Oneshots

Ikuisesti yhdessä | Yoonmin

TW itsetuhoisuus ja itsemurha. Lukeminen omalla vastuulla muruset🥺

***

Jimin katsoi käsivarsissaan risteileviä arpia turhautuneena. Osa oli vaaleampia, osa tummempia. Toiset paksumpia, toiset ohuempia. Osa oli pitkiä, osa lyhyitä. Joitain ei melkein erottanut. Kaikkia yhdisti kuitenkin yksi asia: Jimin vihasi niitä.

Niitä oli ihan liikaa. Miksi hänen pitikään viiltää ranteensa sellaisiksi? Jimin ei tiennyt vastausta.

Pian poika kyllästyi omiin käsiinsä ja käänsi katseensa ruokapöydän ääressä ilmeettömänä istuvaan poikaystäväänsä Yoongiin. Hän oli niin komea, vaikka hänen kasvoiltaan kuvastuivatkin kuukausien huonosti nukutut yöt ja ylipäätään se, kuinka Yoongi voi huonosti. Hän oli laihtunut. Hänen vaaleat hiuksensa olivat rasvaiset ja sojottivat minne sattuu. Silmät olivat itkusta turvonneet ja punaiset.

Pöydällä Yoongin edessä lojui pullo jotain alkoholia. Jimin ei tunnistanut sitä, mutta tiesi sen olevan vahvaa. Yoongin keittiössä, kattilakaapin nurkassa niin, ettei sitä voinut löytää, jos ei tiennyt, oli ollut jo 2 kuukautta, 17 päivää ja 9 tuntia sitä samaa, vahvaa alkoholia. Jimin tiesi, että aina, kun Yoongin suru oli pahempaa, hän haki pullon ja joi.

Jiminiä harmitti. Häntä harmitti, sillä hän oli tehnyt Yoongin elämästä tuollaista. Jos sitä ylipäätään elämäksi voi kutsua. Päivästä toiseen Yoongi makasi sängyllään tai istui ruokapöydässä. Silloin tällöin, ehkä kaksi kertaa viikossa, Namjoon, Yoongin paras ystävä, tuli käymään. Hän istui Yoongin viereen ja halasi tätä. Aina kun Namjoonin kädet kietoutuivat Yoongin hartioiden ympärille, Jimin tunsi mustasukkaisuuden piston sydämessään. Sitten hän tajusi taas, ettei koko tilannetta olisi ilman häntä.

Jimin olisi antanut vaikka molemmat kätensä, jos olisi vielä yhden ainoan kerran kertoa Yoongille, kuinka paljon tätä rakasti. Hän olisi vaikka menettänyt näkökykynsä, jos olisi kerrankin saanut suudella Yoongia. Hän olisi luopunut puhekyvystään ilomielin, jos vain voisi rynnätä tuon yksinään keittiön pöydän ääressä istuvan pojan viereen ja halata tätä. Mutta niin se ei toiminut.

Yhtäkkiä Jimin huomasi, kuinka Yoongi nousi pöydästä. Hän etsi jotakin. Etsi, etsi ja etsi. Lopulta hän löysi vihon ja kuulakärkikynän. Yoongin sekavaa käsialaa alkoi ilmestyä vihon sivulle.

Jiminie
Mä en tiiä näätkö sä tätä. Musta tuntuu hölmöltä kirjottaa yksin keittiössä istuessani mun ikuiselle poikaystävälle, joka tuskin koskaan näkee tätä.

Mun elämän hirvein päivä oli 2 kuukautta ja 17 päivää sitten. Sä tiiät mitä sillon tapahtu, eiks nii?

Jimin tiesi tasan tarkkaan mitä silloin tapahtui. Jiminin elämän hirvein päivä. Töissä oli ollut ihan kamala päivä. Jimin oli ollut matkalla työpaikaltaan kotiin. Hän oli törmännyt vanhaan poikaystäväänsä ja hänen kavereihinsa. Poika oli jostain kumman syystä ottanut Jiminin silmätikukseen eron jälkeen. He olivat hakanneet Jiminiä. Ja kovaa. Jimin oli hoiperrellut kotiin lähes pyörtymispisteessä. Heti kotona hän oli mennyt vessaan ja etsinyt partaveitsen.

Ei ei ei. Jimin ei halunnut muistella yhtään enempää. Hän jatkoi lukemista.

Mun elämän hirvein näky oli sä ranteet auki ja pilleripurkki kädessä vessan lattialla tajuttomana. Mä en tuu koskaan unohtaan sitä, niin hirveetä se oli.

Mut mä rakastan sua, vaikka näin pääsiki käymää. Mua hävettää se, kuinka mä en pystyny auttaan sua tarpeeks ajoissa.

Tää oli sun oma valinta, ja toivon, että oot tähän tyytyväinen.