Olin päässyt töistä pienelle lomalle, sillä suurimman osan ajasta olen töissä. Oikeastaan viikon töissä ja viikon vapaalla. Joskus on pidempiäkin lomia. Olin kutsunut ystäväni kylään, he ovat aina jossakin menossa niin voisivat vaihteeksi käydä minun luonani.
Min Yoongi, 22, hän on osa armeijaa, hän on kapteeni.
Park Jimin, 20, hän on taas lääkäri.
Entä minä? Minä, Jung Hoseok, 21, olen laivan henkilöstöä, kapteenin oikea käsi suorastaan ja voin kertoa, ettei laivalla työskentely ole aina ruusuilla tanssimista, varsinkaan silloin jos on perhekin huolehdittavana. Minulla ei ole ja olen aina ollut hulluna merenkäyntiin joten valitsin tämän työn.
Miten tapasimme Yoongin ja Jiminin kanssa? No, yksinkertaisesti kävimme samaa koulua. Emme käyneet samoja alempia kouluja, mutta lukio oli meillä sama.
Sen loputtua jatkoimme matkaa erilleen. Yoongi jäi armeijaan, Jimin lähti lukemaan ja minä en oikein tiennyt mitä tehdä niin jotenkin sain tämänkin työn. Kokemuksella ja jonkinlaisella jatko-opiskelulla.
Jimin ja Yoongi olivat kyllä kovia käymään kaupungilla ja kavereiden kanssa viettivät paljon aikaa silloin kun ehtivät.
•
Aloitin ruoan työstämisen. En ollut siinä erityisen hyvä vielä, mutta joka kerralla tuli aina parempi. Olettaen Yoongin tulevan suoraan töistä luokseni pitäisihän hänelle olla jotakin tarjottavana. En tiennyt Jiminin aikataulusta. Hän saattoi olla hyvinkin kiireinen, ehkä yhtä kiireinen kuin Yoongi.
"Suolaa ja pippuria myllystä, pari lohta ja sitten paistetaan, herkku annoksen valmistan, lala la la laa", lauleskelin hiljaisesti samalla tanssahdellen. Minulla oli joku tapa aina tanssia ruokaa tehdessäni ja ehkä vähän laulaakin siinä samalla.
"Tilliä ja perunaa, kirnuvoita ja maitoaaaa", hymisin ja lähes paiskasin pari ruokatarviketta pöydälle. Katsahdin kelloon. Kai heidän pitäisi päästä töistä pian?
Ruoan kypsyessä kuljen ikkunan luo ja katson ulos. Ulkona on nätti ilma, tyyntä ja aurinkoistakin – vaikka pari pilveä taivaalla onkin. Näen oravanpoikien leikkivän. Paksut punaturkkiset poikaset jahtaavat toisiaan kilpaa kuusen oksilla. Hellyyttävää, joskus haaveilen omasta perheestä, voisin tuntea samaa onnea mitä nuo oravatkin. Toisaalta olin nykyiseenkin elämääni ihan tyytyväinen, kunhan tämä ei jatku ikuisuuksiin. Onneksi olen vielä nuori–
Ajatukseni keskeytti kovaääninen koputus. Hyppelehdin ovelle ja avasin sen vieraalle.
"Päivää taloon", Yoongin ääni mörisi ja hän lampsi eteiseen. Olin häntä hieman pidempi, mutta tuo näytti paljon rotevammalta tuossa univormussa minuun verrattuna. Hän ei ollut siis ehtinyt käymään kotona.
Suljin oven hiljaa, en halunnut että siitä kuuluisi kauhea pamaus. Yoongi oli jättänyt kenkänsä hieman epäsiististi eteiseen, Yoongin onneksi se ei haitannut minua.
"Oi täällä tuoksuu kala... Oletko tehnyt ruokaa?" Yoongi haisteli ilmaa suunnaten kohti hajun lähdettä – kohti keittiötä.
"Joo mä tein kalaa ja perunaa, aattelinkin ettet ehtiny käymään kotona. Ne ei oo kyl vielä valmiita", kerron miehelle kiitäen samalla keittiöön tarkistamaan, etteivät ne ole menneet pilalle. Yoongi ei ollut saanut päälivaatteitakaan riisuttua vielä.
"Viepäs ne vaatteet nyt eteiseen ettei sul tuu kuuma", kehotan valkeahiuksista miestä. Yoongi havahtui ajatuksistaan ja nyökkäsi. Ja suuntasi kohti eteistä. Kuului ryske ja ryminä ja hetken aikaa pelkäsin, että nyt se turkasen gorilla hajotti minun koko eteisen, mutta käytyäni katsomassa Yoongi olikin vain kaatanut kenkätelineen.
"Senkin kömpelys!" tiukkaisen ja nostan sen pystyyn ja laitan kengät paikalleen.
"Sori.. ei oo kauheen helppoo liikkuu näis varustuksis...", Yoongi mutisee töksäytellen sormiaan yhteen.
"Siksi mä sanoinkin, että ota ne vaatteet pois", huokaan mutten ollut kuitenkaan vihainen ystävälleni. Osasin odottaa tällaista Yoongilta.
Yoongi oli onnistunut riisumaan ulkovaatteet – tai oikeastaan hänen työvaatteensa – kaatamatta tai tuhoamatta paikkoja. Ei hän oikeastaan ollut niin kömpelö, jos hänellä oli kevyemmät vaatteet.
Seisoskelimme keittiössä katsellen ruoan valmistumista. Keittiössä oli pieni neljän hengen pöytä, jääkaappi ja pakastin, sekä liesi. Tiskit tiskasin erillisessä tiskikopissa, joka oli talon ulkopuolella sellainen pieni tila, josta näki uloskin.
Taksi heitti valkotakkisen, meitä molempia pienemmän miehen, pihani suulle. Sieltä hän tulla tepasteli jonkinnäköisen salkun kanssa silmälasit nenällä. Tuon pitkien jalkojen kopinan saattoi kuulla sisällekin asti ja menin avaamaan Jiminille oven, jättäen Yoongin vartioimaan keittiötä.
"Terve mieheen!" mies, vaalean lohenpunaisilla hiuksilla, tervehti minua halauksella. Taputin tuota hellästi selkään ja kehotin tuota tulemaan peremmälle.
"Yoongi onkin jo täällä", kerroin Jiminille ja valkeatukkainen mies kääntyi katsomaan meitä päin ja tervehti Jiminiä ujosti hymyillen. Jimin hymyili takaisin ja istuutui pöydän ympärille.
"Teettekö kalaa?" Jimin kysyä töksäytti haistaessaan paistetun kalan vahvan rasvan hajun. Pitäisi kyllä tuulettaa koko keittiö tämän jälkeen.
"Siinä se koko ajan valmistuu", totean ja huomaan kaiken olevan pian valmista. "Voisitteko kattaa pöydän, jos saan pyytää?" kysyn ystäviltäni, tunsin heidät jo niin hyvin ettei se ollut minun mielestäni epäkohteliasta – vaikkakin kohteliaisuus on kaiken A ja O.
"Toki", Jimin myöntyy ja hakee tutuista kaapeista kolme lautasta, varpistaen ylettyäkseen korkealle. Yoongi nostaa peppunsa penkistä ylös laiskasti ja hakee aseet ja mukit meille. Jimin otti jääkaapista loput tavarat. Minä puolestani kiikutan ruoat pöytään.
"Nyt saadaan apetta! Varokaa piikkejä, jos löytyy", kerron pojille tavanomaisella iloisella äänelläni. Ystäväni kiittävät ja ottavat ruokaa lautaselleen – Jimin otti vähän ja Yoongi otti hieman enemmän. Heillä kummallakaan ei ole koskaan ollutkaan sen suurempi ruokahalu, vaikka minun mielestäni heidän pitäisi syödä paljon enemmän kokoisikseen miehiksi.
Ruokarauhan vallitessa minulla käy monenlaisia ajanviettotapoja mielessä. "Mentäiskö purjehtimaan syömisen jälkeen? Siel on merel nii nätti ilmaki", ehdotan pojille. Jimin ja Yoongi katsahtavat toisiaan ja nyökkäävät.
"Mennään vaan! Kuulostaa tosi kivalta", Jimin tokaisee ja Yoongi nyökyttelee hyväksyvästi.
He eivät vielä kuitenkaan tienneet sen olevan virhe.
Päivää taas kaikki ne, jotka minut ehkä muistavat! Ai ei kukaan? No okei... Tämä ois tän tarinan eka osa, joka aloittaa tän kirjan ja siis jos ei Vhopesta tykkää niin voin kertoa, että tässä on paljon muitakin shippejä että melkein kaikille löytyy mieluinen xd (ne shipit löytyy sielt tägeistä)
Jos joku kuitenkin on lukenut sellaisen kirjan kuin "My First Love Story – Yoonmin" niin olen siis sen kirjoittaja! Jos tykkää Yoonministä niin kannattaa käydä tsekkaamassa (jossei viel oo lukenu) xd (vaikkei se mikään mestariteos kyl ookkaan)
Julkasen tän ekan osan nyt tähän mut en voi luvata et kuinka pian seuraava osa tulee (jos tätä joku eksyy lukemaan) mut luultavasti ihan sallitussa ajassa xD
Kiitos ja kumarrus jos luit tänne asti!🙏🏻
YOU ARE READING
|| Idän Seireeni || Vhope || FIN
Fanfiction"Aurinko nousee idästä ja laskee itään" Eletään 1910-lukua Jung Hoseokin ja hänen ystäviensä meriseikkailu ei pääty hyvin, kun he joutuvat merirosvokapteenin ja tuon miehistön yllättämiksi avomerellä. Heidän kapteeninsa "Kultakutri" iskee silmänsä H...
