tyhjyydestä tongittua

ajaton aika

Tätäkö tämä elämä on
makaamista sängyn pohjalla
ajatonta aikaa
tekemättömiä haaveita
jotka osoittautuvat merkitsemättömiksi
jatkuvaa uurastusta ilman saavutusta
tavoitteella joka ei toteudu muttei silti ole mitään

yksinäisiä säveliä viereisestä huoneesta
tuulenpuuska jota en päästä sisään
kevään äänet joita en arvosta vaikka kaipasin puoli vuotta
lentokoneen jylinää joka muistuttaa kuolemasta

ikuista ympyrää, syyllisyyttä, kuviteltua ahdistusta
ja murrosikää joka tuntuu epäreilulta sanalta
sillä voi pyyhkiä ongelmat maton alle
todeta itsensä turhaksi

asioita joita ei uskalla tehdä koska pelkää paljonko se sattuu kun epäonnistuu
jatkuvaa ihmisten loukkaamista
kaukainen paukahdus
nukkumista ilman että edes nukahtaa

haluaisin hautautua mutten minnekään
haluaisin olla tekemättä mitään mutta sellaista vaihtoehtoa ei ole
ajatuksia ei voi kesyttää, niitä voi kouluttaa mutta jos ne ovat oikeita en koe tarvetta muuttaa niitä

ansaitsen tämän tuskan ilon muodossa
elämän muodossa
ihmisten muodossa
olemassaolon muodossa

jos saisin oikeasti toivoa mitä haluan
15 -vuotis lahjaksi, koko ikä itsessään on yksi leima,
toivoisin koko sydämestäni näkymättömyyttä
sitä että olisin vain hatara hahmo
tuntematon, läpinäkyvä, harmiton
tyyni, vailla ylimääräisiä ajatuksia

antakaa minun nukkua

antakaa minun kuolla ilman että kukaan muu tajuaa minun hävinneen

antakaa ajan kelautua taaksepäin ja estää minua ikinä syntymästä

tai ei sittenkään, en olisi silloin tarpeeksi viisas pysymään kaukana elämästä

terveisin ikuinen epäonnistumisen ja pelkuruuden ruumiillistuma