Kisses Under The Rain

Ihan tavallista maanantaita

Katto. Se asia jonka näen aina ensimmäisenä herätessäni. Ei kovin mielenkiintoinen, ihan valkoinen vaan.
Ai että, inhoan aamuja. Varsinkin maanataiaamuja. Ne ovat aivan hirveitä, kun viikonloppu on ohi ja on pakko mennä kouluun. Eivät viikonloputkaan kyllä meidän kerrostaloasunnossa olleet mitään nautinnollisia mutsin ja faijjan tapellessa. Hitto.
Noussen istumaan sängyssäni ja venyttelen. Värähdän kylmää ilmaa peiton alaisen lämmön jälkeen. Kello on vähän yli seitsemän, koulu alkaa kahdeksalta. Lasken jalkani kylmälle lattialle ja astelen vaatekaapin luokse. Kaivan sieltä puhtaat vaatteet, mustat risat farkut ja kuluneen mustan hupparin. Vedän vaatteet ylleni raskaasti huokaisten. Lösähdän tuolille kuluneen pöydän eteen ja tuijjotan sitä hiljaisena. Keittiöstä kuuluu meteliä. Eikai ne aloita taas aamusta? Näemmä. Huokaisu karkaa huuliltani ja nousen ylös, tunkemaan reppuuni päivän kirjat. Inhoan koulua yli kaiken. Raahaudun olohuoneen läpi keittiöön, sisäistäen sen olevan virhe. Porukat tappelevat taas. En vaivaudu menemään syömään mitään, vaan kävelen vessaan. Huuhtelen kasvoni kylmällä vedellä, yrittäen saada itseni heräämään. Peilistä minua tuijjottaa takaisin omat väsyneet harmaat silmäni. En pidä niistä. En pidä myöskään vehnänvaaleista hiuksistani,
tai kalpeasta ihostani, tai haaleista pisamistani. Tuhahdan väsyneesti. Perkele.
Astelen ajatuksissani vessasta eteiseen ja potkin kengät jalkaani. Kiskon takkia hupparini päälle kun mutsi ja faijja tulevat luokseni.
"Noah. Meillä on hieman asiaa" mutsi sanoo ja vilkaisee faijjaa
"Me eroamme" faijja sanoo ja jatkaa: "vietät viikot täällä äidin luona ja viikonloput minun luonani ensiviikosta lähtien. Minä muutan täältä pois tämän viikon aikana".
"Jaa.." sanon vain, välittämättä siitä sen enempää. Nappaan puhelimeni ja reppuni mukaan ja painelen ulos asunnosta sanomatta mitään. Sellainen aamu tälläkertaa, olin toisaalta arvannutkin tämän. Ihan hyvä vaan, kylläkin. Laitan kuulokkeet korviini ja kiskon hupun päähäni kävellessäni loskassa kohti koulua. Hidastelen aikalailla, En tosiaankaan halua mennä sinne, Marcuksen ja Antonin jengin kiusattavaksi.
——————————
Koulu lähestyy liian nopeasti. Tuskastuneena elämästäni astelen sisälle rakennukseen. Lukio on aika uusi, joten siellä on ihan kivat tilat. Tai no, enpä tiedä.. Jonkun jota ei kiusattaisi, mielestä se olisi paras opiskelupaikka ikinä. Mutta minunpa ei. Ihan vaan koska siellä on ne..
"Hei HOMO!" Marcus. Marcus ja sen jengi. Kaikki jotain lihaskimppuja jotka on valmiina hakkaamaan joka ikisen. Mutta samaan aikaan kaikki koulun tytöt kuolaa niitten perään. Naiset on omituisia, pakko myöntää.
Kohotan katseeni tuohon ehkä ällöttävimpään ihmiseen ikinä. Marcus. Pojan mustat hiukset ja myrkynvihreät silmät ovat ällöttävintä ikinä.
"Mitäs hintille? Saitko jo perseeseen poikaystävältäs hä?" Se idiootti huutelee. En vastaa.
"Veikö kissa kieles? Vai eiks sulla oo sellasta? Saanks mä kattoo?" virnuilee Anton ja tulee lähemmäksi minua, tarttuen leuastani kivuliaasti. Tämä yrittää saada suutani auki vääntämällä. Vinkaisen, Antonin sormet tekevät kipeää. Joudun pakostakin katsomaan ruskeahiuksisen pojan jäänsinisiin silmiin. Leukaani sattuu tämän yrittäessä saada suutani auki. Jokin Antonin silmissä on outoa. Niissä ei näy sitä..
En kerkeä ajatella loppuun asti, kun minut on paiskattu maahan.
"Ihan turhaa toi on, ei sillä oo kieltä ollenkaa" Anton irvistää vittuuntuneena ja viittaa muut mukaansa. Jään lattialle istumaan aika hämmästyneenä, mitä hittoa tapahtui?