Vampire gang

✓Freyja✓

Kylmä puinen penkki ja illan viileys itsessäänkin tuntuivat nyt oudon kaukaisilta. En ollut sitä herkistelijä tyyppiä, enkä yhtään pitänyt asioiden liiallisesta ajattelusta. Olen silti muuttunut emotionaalisesti hyvin epävakaaksi, näitten viime viikkojen aikana.

Toinen käteni oli nyt sidottuna pakettiin keksejä. Halpoihin kuten arvata saattaa. Menetinhän sentään ainoan työni varkaana, enkä pärjää ilman niitä tuloja enää pitkään.

Pyörittelin muoviin pakattua keksitornia turhautuneesti käsissäni odotellen vanhempieni auton saapumista. Heidän piti olla täällä pian, mutta odotus oli venynyt suhteellisen pitkäksi. Huokaisin hitaasti samalla höyrypilven muodostaen:

"Mitähän minä heille sepitän tilanteestani."

He eivät olleet käyneet täällä ikinä aiemmin. Eivätkä tienneet juuri mitään muuta, kuin valheet joita heille syötin. Tiesin että se oli väärin, mutta mitä muutakaan voin ja jos Freyja saisi tietää. Hän varmaan vain nauraisi. Ajattelin hieman hymyillen. Toivottavasti hän ei pakkaudu mukaan. En henkisesti pysty kaikkiin yhtä aikaa. Vanhempani olivat mitäkin pyhimyksiä, mutta Freyja oli erikoinen persoona. Hän on melkein koko vuoden aina ajelemassa ympäri maailmaa moottoripyörällään. Tuskin olen kuullutkaan hänestä tänä vuonna. Pitäisi joskus yrittää saada häneen yhteys. Frey kyllä ei varmaan olisi innoissaan häririöstä.

Istuin siinä kostealla puupenkillä vähän käsiäni venytellen. Välillä vilkaisin rannekelloani, mutta ketään ei vain näkynyt.

"Odotan vielä hetken...", mutisin ja suljin silmäni minuutiksi tai pariksi. Parasta vain mennä sisälle, alkoi ajatus kaivamaan mieltäni.
Kun viimein ajattelin nousta penkiltä ja mennä takaisin kämpilleni, tarttui joku tiukasti käsivarrestani:

"Owen, pitkästä aikaa!"

Kuulin iloisen kirkkaan äänen penkin takaa. Käännyin tietysti hämmentyneenä ja hieman varuillani. Näin ensin suuren moottoripyörän parkissa. Ei hemmetti, enkö minä juuri sanonut, ettei tällaista. Puhuttelin jotain korkeampaa voimaa ajatuksissani. Sitten käänsin katseeni eteeni, missä Frey virnisti minulle ilkikurisesti. No ainakin olin kasvanut häntä reilusti pidemmäksi ajan kuluessa. Pieni ylpeyden tunne kohahti rinnassani.

"Freyja?!Mitä helvettiä, sä oikeasti tulit. Ei olla kyllä nähty ikuisuuteen. Et kai vain lukenut ajatuksiani?", kurtistin ensin kulmiani, mutta halasin sitten isosiskoani hellästi. Freyja hymyili pahoittelevasti:

"No kyllähän minun velvollisuudesta piti sinun 18 vuotis päivillesi tulla. Olethan viimein täysikäinen?! Tätä on kyllä odotettu", hän muuttui jollain tavalla hieman kaukaisen oloiseksi.
Katsoin häntä hetken huolestuneesti, nyökytellen kuitenkin olevani samaa mieltä.

Sen jälkeen ei kestänyt enää kauaa, että äiti ja isäkin saapuivat vanhalla toyotallaan. Kummatkin onnessaan hyppäsivät ulos vanhasta hopeanharmaasta autosta halaamaan minua ja Freyjaa, mutta jostain syystä Frey jätti vastaamatta heidän halauksiinsa. Vilkaisin häntä ensin tuomitsevasti, mutta kun hän ei ollut huomaavinaankaan kohautin vain olkiani. Ties kuinka kauan siitä oli, kun olimme olleet kaikki viimeksi koolla, joten ehkä Freyja oli vain etääntynyt.

"Tulkaa toki sisään. Kämppä on pieni, mutta siellä pystyy olemaan", heilautin kättäni kutsuen heidät sisään kämäiseen kerrostalooni.

"Owen olen niin ylpeä, että olet itseksesi päässyt näin pitkälle", äiti hymyili ja taputti isää olalle.

"Juu niin tosiaan, olet kasvanut rehdiksi nuoreksi. Voin olla ylpeä kaltaisestasi pojasta", isäkin kehui hieman kiusaantuneesti, totta puhuen oudon vaikeasti. Mikähän kaikilla tänään oli.