Aavikoitunut kohtaloksi

XVII-IXX

Tchissin silmiä varjosti tämän huivi, mutta hänen silmiään reunustivat tummat silmänaluset. Katsoin häntä hieman huolestuneen näköisenä ja hän vilkaisi taakseen. Minäkin vilkaisin hänen taakseen. Siellä oli vain hoüneja.. ja hiekkaa. Sitten huomasin. Kuumuus koetteli hoüneja erityisen voimakkaasti. Kalpea kansa, joka on tottunut elämään louhoksen siivessä ja  mt. Kouhaijn varjossa kärsi nyt voimakkaasta auringosta joka lävisti heidän ohuen ihonsa paljon voimakkaammin kuin omani. Kuulin äänekkään parkaisun ja seurasin edessämme ratsastavan vanhemman miehen kaatuvan ja putoavan rajusti hevosen selästä. Nousin etukumaraan valmiina nousemaan ratsuilta auttamaan tätä, mutta päällikkö ohjasi heimon vain jatkamaan matkaa. Huomasin järkyttyneen ilmeen kasvoillani, joka tuijotti taakse jäävää hiekkaan sekoittunutta miestä. Sitten tajusin. Entä jos Tchiss menettäisi tajuntansa samalla tavalla? Hän vajoaisi tajuttomana Dessvihin kuumaan hiekkaan velttona ja voimattomana, ja hänet vain jätettäisiin siihen? Kuolemaan tai heräämään kauhun vallassa yksin keskeltä aitiomaata, vajaa tilkka vettä vyönsä leilissä? Olin pitkän hetken vain hiljaa.

Ilta alkoi pikkuhiljaa maalata horisonttia kaunein oranssin sävyin, jotka hälvenivät tummaan yötaivaaseen. Vaikka aurinko oli vielä melko korkealla ja taivas sen ympärillä loisti kirkaan keltaisena, oli taivas silti yönpimeä ja tähdet kirkastivat taivaankantta päämme yllä. Matkan aikana ratsailta ja vaunuista oli pudonnut jo usempi mies ja nainen pökeryneenä hiekkaan. Tchiss huojui vieressäni ja vilkuilin häntä vähän väliä. Hän pyyhki hikeä otsaltaan ja oli todella väsyneen oloinen. Kiitin onneamme että laskeva yö viilensi ilmaa ja auringon säteet olivat kaukaisempia, näin myös heikompia. Minulla alkoi olla jo viileä ja vedin Gretan sivulaukussa olevaa päällimmäistä vilttiä ylleni. Katsoin jälleen Tchissiin joka vastasi katseeseeni. Hän onnistui näyttämään pinenn hymyn, mutta käänsi sitten päänsä ja tuijotti loputonta hiekkamaisemaa. Hänen katseensa oli kylmä ja posket punottivat. Hän tiesi vallan hyvin mitä tajunnan menettämisestä seuraisi. Koko karavaanin tunnelma oli haikea ja hoünien huokaukset kaikuivat autiomaan tyhjyyttä vasten.

Yö kylmeni kylmenemistään ja Tchissin ansiosta osasin varautua pakkaseen. Aurinko oli jo laskenut ja tähdet tuikkivat kirkkaina kuin tuhat kuuta. Vaunut ja hevoset pysähtyivät äkisti.
  Tuuli oli voimistunut ja hiekka pöllysi hellästi dyyniltä toiselle. Hoünit laskeutuivat satuloiltaan ja hevoset kävivät makuulle. Päällikkö puhui:
"Me yövymme tässä. Miehet pystyttäkää teltat ja naiset valmistelkaa punkat." Jokainen nyökkäsi ja touhun tohina käynnistyi miltein saman tein. Päällikön vaimo jakeli vielä tarkentavia ohjeita ja muut nyökkäilivät tottelevaisina. Kumarruin eteenpäin noustakseni Gretan selästä, mutta äkkinäinen kova tömähdys suoraan korvani juuressa jähmetti minut. Nielaisen. Tiesin tasan tarkkaan mitä oli käynyt. Tchiss.
   Tchiss makasi maassa selällään, tuupertuneena ja hengittäen raskaasti. Hyppäsin alas hevoseni selästä, ehkä vähän liian rajusti hevoselle, mutta en välittänyt. Kaikki olivat unohtaneet olemassaoloni, eikä auttaisi Tchissiä. Hoünien lämmin ystävällisyys oli muuttunut teräväksi ja kylmäksi kuin meren ohut, juuri rikottu jään pinta. Kumarruin hiekkaan hänen ylleen. Tchiss avasi helpottuneena silmänsä ja huokaisi. Se näkyi valkeana huurupilvenä joka hajosi kasvojani vasten.
"Oletko kunnossa?" kysyn ja vaihdan asentoani istumaan tämän viereen. Tchiss makaa edelleen ja hypistelee hiekkaa louhimisesta karheiden sormiensa välissä. Tähtitaivaan loiste heijastuu hänen silmistään ja pystyn erottamaan tähtien ääriviivat täysin puhtaasti hänen linssiensä kautta. Sitten hän nousee istumaan, kaivaen hiekanjyviä pois silmistään. Yöilma oli raikas ja hyisevä. Täysin päinvastainen kuin päivällä.

Emäntä tuli patistelemaan meitä telttoihin nukkumaan. Tuuli oli yltynut ja lentohiekka pisteli ihoa vasten siihen osuessaan. Tchiss katosi yhden teltoista ovikankaan taakse ja emäntä toisen. Yksi toisensa jälkeen hoünit puhalsivat soihdut sammuksiin telttojensa edestä ja pian leirin yllä kohosi vaatimaton sammuneen tulen savu ja palaneen puun haju. Tuuli ja hiekkapöly rikkoi savupilvet nopeasti ja pian lämpimät liekit olivat muisto vain.
  Seison vähän matkan päästä siitä teltasta, johon Tchiss meni nukkumaan. Voimakas tuuli riehtoo vaatteitani ja taistelen horjahtamista vastaan. Minulla ei ole telttaa mihin mennä. En uskaltanut edes huomauttaa asiasta. Olin vain seurannut muiden vaipumista yöpuulle -jättäen itseni ulkopuoliseksi ja unohdetuksi- ja vain katsonut hiljaa sivusta. Minua ei edes väsytä.
  "No, tuletko!" kuului Tchissin huuto. Hän piti telttansa ovea raollaan ja antoi ovikankaan levätä käsivartellaan. Yllätyn.. ja hämmenyn.
  Kömmin sisälle telttaan Tchissin siirtyen sivummalle tilaa tehdäkseen. Hän hääräsi jotain metallirakenteisen lyhdyn luona yrittäen sytyttää pientä liekkiä. Asettelin itseäni pedille tunnustellen kädelläni hämärää, kunnes tunsin jotain.. kumista, lämmintä, kuin ihoa. Älähdän ja vedän käteni nopeasti pois. Liekky syttyi.
Vieressäni makasi, oikeastaan nukkui se sama pukkutyttö, kenen kanssa Tchiss oli leikkinyt nukeilla vielä ylhäällä vuorella. Hän tuhisi rauhallisen näköisenä, käpertyneenä peittoonsa kuin kissanpentu. Tchiss hymyili. Hän siirsi tytön hiukset tämän otsalta ja silitti hänen päätään.
"Metjeer." hän lausui. Se oli tytön nimi.