Novellien sekamelska

äidinkielen novelli-projekti

#koulu

Words: 1468

Tää on kuin unta

Kylmä tuuli tuiversi puiden latvoissa. Sade ropisi vasten keltaisen rivitalon kattoa ja seiniä, pitäen Robin nimistä tyttöä hereillä. Muu perhe nukkui tyytyväisinä omissa sängyissään, mutta Robin ei tuntunut saavan unen päästä kiinni. Hän ei tiennyt miksi sade piti vain häntä hereillä, tai että oliko se kuitenkaan sade, joka häntä piti hereillä.

Lopulta tyttö nousi ylös. Hän pujotti jalkansa valkoisiin ja pörröisiin tohveleihinsa, ja veti samaa sävyä olevan aamutakkinsa harteilleen. Samaan aikaan ulkona välähti. Pieni metallinen kulkuväline oli ilmestynyt keskelle hiljaista ja pimeää pihaa.

Meno pelistä astui ulos melko lyhyt, ihmistä muistuttava olento. Se sulki mahdollisimman hiljaa oven, josta oli tullut ja lukitsi sen pienellä avaimella. Olento vertaili katseellaan rivitalon asuntoja, valiten lopulta oikean puoleisimman oven.

Se samainen ovi jonka olento valitsi, sattui olemaan Robinin perheen kotiovi. Tyttö avasi oven juuri sopivasti niin, ettei kumauttanut sitä suoraan päin olentoa. Hetken aikaa he seisoivat siinä katsoen toisiaan. Kumpikaan ei sanonut yhtään ainutta sanaa, kunnes tuo Robinin oven taakse ilmaantunut olento avasi suunsa.

"Hellou mää oon Kai ja mää tuun ny tänne käymää." Robin ei saanut sanottua mitään. Olento, joka oli juuri paljastanut itsensä Kaiksi, ei kuitenkaan välittänyt siitä. Tämä vain tunki tytön ohi sisälle asuntoon, tutkien paikkoja. Robin vain katsoi tämän perään tietämättä mitä sanoa.

"Kuka... tai siis mikä sinä olet?" Robin kuiskasi, kun vihdoin sai sanoja ulos suustaan. Hän piti äänensä hiljaisena, sillä viereisessä huoneessa nukuttiin edelleen yöunia. Olihan kellokin vasta kaksi yöllä.

"Ekkö sää nää mää oon menninkäne. Mut se et mikä sää oot on se kysymys." Kai vastasi jatkaen samalla peremmälle taloon. Tuo ei ollut ottanut edes kenkiä pois. Vihreät hiukset omaava menninkäinen ei vaivautunut hiljentämään ääntään.

"Mä olen Robin ja ihan ihminen olen että ei siinä mitää ihmeellistä ole." Tyttö vastasi edelleen hiljaisella äänellä, seuraten samalla Kain matkaa jääkaapille. Vasta silloin Robin näki, kuinka tuolla oli vain neljä sormea kummassakin kädessä. Tuo jos mikä hämmensi tummahiuksista tyttöä.

"Ohan siin. Ihmiset on harvinaine näky ja muuteski tosi harva on nähny semmosii varmaa satoihi vuosii. Onks teikäläisil oikeest viis sormee per käsi?" Kai puhui ja siirtyi uteliaana tutkimaan Robinin käsiä. Tähän tyttö ei osannut reagoida millään tavalla, sillä eihän kukaan ollut aikaisemmin kiinnostunut sormien määrästä yhdessä kädessä.

"Harvinaisia? Ihmisii on tyylii miljardeja täs maailmas, mut mitään menninkäisii ole nähty ikinä." Kai nosti hämmentyneenä katseensa kohti Robiniä. Sitten se siirsi katseensa kohti ihmeellistä ja monimutkaista ranneketta, josta Robin ei ymmärtänyt yhtikäs mitään. Hetken Kai tutkaili sitä, kunnes nosti katseensa takaisin tyttöön.

"Oho miun piti matkustaa vaa naapurimaahan mut ilmeisesti tulin vahingos naapuriulottuvuuteen." Lyhyt menninkäinen totesi asian, kuin se ei olisi ollut mitenkään ihmeellistä. Samalla pihalla välähti uudemman kerran. Toinen metallinen kulkuväline ilmestyi Kain oman viereen.

Tästä kulkuvälineestä tuli yhden menninkäisen sijaan neljä. Jokainen oli hieman eripituinen, ja jokaisen hiukset olivat eri väriset. Yksi asia, joka yhdisti näitä menninkäisiä, oli vaatetus. Heillä oli maastonvihreät haalarit ja kiiltävän mustat saappaat.

Kai hyppäsi ensimmäiselle ikkunalaidalle, nosti kätensä ilmaan ja löi lasia mahdollisimman kovalla voimalla. Ikkuna meni rikki, eikä kukaan herännyt sen tuottamaan kovaan ääneen. Menninkäinen siirtyi katsomaan Robiniä.