ELISE

4. Painajainen

Hän iski nyrkkinsä pöytään vihan saattelemana niin, että astiat sen päällä helisivät raivokkaasti. Säpsähdin pelästyksestä ja laskin tärisevät käteni syliini, kiinnittäen sumean katseeni tumman puupöydän oksakiehkuroihin. Hän veti syvään henkeä, tavalla, joka sai kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin. En uskaltanut nostaa katsettani häneen, sillä tiesin, että kohtaisin ärtymyksestä ja alkoholista tummuneet verestävät silmät.

"Ja miksihän vitussa sinun sinne pitäisi mennä?" hän kysyi. Ei onneksi huutaen, mutta kuulin ärsyyntymisen ja ivan hänen äänessään. Oli virhe ottaa jotkut typerät koulun tanssiaiset puheeksi tänä iltana, kun hän oli jo muutenkin pahalla tuulella. Pudistin päätäni pienesti.

"Sori, se oli tyhmä idea", mumisin vastaukseksi ja tartuin kädelläni haarukkaan, työntäen sen ruokaani.

"Sinä tiedät, että vihaan mumisemista", hän sanoi ääntään korottaen, ja tarttui yhtäkkiä tiukasti kiinni ranteestani. Tiputin haarukan lautaselleni ja yritin vetää kättäni pois, mutta hän puristi rannettani yhä lujemmin.

"Lopeta, sä satutat mua", älähdin ja nostin katseeni häneen. Kyyneleet kohosivat silmiini.

"Kuulitko mitä sanoin?" hän kysyi jyrkästi välittämättä siitä, mitä äsken sanoin. Kuulin alkoholin hänen äänessään. Nyökäytin päätäni, mutta hän ei vieläkään päästänyt irti kädestäni, vaan tuijotti minua sekaisen vihaisilla silmillä.

"Olet juonut jo tarpeeksi alkoholia tänään", äitini sanoi ja otti ties mitä kaljaa ja viinoja sisältävän lasin isäpuoleni edestä. Silloin hän päästi irti kädestäni, ja ennen kuin ehdin tajuta mitä tapahtui, hän iski kätensä äidin kasvoihin.

Äidin kädessä ollut lasi lensi lattialle, ja kovan melun saattelemana levisi sirpaleiksi ympäri huonetta. Jäätävä hiljaisuus laskeutui keittiöön. Vedin kädet syliini ja kavahdin kauemmas.

"Elise, mene huoneeseesi", äiti sanoi rauhallisesti, katsomatta minuun. Näin silti kivun kyynelten kohoavan hänen silmilleen, vaikka hänen olemuksensa ja äänensä oli kylmän vahva ja rauhallinen.

"Äiti..", yritin sanoa, mutta hän keskeytti minut.

"Nyt."

Nielaisin ahdistuneena ja vilkaisin kumpaakin nopeasti, ennen kuin nousin pöydästä. Juostessani huonettani kohti kuulin, kuinka isäpuoleni huusi äitiäni siivoamaan sotkun.

Kun pääsin huoneeseeni, suljin oven ja valuin istumaan sitä vasten. Annoin kyyneleiden tulla, ja kiersin käteni ympärilleni hakien edes jonkunlaista turvaa. Nyyhkytin rikkinäisenä ja kuuntelin alakerrasta kuuluvia ääniä, joita kukaan ei halunnut kuulla. Huutoa, rikkoutuvia esineitä, hakkaamista, itkua. Nojasin päätäni ovea vasten ahdistuneena. Oli vaikea hengittää. Kyyneleet eivät loppuneet. En halunnut olla täällä.

Silmäni räpsähtivät auki paniikissa, ja ne etsivät rauhattomina jotain tuttua mihin tarkentaa katse. Kesti muutaman sekunnin, ennen kuin tajusin itkeväni, ja pyyhin silmiäni tärisevillä käsilläni.

Kaikki hyvin, Elise, se oli vain painajainen. Se oli vain muisto. Kaikki on nyt hyvin.

Sykkeeni oli nopea ja hengitin raskaasti. Puristin silmäni kiinni ja kuvittelin Mirellan somat kasvot leveine hammashymyineen eteeni. Hän oli ainoa ilo elämässäni. Ja nyt minulla ei ollut enää häntäkään.

Kun hengitykseni alkoi tasaantua, avasin hitaasti silmäni. Hengittelin rauhassa ja huomasin, että aamun ensimmäiset säteet välähtelivät puiden takaa. Aurinko lämmitti bussin ilmastoinnista viilentynyttä ihoani, ja kulkuneuvon tärinä allani muistutti siitä, kuinka kaukana olin kaikkea sitä pahaa, mitä elämässäni oli tapahtunut.

Bussin etuosasta kuului rapinaa, ja sitten ilmaan levisi ruuan tuoksu. Vasta silloin huomasin, kuinka suuri nälkäni oli. En ollut syönyt mitään moniin tunteihin. Kaivoin repustani yhden myslipatukan, jota aloin näykkimään. Nälästä huolimatta ruokahaluni ei ollut kovin suuri, sillä painajaiseksi muuntautuneet muistot pyörivät yhä mielessäni.

Kun bussi muutaman tunnin kuluttua pysähtyi pääteasemalleen, heitin repun selkääni ja kävelin hitaasti bussin etuosaa kohti. Tunsin jännityksen kasvavan rinnassani, kun astuin bussista tuntemattomalle maaperälle. Katsellessani ympärilleni pystyin huokaisemaan helpotuksesta, pieni toivonkipinä mielessäni. Voisin jättää kaiken taakseni ja aloittaa alusta. Puhtaalta pöydältä. Pystyisin kyllä siihen.