Obsessive

2. painajainen

Winwin

Tuntui kuin kylmät kädet olisivat kuristaneet minua. Tunne vain kasvoi kasvamistaan kaulani ympärillä, sattui, en nähnyt muuta kuin mustaa, silmäni olivat sumeat. En saanut happea. Suustani alkoi valua verta valkoisille lakanoille. Yritin huutaa apua, mutta en saanut muodostettua mitään sanojen tapaista. Vuosin hitaasti kuiviin...

Haukoin henkeä ja nousin nopeasti istuma-asentoon, sydämeni jyskytti. Olin nähnyt painajaista. Kosketin kaulaani ja yritin rauhoittua. Se oli vain unta.

Katsoin kelloa kännykästäni. Se oli jo yli kaksi iltapäivällä. Päätin käydä suihkussa, ja sitten minun pitäisikin alkaa valmistautumaan. Tänään minulla oli vapaapäivä, joten menisin ystävieni kanssa katsomaan jotain uutta elokuvateatteriin.

Saavuin vähän vaille viisi Seoulin elokuvateatterin eteen, tänäänkin satoi, mutta ei niin kovaa kuin eilen. Seisoin läpinäkyvän sateenvarjoni alla ja katsoin miten vesi virtasi katuojassa. Rakastin sadetta ja sateen tuoksua. Lapsena minulla oli aina tapana juosta sateessa kavereideni kanssa. Kaikki ne muistot saivat minut aina kaipaamaan Kiinaa.

Kohta näin Tenin kävelevän katua pitkin kädet taskuissa. "Hei Winwin!" Hän sanoi minulle keskiverto hyvällä kiinallaan.

"Hei Ten."

Tenillä oli päällään musta takki ja lippis. Hän oli taas värjännyt hiuksensa, tällä kertaa tummanharmaalla, ja hän oli laittanut ne taidokkaasti.

"Mennään me jo sisälle, Taeil ja Haechan tulee samaa matkaa!" Ten hihkaisi ja lähti vetämään minua sisälle leffateatteriin. Naurahdin tämän intoiluille. "Me mennään katsomaan se pelottava elokuva mistä oon puhunut sulle varmaan kuukauden!"

"Mä vihaan pelottavia elokuvia", minä valitin. Ten pyöräytti silmiään. "Ei tarvii pelätä, voit pitää mua kädestä vaikka koko leffan ajan!" Tämä vitsaili ja nauroin.

"Ja muakin voi pitää kädestä jos siltä tuntuu!" kuului Haechanin tuttu ääni selkiemme takaa. Käännyin ympäri ja näin Haechanin ja Taeilin takanamme. Taeil katsoi minua pitkään ja naurahti.

"Ei kiitos" vastasin hymyillen Haechanille, mutta jouduin vastaanottamaan nuoremman pojan halin.

Odottelimme Taeilin kanssa kun Ten ja Haechan ostivat liput ja popcornit. Kännykkäni värähti taskussa saapuneen viestin merkiksi. Jätin sen huomioimatta. Mutta sitten kännykkä värähti taas uuden viestin merkiksi, ja otin kännykän esille. Tuntematon numero.

Avasin viestiketjun.

Tuntematon:

Minähän käskin pysyä erossa siitä miehestä.

Tuntematon:

Älä oo sen kanssa missään tekemisissä.

Minä:

Kuka hitto sä oot, jätä mut rauhaan.

Laitoin kännykän taskuun. Minulla oli inhottava tunne, että joku oikeasti tarkkaili tekemisiäni. Numerosta ei enää tullut vastausta.

Kauhuntäyteisen elokuva kokemuksen jälkeen kävelin tutisevin polvin ulos elokuvateatterista jo hämärtyneelle kadulle. Vannoin itselleni ettei enää ikinä. Kauhuelokuvassa pikkutyttö oli hirttäytynyt kylpyhuoneen suihkuverhoon.
Olin puristanut Taeilin kättä ja pitänyt silmiä tiukasti kiinni.

"Eihän toi ollut edes pelottava, eihän Haechan?" Ten virnisteli.

"Mua ei ainakaan yhtään pelottanut, toisin kuin Winwinin oli ihan pelosta kankea" Haechan nauroi ja antoi Tenille ylävitosen. Huokaisin. Juuri nyt tahtoisin vain kotiin viltin alle juomaan lämmintä kaakaota.

Kaikki lähtivät omille teilleen, paitsi Taeil halusi saattaa minua ravintolan kohdalle. Pysähdyin samaisen katulampun kohdalle minkä alla se tumma hahmo oli seisonut. "Kiitos että saatoit" sanoin ystävällisesti ja olin aikeissa lähteä. Taeil kuitenkin nappasi minut haliin. Henkäisin ja halasin takaisin vähän hämmentyneenä. Taeil oli aina ollut todella läheinen minun kanssani, mutta minä en oikein pitänyt siitä. Vetäydyin pois halista.

"Nähdään!" sanoin Taeilille ja lähdin kävelemään hämärää katua pitkin kotiin. Kello oli jo lähemmäs kahdeksaa, eikä tällä pikku kadulla ollut yhtään liikennettä.

Tuntematon:

Voi, sä et jättänyt sitä rauhaan, rakas.

Tämä ei tuntunut enää yhtään hauskalta, eikä oikeastaan missään vaiheessa ollut tuntunutkaan, mutta minua alkoi karmia kokoajan vain enemmän. En uskaltanut vastata mitään kun olin tyhjällä kadulla. Juoksin nopeinta reittiä kotiin sydän tykyttäen. Painoin oven lukkoon. Nyt olin ainakin turvassa kotona. Huokaisin.

Katsoin taas kännykkääni. Tällä kertaa tuntemattomasta numerosta oli tullut kuva. Harkitsin hetken ennen kuin avasin sen. Kuva sai minut haukkomaan henkeäni.

Kuva oli minun asuntoni sisältä.

Kuvassa olin minä nukkumassa, ja kädet minun kaulani ympärillä.

Mutta ne eivät olleet minun kädet.

"Näytät kauniilta kun nukut, rakkaani."