save me again ⚢

4

*

Kuusi päivää. Ja olin.. elossa? En tiennyt mitä olin odottanut, mutta mitään epäilyttävää ei ollut tapahtunut. Enkä tiennyt, kuuluiko minun olla entistä hermostuneempi, vai helpottunut. Kieltämättä minua hermostutti. Jollain tapaa olin viisi päivää kyennyt olemaan ajattelematta koko asiaa, kyennyt unohtamaan. Mutta nyt. Istuessani mustan nahkasohvamme kulmalla, asiat jotenkin hiipivät mieleeni. Se saattoi johtua siitä, etten tehnyt mitään. Kun vain olin, ajatukseni saivat vallan. Viimeiset päivät olivat olleet niin kiireisiä, ettei minulla ollut aikaa edes omille ajatuksilleni. Olin lähettänyt työhakemuksia lukuisiin paikkoihin sekä työstänyt opintoprojektia. Kaikki oli mennyt yllättävän hyvin. Saisin ehkä töitäkin.

Tunsin puhelimeni värähtävän vieressäni, joten nostin sen ja avasin viestin, jonka olin juuri saanut. Se oli Lunalta. Emme olleet puhuneet kuuden päivän aikana sanaakaan.

"Onko sinulla jo asu sinne juhliin? Oon menossa ostamaan, tuletko mukaan?"

Hitto. Olin ihan unohtanut ne juhlat, joihin olin lupautunut. Tai no, joihin Luna oli minut luvannut. Vilkaisin ympärilleni, minulla ei ollut tälle päivälle mitään suunniteltuna. Talo oli tyhjillään, lukuunottamatta minua. En aikonut jäädä makoilemaan tänne yksinäni, joten kirjoitin myöntävän vastauksen nopeasti, ja laskin puhelimeni sohvapöydälle.

Noustessani sohvalta, tajusin, kuinka väsynyt olinkaan. Edellisenä iltana olin tehnyt projektia aamuyöhön asti, mutta olin sentään saanut sen valmiiksi. Oikeastaan olin aika ylpeä itsestäni, sillä se oli ainoita asioita, mitä olin saanut ajallaan valmiiksi, kerrankin.

Kävelin suoraa pieneen eteiseemme ja etsin itselleni sopivan kevyen, mustan takin. Kenkiä minulla ei ollut edes varaa vaihdella miten huvitti. Käytin useimmiten mustavalkoisia tennareita, ja nytkin ne saivat kelvata. Sujautettuani avaimet taskuun, astuin ulos ja painoin oven kiinni selälläni, samalla jääden nojailemaan siihen. Tiesin varsin hyvin, ettei Luna ollut ehtinyt välttämättä edes lähteä vielä, mutta halusin silti tulla ulos. Halusin tuulettua, sillä en ollut ollut raikkaassa ilmassa pariin päivään, yksinkertaisesti kiireen takia.

Taivas oli suurimmaksi osaksi pilvien peitossa, lukuunnottamatta muutamaa rakoa siellä täällä. Ilma tosin oli kuiva, tuskin sataisi.

Kun kuulin auton kaartavan pihaamme, luulin sen aluksi olevan Luna. Mutta kun näin tutun mustan auton, tiesin sen kuuluvan Ewanille. Hetken päästä Jay astui ulos kuskin paikalta ja nähdessään minut, hän hymyillen vilkutti minulle.

"Jay! Hei, mistä tulet?" kysyin hymyillen, kun hän asteli kuuloetäisyydelleni. Oli sitten kuinka huono päivä tahansa, pelkästään Jayn valoisan naaman näkeminen sai olon tuntumaan paremmalta.

"Töistä. Tarvitko kyytiä jonnekin?" hän kysyi kaivellen samalla avaimia taskustaan. Kyllä, hänellä oli avaimet kotiimme, koska hän melkeimpä asui täällä.

"Luna on täällä varmaan ihan pian, joten en", vastasin ja vilkaisin miehen olan yli kuullessani ystäväni auton ajavan pihaan.

"Minne olette menossa?"

"En keksi muutakaan tekemistä, joten menen hänen mukaansa etsimään jotain asuja niihin juhliin, jotka on illalla", selitin ja hymyilin Lunalle, joka nyt saisahtui Jayn viereen hieman epäröivän näköisenä. En tiennyt, mitä heidän välillään oli aina ollut, mutta he eivät jostain syystä pitäneet toisistaan mitenkään erityisesti. Katselin, kuinka kiusalliseksi tilanne muuttui ja pyöräytin silmiäni noiden yhtäkkiä happamiksi muuttuneille ilmeilleen.

"Voit tulla mukaan", sanahdin ja tökkäsin Jayn käsivartta merkiksi siitä, että tarkoitin häntä. Leikkisä hymy nousi huulilleni, kun kyseinen idea pälkähti mieleeni. Vilkaisin Lunaa, jonka huomasin aikovan avata suunsa, mutta jonka hän sulki heti, kun huomasi varoittavan katseeni. En suostunut nyt vastaannottamaan vastalauseita.