vertailua jolta ei koskaan voi välttyä kun on identtisten kaksosten toinen osapuoli.
¡Ay! Esta imagen no sigue nuestras pautas de contenido. Para continuar la publicación, intente quitarla o subir otra.
x
mä ja noel ollaan saman kolikon kaksi puolta.
me ollaan toistemme peilikuvat; meidän naamat on ja meidän etunimet on.
noel on valoisa ja mä olen pimeä; noel on valoa ja mä olen pimeyttä.
x
noel tykkää pakkasyön tähtitaivaasta ja ylipäätään tähdistä, mä tykkään hiljaisista päivänvalon värittämisistä vauvansinisistä taivaista ja hattaraisista pilvistä. (noel tykkää rosoisista kallioalueista joissa se voi kuvitella olevansa taru sormusten herrasta -elokuvassa, ja mä tykkään liikkumattomasta vedestä, koska se voi kätkeä alleen mitä tahansa, ja välillä mä saan itseni kiinni toivomasta, että se kätkisi mut.)
noel on mies tai poika tai joku muu, kokonainen ihminen joka tapauksessa, ja mä olen vain sen jonkun varjo, joka sulautuu pimeyteen.
noel tietää mitä se haluaa elämältä. sen unelmat on suuria ja vähän epärealistisia: se haluaa astronautiksi, koska sen mielestä maapallo on liian pieni ja liian nähty, mutta mun mielestä avaruus on ehkä pelottavin käsite jota on olemassa. noel haluaa lentää tähtiin, ehkä siksi, koska omasta mielestään (ja kaikkien muidenkin mielestä) se on itsekin tähti, ja se kuuluisi oikeasti muiden tähtien joukkoon. noel on isän ja äidin kultapoika, koska se oli hukkua pikkulapsena järveen, eikä äiti varsinkaan koskaan oikein selvinnyt siitä shokista. noel on se joka pelaa edelleen jalkapalloa joukkueensa kapteenina, ja noel on se jonka ei koskaan tarvitse kärsiä yksinolosta ellei se itse halua. mulle ihmiset ei yleensä edes puhu, paitsi silloin kun ne erehtyy luulemaan mua noeliksi. (ja ihan vain turhaksi tiedoksi: mä olen oikeastaan se vanhempi kaksonen, vaikka se tosiasia nyt on ihan irrelevantti ottaen huomioon, miten meitä yksilöinä kohdellaan.)
x
noelin kasvot on hymy ja mun kasvot on hymyn kääntöpuoli. (oikeastaan mun kasvoilla ei ole ilmeitä; noelilla on niitä munkin edestä.) noel osaa näyttää tunteitaan: olla iloinen ja ihastunut ja surullinen ja ärtynyt ja vihainen, mun taas pitää pidätellä kaikkia värejä mun sisällä, koska mun pitää olla mustavalkoinen. (oikeastaan mä itse haluan olla sitä mitä olen, mutta joskus mä itken illalla mun huoneessa, vaikka se onkin ehkä suurinta heikkoutta jota ihminen voi ilmentää ja aina kun noel itkee, isä käskee sitä lopettamaan. mun se ei koskaan näe itkevän.)
vaikka noelkin itkee, se tekee sen oikeista syistä, painavista syistä. sillä on sentään terve tunne-elämä, ja kyllä se yrittää joskus saada mut mukaan, minne sitten meneekin, mutta mä en ikinä mene. joskus isäkin yrittää pakottaa mua, lahjoa jopa, mutta en mä silloinkaan (varsinkaan) mene. ehkä ihmiset ei haluakaan pitää mua omasta tahdostaan läpinäkyvänä - ehkä mä itse annan sen kuvan että haluan olla näkymätön. ehkä mä teen sen itse passiivisesti työntämällä ihmisiä pois.
