Vivian
"Lucas, vie Vivian pois."
Ne sanat soivat korvissani kuin pääni olisi tungettu kirkon kellon sisään ja sen pintaa olisi hakattu vasaralla.
Samalla sekunnilla tunsin otteen käsivarressani ja jalkani liikkuivat talon nurkkaa kohti. Pidin katseeni Oscarissa, joka pysyi hiljaa niin kauan, kun olin näkyvissä. Muut huusivat terassilta ja käskivät lyömään jo.
Äänet vaimenivat jokaisen askeleen johdosta enemmän, mutta eivät missään välissä kadonneet kokonaan.
Tiesin, että talon toisella puolella oli tappelu, mutta nyt en ainakaan nähnyt sitä. Sydämeni hakkasi silti rajua tahtia.
Istuin hiljaa Lucaksen kanssa takarapuilla. Hänen punaiset adidaksen housunsa sopivat täydellisesti puna-valkoiseen takkiin, jota poika piti auki.
Kun keskityin punaiseen väriin hetken verran, olin muutaman sekunnin ajan rauhallisempi.
"Onko Patrick sulle tärkeekin ihminen, kun oot valmis puolustamaan rottaa?" Lucas kysyi.
En ollut varma oliko se piilovittuilua vai vain kysymys silkasta mielenkiinnosta.
"Ei", vastasin. "Oon puhunu sille paristi."
"Mikset sitte haluu, että se saa ansionsa mukaan?" Lucas uteli ja otti rennomman asennon rappusilla. Hänen jalkansa olivat levitetyt ja kyynerpäät painetut reisien päälle. Selkä niin kaarella, että fysioterapeutti olisi saanut sydänkohtauksen.
Ehkä seksikkäin asento istua.
Lucas kaivoi taskuaan ja veti ulos punaisen Malboro-askin. Hän laittoi tupakan huultensa väliin ja jäi tarjoamaan minullekin hermokessun.
"Ai pitääkö sille olla joku suurikin syy, että en haluu kellekään mitään pahaa?" kysyin katsoen suoraan eteenpäin ja ottaen yhden tupakan auki olleesta askista.
En ollut varma, että olinko valveunessa vai ihan suoranaisessa REM-kierteessä, kun istuin Lucaksen kanssa kahdestaan jutellen.
"Yleensä ihmisen teoille on aina syy", Lucas vastasi sytyttäen oman ja minun tupakan. "Kuten sille, että Oscar halus kostaa Patrickille ja sille, että menit väliin."
"Tiiän kyllä", huokaisin röökistä syvän henkosen ja näin vilauksen siitä arkusta, jonka olin muurannut umpeen. Siitä jota en kenellekään avaisi. "Eikö Oscar oo sun kaveris? Mikset puolustanu sitä?"
Hyvä. Käännä keskustelu.
"Noo kaveri ja kaveri", Lucas kohautti hartioitaan. "Oli se ennen mulle tärkeeki ihmine, mutta sitte se nussi mun muijaa ja alko rottailee."
En tiennyt, että Lucaksella oli edes ollut tyttöystävää. Seurustelikohan hän edelleen?
"Ai seisoit siinä vaan siks, että näät kaiken lähietäisyydeltä?" naurahdin hyvin kevyesti.
"No en ihan", Lucas naurahti puhaltaen savua ulos suustaan. "En tiiä, mitä aattelet musta, mutta kyllä mä kavereita puolustan. Se vaan, että näissä keisseissä pitää antaa rotalle palkkansa verran, mutta mennä väliin, ku homma alkaa lähtee käsistä."
"Miten sä voit olla kaveri edelleen ihmisen kanssa, jonka kanssa sun muija petti sua?" kysyin karistaen tuhkaa sormien liikautuksella.
"No en tiiä", Lucas huokaisi. "En oikein ota mitään suhdetta niin tosissaan, ku ne kaikki kaatuu ajallaan."
Nuo sanat olivat kuin suoraan omista aivoistani. Olin pyöritellyt tuota lausetta mielessäni jo monta vuotta. Oli niin paljon helpompaa olla vain "ihan sama" -asenteella kuin yrittää ja pettyä.
