"Mitäs meinasitte tänää?" Cody kysyi lippalakkiaan korjaten ja paljastaen alta vaaleat hiuksensa.
Istuimme luokkahuoneen ulkopuolella odottaen yhteistä äidinkielen tuntia.
"Ei mitään suunnitelmia", Mia vastasi.
"Mä meen käymään siellä Jadenin bileissä", vastasin omat menoni.
"Vivian on aina menossa jossain", Niels huokaisi.
"Nii oonkin", vastasin. "En nää mitään järkee vaan kotona kyhjöttämisessä."
Se oli totta. En ymmärtänyt, mitä hauskaa kotona makaamisessa ja netflixin tuijottamisessa oli. Kokemukset jäisivät takaa alalle samalla, kun "Katsotut sarjat" -lista pidentyisi entisestään.
"Mistä sä ees löydät aina menoja?" Mia kysyi kurtistaen kulmansa.
"No siis ainahan niitä jossain on", naurahdin.
"Tuo nyt tuntee varmaan puolet meidän koulusta nii en yhtään ihmettelekään, että aina on jotkut meihemit tiedossa", Cody sanahti ja vaihtoi asentoaan lattialla.
Jokainen meistä omisti heikot jalkalihakset eikä jaksanut norkoilla niiden voimin. Koulun lattiat saattoivat olla likaiset, mutta ei tässä nyt niin siniverisiä oltu, että moinen olisi istumista haitannut.
"Mä en oo ikinä ymmärtänyt tollasta käytöstä", Niels mainitsi.
Ja taas se alkaa.
"Koska mun mielestä ihminen tarvitsee vaan muutaman hyvän ystävän vierelleen ja that's it", Niels katkaisi puheensa lyömällä kätensä yhteen. "Ei oo mitään järkeä omistaa satoja kavereita, mutta ei ainoatakaan parasta."
En jaksanut väitellä hänen kanssaan asiasta enää. Niels ei vaan ymmärtänyt, että olimme kaksi eri ihmistä ja se mitä hän kokee - ei ole ultimaattinen totuus sille, miten jokaisen persoonan kuuluisi elämä elää.
"Joojoojoo", sanoin ja samalla näin sivusilmällä sen ihmisen, joka sai lihakseni jäykistymään ja sydämeni pauhaamisen voimistumaan.
Lucas Miller.
Vaikka tunsin todella paljon porukkaa, en vieläkään tuntenut Lucasta. Hän oli se, jonka halusin tuntea kaikista eniten.
Hänen tyylinsä, hänen tummat hiuksensa, hänen komeat kasvonpiirteensä.
Kaikki se oli todiste siitä, että täydellinen ihminen tosiaan käveli maapallon mantereella.
Muutamasti olin päätynyt samaan kaveripiiriin Lucaksen kanssa, ja jopa kerran jakanut tupakan.
Se oli lähin, mitä olin ikinä päässyt hänen kosketukseensa.
Tänään asioihin saattaisi tulla muutos. Ainakin parhaani yrittäisin. Lucas oli tulossa Jadenin bileisiin. Ainakin he kaksi olivat kavereita, joten mahdollisuudet koulumme seksikkäimmän pojan ilmestykselle oli suuri.
Kun promillet veressä nousevat, nousevat myös tekosyyt mennä puhumaan tuntemattomille.
Lucas tuli lähemmäksi.
Katsoin eteenpäin.
Älä koskaan katso suoraan aurinkoon.
Hän oli kohdalla.
Hän pysähtyi.
Nostin katseeni.
Lucas katsoi minuun.
Lucas katsoi minuun.
"Onks meiän tunti tässä?" hän kysyi. "Vai missä kaikki muut on?"
"Joo", nyökkäsin. "Ja en tiiä, varmaan tulee kohta."
"Aight", hän vastasi ja jäi nojailemaan seinää vasten viereeni. Vaikka välissämme oli puolitoista metriä tilaa, sydämeni ei silti jättänyt minua rauhaan.
"Lucas", Cody sanoi, "pystytsä heittää röökin?"
Olin kateellinen siitä, että Cody ja Lucas olivat tutustuneet. Tuntui siltä, että jokainen ihminen jonka tunsin - tunsi Lucaksen.
Paitsi minä.
"En pysty, sori", Lucas vastasi seksikkäällä äänellään. "Kaks jälellä."
"No vittu", Cody kirosi.
"Ei sulla ois edes aikaa käydä kessulla", Niels huokaisi.
En oikein tiennyt, mitä ajattelin Nielsistä. Hän oli tavallaan ärsyttävä jatkuvien vinkumistensa kanssa, mutta välillä aivan viihdyttävä persoona.
"Aina se valittaa", Mia sanoi samalla, kun opettajamme käveli ohitsemme avaamaan luokkaa.
