TRIA

1. Espanjalainen jumalatar

Jos sanoisi Aleksantria Väisästä ärsyttäneen, se olisi valhe. Vitutus on sopivampi sana. Joku saattaa ihmetellä syytä tälläisten voimasanojen käyttöön, mutta ketä tahansa vituttaisi ainakin hieman sen jälkeen, kun isoveli päätti pölliä viimeisen kuoharipullosi. Se paskiainen ei edes pidä kuoharista. Tämä ei kuitenkaan olisi kertomus Väisäsen perheen elämästä ilman kostoa. Vastauksena tähän yksityisyydenloukkaukseen Tria koki sopivaksi pölliä veljensä ruohot, myydä ne viattomille yläkoululaisille ja käyttää rahat pulloon hienoa kuoharia. Veljensä jalanjälkiä seuraten hän päätti myös juoda neljäsosan pullosta ja ilmestyä kouluun pienessä hiprakassa. Ja tottakai kuoharipullo lähti mukavasti laukussa mukaan. Kuka tahansa täysjärkinen ihminen olisi joko pysynyt selvänä tai jäänyt suosiolla kotiin, mutta Väisänen on Väisänen vaikka fiksulta ensiksi vaikuttaisikin.

Astuessaan luokkaan Aleksantria tunsi lattian muuttuneen hieman epätasaiseksi. Niinpä hän tavallisista tavoistaan poiketen istui eturiviin. Tämä kohtalon oikku tulisi olemaan Trialle samaan aikaan onni ja tuho. Eturivistä sattui olemaan myös täydellinen näköyhteys upeaan uuteen oppilaaseen, joka käveli luokan poikki opettajan pöydän eteen. Lämmin iho, tummat, kiharat hiukset, täydellinen vartalo. Sisään oli juuri kävellyt espanjalais-suomalainen jumalatar, joka päätti istua suoraan Trian viereen. Hetken äimisteltyään kyseistä kaunorta hän sai soperrettua epämääräisen tervehdyksen. Jumalatar hymyili häikäisevästi, ja esitteli sitten itsensä kättään ojentaen:

"Hei. Manta Rodriquez, hauska tavata." Manta hymyili kauniisti ja Tria oli aika varma pyörtyvänsä kohta.

"Aleksantria Väisänen, mut sano vaan Tria." Tervehdykseen vastaaminen oli yllättävän suuri ponnistus Trialta. Suomalainen mikä suomalainen. Manta hymyili kaunista hammashymyä ja sanoi sitten:

"Kiinnostava nimi." Tria ei ollut enää varma, johtuiko hänen huimauksensa kuoharista vai Mantasta.

"No, onhan se ehkä vähä harvinaine", Tria mumisi. Ilmeisesti hänen suomalaistamisekseen tarvittiin kaunis espanjalainen jumalatar.

"No, Tria, onko tässä kaupungissa mitään?" Manta kysyi hieman viekkaasti hymyillen. Trian hiprakkaisilla aivoilla kesti hetki aikaa prosessoida Mantan hymy ja kysymys, mutta lopulta viesti kulki korvista aivoihin asti.

"Ei oikee... voin kuitenkin esitellä sitä mitä on", Tria vastasi virnistäen hieman, keräten esiin itsevarmemman version itsestään. Manta katsoi häntä huvittuneena, vilkaisi sitten Trian laukkuun ja kuiskasi sitten:

"Riittäiskö tosta kuoharista mullekki?"

.

.

.

Jos joku olisi sanonut kolme tuntia sitten juuri heränneelle Aleksantria Väisäselle, että kolmen tunnin päästä hän lipittäisi kuoharia espanjalaisen jumalattaren kanssa lukion kammoksituissa kellarivessoissa, hän olisi varmaan nauranut niin kovaa että krapulainen Asser olisi pasauttanut hänen kallonsa sirpaleiksi.

Kuitenkin tämä suoraan huonosta teiniromaanista revitty asia oli totta, ja kyseinen jumalatar tuhosi tällä hetkellä koulun omaisuutta piirtelemällä peiliin huulipunalla. Jumalatar oli myös hyökännyt Trian kuoharipullon kimppuun, mutta tällä kertaa Tria ei välittänyt. Manta voisi varmaan tappaa hänen koko perheensä ja hän sanoisi kiitos- mutta niin hän kyllä sanoisi kenelle tahansa muulle murhaajalle, joka iskisi hänen paskaisen perheensä kimppuun.

"Eikö toi oo jo ilkivaltaa?" Tria kysyi virnuillen. Manta käänsi katseensa Triaa päin, mikä valautti kaiken itseluottamuksen pois hänen kehostaan. Tummat ripset kehystivät Mantan suuria, tummia silmiä, luoden hieman surreaalisen ja nukkemaisen vaikutelman. Tria oli varma hukkuvansa Mantan silmiin, eikä heidän ensitapaamisestaan ollut kulunut edes kahta tuntia.

"Hysss, nyt taiteillaa!" Manta ilmoitti ja piirsi peiliin kyltin, johon hän kirjoitti "espanjalais-suomalaisen nykytaiteen näyttely".

"Musta vähän tuntuu et tolla logolla jäät kiinni", Tria huomautti. Manta naurahti ja kirjoitti sitten kylttiin "egyptiläis-suomalaisen nykytaiteen näyttely".

"Mistä sä sen Egyptin repäsit?"

"Aleksandrian kirjasto oli Egyptissä", Manta sanoi. Trian kuoharin turruttamilla aikasoluilla meni hetki aikaa prosessoida.

"Nyt sun on pakko vandalisoida mun kanssa, ei tää muute oo realistist!" Manta huomautti. Tria piirsi peiliin suuren kirkkoveneen, juuri kellojen soidessa. Manta hyppäsi pöydältä alas, veti alaspäin lyhyttä hamettaan ja kääntyi sitten vielä Triaan päin:

"Nähdään!"