Kun olimme nuoria, pelkäsimme monia asioita. Epäonnistumista, sydäntemme rikkoutumista ja yksinäisyyttä. Pelkäsimme asioita, joita ei ollut edes vielä tapahtunut — pelkäsimme tulevaa.
Emme uskaltaneet elää hetkessä, tässä universumissa ja aurinkokunnassa. Elimme jatkuvasti hirveässä kiireessä.
Unelmamme tuikkivat silmissämme kuin kuun valo, joka laskeutui tähdenlentona leuoillemme. Kadotimme elämän värit ja itsemme siinä samalla. Muutuimme sokeiksi itsevarmuudelle ja toistemme luottamukselle.
Lopulta ymmärsimme, ettei aikamme ollut vielä ohitse. Tähdet kuolevat, mutta me synnymme uudelleen.
// Tämän runon tarkoitus on rohkaista nuoria elämään hetkessä, sillä nuoruus loppuu nopeammin kuin sitä huomaakaan. Stressi ja paineet kasvavat joka päivä, mutta toisaalta niistäkin pääsee ylitse.
YOU ARE READING
Runoja luuhäkistä
PoetryRunoja luuhäkistä on kokoelma lyhyitä melankolisia ja vapaamittaisia runoja, joita olen keksinyt elämän synkkinä aikoina. Seasta löytyy myös kyllä hilpeitäkin runoja. Toivottavasti runoni saavuttavat lukijan, joka pystyy jollain tavalla samaistumaan...
