkkaan sylikkäin.

Epätoivon kyyneleet alkoivat valua pitkin poskiani, kun ajattelin kuinka paljon vieläkin rakastin miestä, joka ei edes välittänyt minusta.

Theo oli kuin Peter Pan, ikuinen lapsi. Ei häntä voinut pakottaa elämään tavallista arkea. Hän oli kaiken normaalin vastakohta.

Hän oli joskus kertonut minulle, että ihmissuden tärkein tehtävä oli huolehtia ja rakastaa kumppaniaan. Hänellä ei ollut enää kumppania, joten se ominaisuus oli kai lähtenyt häenstä pois. Hänen sutensa ei ilmeisesti halunnut rakastaa ketään muuta, eikä Theon käyttäytyminen auttanut asiaa.

Ehkä hän ei osannut rakastaa, ehkä hänen sydämensä oli vaurioitunut. Ehkä se sykki rikkinäisenä hänen rinnassaan, ja hän suojeli sitä pitämällä yllä mainetta, ettei hän välittänyt kenestäkään.

Hinkkasin kyyneleeni pois. En saisi vaipua epätoivoon, minun piti ajatella pientä vauvaani. Kun hän syntyisi, minun pitäisi vain keskittyä häneen ja yrittää antaa hänelle paras mahdollinen elämä.

Minä pystyisin siihen kyllä, en tarvitsisi typerää ihmissutta pitämään huolta itsestäni ja vauvastamme. Minä pärjäisin kyllä.