Obsessive

3. nauru

Olimme ravintolan iltavuorossa ja kello oli vaille 12. Minua väsytti aivan liikaa ja nojasin moppiin, katsoen kun Lucas pyyhki pöytiä. Hän lauloi samalla korvia raastavalla äänellä vanhojen hittejen mukana. Pudistelin päätäni hänen touhuilleen. Hän oli aina naurattamassa.

Yhtäkkiä Lucas heitti märän vesirätin suoraan päin minua, ja kiljaisin.

"Herätys, meillä on kokopaikka siivottavana, niin päästäis joskus kotiinkin!"Lucas naurahti. Nyökkäsin ja mutisin jotain väsymyksestä.

Lucas oli valmis ennen minua ja annoin hänen lähteä jo kotiin sillä aikaa kun hoidin itse siivouksen loppuun. Sammutin paikan valot ja lukitsin ravintolan oven. Ulkona oli pimeää, ja katu oli täysin autio. Viileä yöilma iski vasten kasvoja. Lähdin hölkkäämään kotiin päin kuunnellen musiikkia kuulokkeistani. Hyppelin pihatielle, olin hyvällä tuulella, olin hoitanut työt kunnialla loppuun ja kotona olisi kakkua odottamassa.

Pysähdyin kuin seinään ja tukahdutin pelon vinkaisun.

Asuntoni kuistilla istui joku. Kuistin valot riittivät valaisemaan hänen kasvonsa. Hän oli komea, minusta pari vuotta vanhemman näköinen mies, ja hän poltti tupakkaa. Hänellä oli päällään vain mustaa, ja saatoin erottaa hänen tatuointinsa takin kaula-aukosta. Hän näytti rajun elämän eläneeltä. Hän tiesi että tuijotin häntä. Olin aivan varma. Mutta hän näytteli ettei olisi huomannut minua. Kurtistin kulmiani.

"Mitä sä teet kotini ovella keskellä yötä?" sanoin vihaisesti yrittäen peittää pelkoani.

Mies nauroi. Nauroi kylmää, sairasta naurua, mikä sai minut heti kananlihalle. Halusin juosta pois. Mutta jostain syystä jalkani eivät kantaneet, eivät sitten ollenkaan.

Mies käänsi silmänsä minuun. Hän ei sanonut mitään vaan viittoi yhdellä sormen liikkeellä minua tulemaan lähemmäs. Olin idiootti, en tiennyt mitä muutakaan tehdä, kuin totella häntä tällä tyhjällä kadulla. Astelin hitaasti lähemmäs vihaten sitä miten annoin tuolle aseman pomotella minua noin vain.

"Kuules Winwin..." Hän sanoi pehmeällä äänensävyllä, mutta myrkyllisesti, jokin tuntui olevan niin vialla tässä miehessä. "Sä et ole totellut mua..."

"M-miten niin?" oli ainut hämmentynyt kysymys minkä vihdoin annoin karata huuliltani. Miehen olemus tuntui muuttuvan aivan hetkessä.

"Sun piti pysyä erossa siitä paskiaisesta! " Mies huusi yhtäkkiä täysin raivoissaan ja hän tärisi. Hän näytti siltä ettei ollut nukkunut kunnolla kuukausiin, hänellä oli tummat silmänaluset, ja hän näytti todella mielipuoliselta. Purin hampaat yhteen ja minua pelotti enemmän kuin koskaan.

"Päästätkö mut kotiini.." yritin sanoa päättäväisesti mutta ääneni murtui kuiskaukseksi, ja yritin miehen ohi ovelle, mutta tämä nousi seisomaan.

"Eihän sinulla ole mikään kiire? Oot kotiin töistä tulossa... Meillä on hyvin aikaa..." Mies heitti tupakkansa kuistin kaiteen yli ja nosti katseensa minuun. Nielaisin.

Kyynelet olivat lähellä. Mies lähti kävelemään lähemmäs minua. Näin veitsen hopeisen terän välähtävän hämärässä, ja silloin minä juoksin. Juoksin kadulle ja siitä kävelykatua pitkin vain mahdollisimman kauas tuosta hullusta. Kyyneleet alkoivat virrata poskiani pitkin. Kuulin askeleet takaani ja menin paniikkiin.

Käännyin pienelle sivukujalle, ja kompastuin heti johonkin. Kuului kauhea ryminä ja silloin tiesin että olisi myöhäistä yrittää karkuun, hän oli kuullut minut.

Oli liian pimeää ja silmäni olivat kyynelistä sumeat, yritin kömpiä epätoivoisesti ylös. Tunsin jonkin kolahtavan päähäni. Ei helvetti. Suustani pääsi vinkaisu ja haukoin henkeä. Kipu sumensi kaikki muut aistit.

Kuulin pimenevän tajuntani reunamilta miten joku nauroi.