Vivian
Päivä pyöri eteenpäin ja pian olinkin odottamassa bussia Jadenin luokse. Asuin itse keskustan halvimmassa lähiössä: Hawkhillissä. Sieltä oli noin viisi kilometriä kaupungin keskustaan, jonka pystyi hyvin kävelemään, jos yön myöhäisimmät bussit eivät kulkisi.
Jaden asui keskustan toisessa päässä, eli Longriverin kaupunginosassa. Hänen vanhempansa olivat matkoillaan sisarusten kanssa ja Jaden oli päättänyt pistää kemut pystyyn sillä välin.
Bussi nappasi minut kyytiin, enkä koko matkan aikana saanut ajatuksiani irti siitä päämäärästä, mikä iltani suunnitelmissa oli:
Lähestyä Lucaksen kanssa.
Oli jo korkea aika luoda kaverisuhde hänenkin kanssaan, kun pyörimme samoissa piireissä kuitenkin. Sosiaaliset taitoni olivat elämäni aikana hioutuneet hyvään tasoon, joten keskustelun pystyisin ongelmitta aloittamaan.
Se pieni este, se pieni tarrapaperi, joka minut aina liimasi paikalleen Lucaksen lähestyessä oli ihastukseni. Tuntui kuin Lucas olisi korkeammalla tasolla kuin minä, enkä omistaisi puhuttelupassia, jonka avulla voisin hänelle jutella.
Nyt olin kuitenkin miettinyt jo valmiiksi, mitä aikoisin sanoa. Mietin valmiiksi myös, mitä hän vastaisi, ja miten reagoisin siihen. Pitäisin keskustelun elossa vaikka taistellen.
Alottaisin sanomalla, että hei oliko sun nimi Lucas vai muistanko väärin? Lucas naurahtaisi ja sanoisi, että joo, mikä sun nimi on? Vastaisin, että Vivian Jackson. Esittelyn jälkeen kääntäisin keskustelun siihen, että ollaan parilla samalla tunnilla ja pyöritään samoissa porukoissa, mutta ei silti tunneta.
Kevyt nauraminen toisi keskusteluun leikkisän tunteen ja siten osoittaisin Lucakselle olevani ihan okei tyttö. Jospa hän muistaisi illan jälkeen edes nimeni.
Löin stop-napin pohjaan ja hyppäsin oikealla pysäkillä pois.
Suunnistin tiellä ja löysin oikean talon. Sen laajan pihan nurmikko oli leikattu lyhyeksi ja keinut pihassa vihjasivat nuoremmasta asujaväestä.
Terassilla istui kuusi ihmistä tupakalla ja samalla tissutellen. Yksi jengistä oli Jaden.
"Viinavivi!" kuului huuto Danielin suusta, joka sai kaikkien muidenkin päät kääntymään.
Viinavivi oli lempinimeni, koska ostin kerran viisi pulloa kirkasta viinaa. En tosiaankaan pitänyt itse kuin yhden pullollisen ja tarjosin loput muille.
Sinä päivänä minulla oli rahaa ja loppukuun takia kaikki muut olivat rahattomina. Hyvänä ystävänähän tuhlasin kaikki isovanhemmiltani saadut syntymäpäivärahat ruokiin ja juomiin. Minulle ja muille.
Ei siinä, olihan se ihan hauska ilta, mutta en välttämättä tuhlaa enää rahaa niin vastuuttomasti.
Tunnistin kuudesta ihmisestä kolme: Daniel, Jaden ja Ciara.
Jadenin olin tuntenut jo monta vuotta, mutta Daniel ja Ciara tulivat kuvioihin myöhemmin.
Ciara oli kaunis ja pyöreähkö tyttö, jonka hiukset olivat (tällä hetkellä) ruskeat (hän värjäsi niitä usein).
Daniel taas harteikas kiharahiuksinen poika, jonka hiuspehko oli muuten musta, mutta otsahiuksissa oli pari valkoista raitaa.
Jaden laittoi maantienharmaita hiuksiaan paremmin ennen kuin tuli halaamaan minua.
"Mitäs Vivi?" hän kysyi.
"Mitäs tässä", naurahdin. "Pitäs kuulemma viinaa juua."
"Nyt oli oikee asenne", Ciara naureskeli kävellessään luokseni.
