Obsessive

4. huone

Winwin

Tunsin kiristystä ranteissani ja nilkoissani. Aloin hahmottamaan kylmän, kovan lattian allani. Säpsähdin ja avasin silmäni ammolleen. Olin pienessä huoneessa. Huoneen nurkassa oli pieni punainen särisevä lamppu. Suuni tuntui kuivalta ja takaraivooni sattui.

Missä minä olen?

En pystynyt liikkumaan, jalkani ja käteni oli sidottu betoniseinästä tuleviin ketjuihin. Yritin riuhtoa itseäni vapaaksi, mutta se osottautui täysin turhaksi. Kun olin hyväksynyt sen faktan etten pääsisi tästä mihinkään omin avuin, aloin katsella paremmin ympärilleni. Suuni avautui ammolleen. Satoja ja satoja kuvia minusta. Minusta ravintolassa, minusta ystävieni kanssa. Minusta kuvia kotonani, kuvia kotini sisältä. Kuvia kun nukuin. Kuvia minusta kun olin vielä lukiossa. Minua alkoi ällöttää. Miksi joku teki näin?

En tiedä kauanko aikaa kului. Makasin tässä yhdessä asennossa lattialla ja kehoni joka kohtaan sattui, olin pyörtyä nälästä ja vedenpuutteesta. Tärisin vuoronperään kylmästä ja kuumasta, olin hiestä märkä, minusta tuntui sairaalta. Minulla ei ollut mitään muistikuvaa miten olin päätynyt tänne. Eikä mitään muistikuvaa eilisestä päivästä. Olin väsynyt mutta en uskaltanut nukahtaa.

Kuulin askeleita suoraan oven ulkopuolelta. Sykkeeni hyppäsi heti korkeuksiin ja tuijotin ovelle lamaantuneena, odottaen. Ovi avautui. Nostin pääni ylös lattiasta ja katsoin kun mustan t-paidan pukenut tatuoitu mies käveli sisään. Hän kyykistyi eteeni ja tarttui kasvoistani kiinni. Sitten hän nauroi. Hän nauroi niin kuin hän olisi juuri nähnyt jotain maailman söpöintä, silittäessä poskiani. Hän näytti mielipuoliselta.

"Kuinka suloinen." Hän sanoi virnistäen. Katsoin häntä peloissani ja yritin saada edes jotain sanoja muodostettua. Suuni tuntui aavikolta.

"Shh... Anna kun autan" Hän hihitti ennen kuin avasi ketjut. Minulla ei ollut voimaa paeta yhtään mihinkään, vaikka tunsin miten hän avasi kaikki ketjut.

"Onko sulla jano, babe?" mies kysyi lempeästi ja ojensi sitten juomapullon minulle. En koskenut siihen, en voisi luottaa tuohon mieheen. Mies raivostui. "Jos et juo siitä et saa ruokaakaan, kiittämätön paskiainen, et kuole siihen, se on vain vettä."

Katsoin miestä sanattomana.

"Miten vain, kuole sitten janoon." mies sanoi myrkyllisesti, sylkäisi päälleni, nousi ylös ja paiskasi huoneen oven kiinni.

Purskahdin itkuun, en tiennyt mitä tehdä. Yritin rauhoittua. Kuka tuo mies edes oli? Mitä tein täällä? Nousin istumaan pyyhkien kyyneleitäni. Nyt ei olisi aika olla heikko.

Otin juomapullon epäröiden käteeni ja katsoin kirkasta nestettä sen sisällä epäluuloisesti. Tuota en kyllä joisi mistään hinnasta.

Nousin huterasti ylös ottaen tukea seinästä. Kävelin heikosti pikku huoneen ovelle ja käänsin ovenkahvaa. Siitä kuului pieni naksahdus, ja purin hampaitani yhteen toivoen ettei se mies kuullut. Raotin ovea ja kurkistin ovenraosta ulos. Siellä näkyi pitkä, leveä käytävä, valkoinen marmorilattia, valkoiset seinät. Vau.

Käytävän varrella oli paljon ovia, mutta tämä näytti olevan huone ihan pitkän käytävän päässä. Uskaltauduin ulos huoneesta hieroen ranteitani, ne olivat edelleen kipeät. Kun saavuin kohtaan missä käytävän pitäisi kääntyä, pujahdin seinän viereen, menin polvilleni ja kurkistin varovasti pidemmälle. Olin saada sydänkohtauksen, kun se mies seisoi siinä, katse minussa. Syntyi kiusallinen hetki milloin kumpikaan ei sanonut sanaakaan, ennen kuin se mies repäisi sen juomapullon pois kädestäni.

"Teit oikean päätöksen", hän sanoi vain, virnistäen. Aivan kuin tässä olisi ollut jotain hauskaa. Purin kieleeni. Se ei siis ollutkaan vain vettä.

Minä tuijotin häntä edelleen polvillani. Mies nosti minut seisomaan. Otin hänestä tukea, oloni tuntui edelleen huteralta. Yhtäkkiä mies paiskasi minut lattialle. En edes kerennyt tajuta tilannetta, kun olin jo kovalla marmori lattialla, vinguin tuskasta.

"Kuka antoi luvan poistua huoneesta!?" Mies huusi ja kumartui sitten lähemmäs. "Takaisin sinne, ethän haluu suututtaa mua, huh?" Mies kuiskasi korvaani. Hän oli napannut jostain veitsen käteensä, ja oli tullut ylleni, veitsen terä osoittaen minua. Hengitin syvään. Jouduin jälleen kerran pidätellä kyyneleitä.

"K-kuka sä oot?" kysyin heikolla, säälittävällä äänellä. Minua pelotti, ja mies kyllä kuuli sen.

"Yuta."

**
okei tämäpäs kirja on edennyt nopeesti ksksksk

kerro ihmeessä mitä pidit ❤️😣