Vampire gang

Pala menneitä 2. EXTRA

Jeremiah seisoi turvatalon ulkopuolella vahdissa sillä aikaa, kun minä autoin Willowia. Veljeni oli, jostain syystä ilmoittautunut vapaaehtoiseksi. Hän ei yleensä ikinä tehnyt mitään omasta tahdostaan. Minä lähinnä tarjosin tukea lasten sekä vanhusten kanssa. He olivat todella vahva joukkio, täynnä monia tulevaisuuden lupauksia.

"Kuningas herra, saako tulla reppuselkään!" yksi poika roikkui aina silloin tällöin kaavussani. Hymyilin vain vaivaantuneesti. En ollut hirveän hyvä lasten kanssa. Willow kyllä yritti parhaansa mukaan pitää kaiken hallinnassa, vaikka tilanne olikin aika hektinen. Hemmetti se Jeremiah oli kyllä nokkela, kun livisti hommista sillä tavalla. Luulin tehneeni hyvän siirron, mutta taas veljeni ajatteli tarkemmin.

Olin auttanut jo jonkin aikaa vanhuksia pakkaamaan sekä seurannut lasten touhuja. En vetänyt tosin vertaa Willowille, joka hyöri siellä täällä: auttaen, siivoten ja pakaten kaikkien puolesta. Onneksi sentään toiseksi vanhin lapsista seurasi Willowin esimerkkiä parhaansa mukaan. Tämä oli nimittäin aika verottavaa hommaa. Päätin itsekin hetken nojata seinään, jonka takana Jeremiahinkin pitäisi olla. Siellä ulkona varmaan nauroi minun epäonnelleni. Huokaisin kerran syvään höristäen samalla kuuloani. Luulin nimittäin kuulleeni, jostain syystä puhetta pihalta. Ei Jer nyt yksin puhuisi...

"Tehtävä on peruttu. Alias vie joukot takaisin linnaan. Veljeni on täällä. Emme voi nyt hyökätä, kun hän on paikalla. On parempi edetä ihmisten kanssa varoen", selvästi tunnistettava veljeni ääni puhutteli jotakuta. Nyrkkini puristui hiljaa kokoon kuulemastani.

"Jäämme siispä odottamaan uusia ohjeita", vastasi toinen ääni möreästi hiljaa. Nielaisin kuivasti, kun yhdistin nopeasti palaset kohdilleen. Löin, kuin alitajuntaisesti puiseen seinään nyrkilläni. Tarvitsin, jotain johon kanavoida sen kaiken vihan. Valitettavasti tuloksena sain aikaan kovan äänen ja kaikki tulivat katsomaan, mitä tapahtui, jopa Jeremiah avasi oven nähdäkseen.

"Ei mitään, ei mitään, jatkakaa vain. Kunhan sain kiinni torakan", lepyttelin säikähtäneitä lapsia, niskaani pahoittelevasti hieroen. Lapset kikattivat hetken, kunnes jälleen jatkoivat pakkaamista.

"Jeremiah...", aloitin nyt puhumaan oven suussa seisovalle veljelleni. Hän katsoi minuun tutkivalla katseella, henkeään pidättäen.

"Kutsuisitko puolestani kaksi hevosvaunua", lopetin lauseeni kädet puuskaan laittaen ja purin huultani. Sisäisesti tahdoin, tällä hetkellä tarttua veljeni hartioista. Tahdoin ravistaa hänet järkiinsä. En voinut uskoa, että hänen palkkaamansa erikoisjoukot olivat ihmisiin kohtaantuvan hyökkäyksen takana. Eli toisin sanoen Jeremiah oli vastuussa tästä. Ihme, kun hän käyttäytyikin niin hermostuneesti. Tiesin kyllä lähtiessämme jonkin olevan pielessä, mutta että näin pahasti.

"Ylhäisyys, me olemme valmiita pakenemaan. Kiitos huolenpidostasi!" Willow sanoi kyynel silmässään, kun kaikki talon ihmiset tulivat kumartamaan keittiöön kiitokseksi. Kaikilla tavarat selissään sekä hikiset otsat.

"Ei, ei nostakaa päänne. En minä olisi kuningas, jos kansani ei merkitsisi edes tämän vertaa", nauroin vaivaantuneesti ja punastuin hieman.
Kulkiessamme ulos, missä hevosvaunut jo odottivat lastaamista seurasin riutuneita ihmisiä. En voi kuvitella, että tämän kaupungin suojissa tapahtui tällaista vääryyttä. Nämä kansalaiset ansaitsevat kaiken aikani sekä hovini huolenpidon. Tartuin sitten rohkeuteni keräten Willowin olasta vetäen hänet hellästi käsivarsilleni.

"Vaunuihin eivät mahdu kaikki, mutta minä voin viedä sinut näin, niin asian pitäisi hoitua", sanoin virnistäen ja vinkkasin hopeahiuksiselle naiselle ilkikurisesti silmääni. Hän naurahti hieman nyökäten myöntymisensä. Willow tarttui kaksin käsin tiukasti kiinni kaulastani, kun lähdin juoksemaan pitki hiekkatietä ja hyppäsin ilmaan. Muutuin tällä kertaa vain puoliksi voidakseni kantaa häntä samalla.