Sateen hiljainen ropina,
ääni joka kaikuu peltikatosta.
Suru joka yltyy joka pisaralta,
yksinäisyys joka täyttää sielua pala palalta.
Pimeä huone,
rakkaan viimeiset syytökset päässä.
Kaipuu joka ei anna muille tunteille tilaa,
suru joka alkaa hiljalleen muuttua vihaksi.
Askeleet jotka kuuluvat kulkevan talossa,
Ovi joka aukeaa ulos pimeälle kadulle.
Tyttö joka suuntaa kohti viimeistä hetkeään,
sisällä kasvava ahdistus joka tuhoaa kaiken hyvän.
Kaupunki jonka valot hohtavat pimeässä,
myöhäisten työläisten kotimatkat talojen väleissä.
Viimeiset sanat jotka kuiskataan pimeään yöhön,
"Mä rakastan sua, nyt ja aina."
Hyppy.
KAMU SEDANG MEMBACA
Viimeinen henkäys ~ kirjoitelmia surusta
PuisiVanhaakin vanhempia tekstejä suoraan sydämestä, ja vain silloin kun siltä tuntuu. Haaveena joskus julkaista tämä oikeana kirjana. Suru on tervetullut vieras, mutta vain silloin kun edellisestä vierailusta on tarpeeksi aikaa. Pelko on vihollinen, jo...
