Runoja luuhäkistä

Merisimpukat

Sanoit minulle kerran, että pystyisin tekemään mitä tahansa kunhan vain uskoisin itseeni. Rohkaisit minua, mutta nyt olen kadoksissa. Aika on loppumassa ja minun täytyy tehdä valintani.

Olen nähnyt ja kokenut niin paljon, mutta pelkään silti. En tiedä teenkö oikein vai väärin. Onko tämä polku juuri minua varten, vai tie suoraan alamäkeen? Minulla ei ole aavistustakaan. Hoen itselleni, että kaikki on hyvin, mutta ahdistus syö itsevarmuuteni.

Ikävöin aikoja, kun me kaikki olimme vielä ystäviä. Toivoisin, että voisimme palata ajassa taaksepäin ja nähdä tulevan. Tietäisimme minkä tien valita ja korjata tehdyt virheemme. Nyt olemme kuin merisimpukat rannalla, mutta vain vastakkaisilla puolilla valtamerta.

// Kirjoitin tämän runon yhdellä lukion äikän kurssilla. Mietin tosi paljon vanhoja ystäviäni, jotka olin jättänyt taakseni yläasteen jälkeen. Mietin silloin, että olinko tehnyt väärin kun en ollut pitänyt heihin yhteyttä. Olisiko meidän tämän hetkinen tilanne ollut erilainen? Olisimmeko pysyneet vielä hyvinä ystävinä?
Ymmärsin kuitenkin, etteivät hekään olleet pitäneet minuun yhteyttä. Joinakin päivinä vieläkin mietin, että mitenköhän heillä menee, mutta tärkeää on myös miettiä omaa onnellisuutta. Olen huomannut, että heillä menee hyvin ilman minuakin ja itse toivon heille vain kaikkea hyvää vaikken olekaan enää osana heidän elämäänsä. Nyt vain toivon, että pystyn itsekin tavoittamaan onnellisuuden.