TRIA

6. Tupaantuliaiset kahdelle

Aleksantria Väisänen istui Manta Rodriguezin sängyllä litkimässä kuoharia onnesta häkeltyneenä. Monta tuntiahan siinä oli mennyt, mutta Mantan asunnossa oli nyt kaikki tarvittava. Manta oli alunperin pyytänyt Triaa auttamaan vain muuttolaatikoiden kantamisessa, mutta Tria oli tarjoutunut auttamaan myös niiden purkamisessa. Kiitokseksi Manta oli pyytänyt Trian jäämään illalliselle ja korkannut auki pullon kuoharia.

"On tää kyl aivan perseestä ku just tuli muutettua, mutta en jaksanu olla mun tädin helmoissa enää yhtään pidempään", Manta huokaisi ja otti hörpyn lasistaan.

"Ymmärrän. Ainoo asia mikä mua estää muuttamasta on raha", Tria kommentoi ja jatkoi sitten:

"Mut kyl mä lukion loputtua lähen siitä talosta ulos niin nopeesti ku voin."

"Aiotsä mennä jatko-opiskelemaa?"

"No lukiostahan valmistuu vaa työttömäks nii pakkohan on", Tria huomautti ja Manta naurahti.

"Mitä alaa ajattelit?" Manta kysyi ja käänsi katseensa Triaa kohti. Triasta tuntui kuin Mantan tummat silmät olisivat porautuneet suoraan hänen sieluunsa. Hän löysi itsensä tutkailemasta Mantan piirteitä, huulen kaarta ja hymykuoppia, jotka tulivat esiin jokaisen hymynkareen mukana.

"Mietin et ois aika jees olla ensihoitaja", Tria lopulta vastasi.

"Oho! Missä vaiheessä sä tiesit et sä haluaisit olla ensihoitaja?"

"No se varmistu vasta lukion kakkosella mutta mä mietin sitä jo ihan skidinä. Varmaa siks että kerra ku mun veli mursi jalkansa nii pahasti et se edelleen linkkaa nii jouduttii soittaa ambulanssi ja se toine niist ensihoitajista oli sellanen pirun nätti nainen", Tria selitti ja jatkoi sitten nauraen:

"Saleen mun ensimmäine ihastus ikinä."

"Auts. Mite se sun veljes jalka murtu?" Manta kysyi ja otti uuden hörpyn kuoharia.

"Tippu puiston portaat alas ku se paini Asserin kanssa."

"Ai onks sulla toinenki veli?" Manta kysyi ja Tria kirosi mielessään. Ihan sama miten hämäräksi Manta sanoi serkkuaan, Alvarin epämääräinen katoaminen yhdistettynä kyläjuoruihin voisivat ajaa hänet pois.

"Juu, Alvar, se ja Asser on kaksosia. Identtisiä vielä kaike lisäks."

"Oho. Ehkä siks mä en oo huomannu", Manta sanoi ja Tria huokaisi syvään. Loppupelissä oli parempi että Manta sai kuulla asian epämääräisen laidan häneltä eikä joltain lukion juorukellolta.

"Ei Alvar enää asu täällä. Se lähti menemään tästä kaupungista noin vuos sitte eikä siitä oo kuulunu sen jälkee enää mitää."

"Ahaa", Manta sanoi. Tria odotti hänen kyselevän lisää, mutta Manta pysyi hiljaa. Tria oli pelännyt koko jutun pilaavan tunnelman, mutta Manta ei selvästikään vaikuttunut kiusaantuneelta. Tria otti hörpyn kuoharilasistaan, ja katsoi vaivihkaa Mantaa. Manta makasi kyynerpäidensä varassa sängyllä. Hänen silmänsä olivat kiinni, ja hänen tyhjä kuoharilasinsa oli lattialla. Ilta-aurinko hyväili Mantan kasvoja, ja Tria löysi katseensa vaeltavan lopulta Mantan huulille, jotka olivat kaartuneet hymyyn.

"Kai sä tiedät että sä voit suudella mua? Ei tarvii tyytyy katselemiseen", Manta huomautti ja Tria säpsähti hereille unelmistaan.

Hän siirtyi varovasti lähemmäs, samalla kun Manta nousi takaisin istumaan. Trian sydän hakkasi tuhatta ja sataa, kuin se yrittäisi pompata suoraan ulos hänen rinnastaan. Hän kuljetti varovasti kätensä ensin Mantan poskelle, ja siitä hänen niskaansa. Tria sulki silmänsä ja painoi huulensa Mantan huulille. 

Tria ei uskonut yleensä yhtään mihinkään, mutta tässä hetkessä tuntui siltä kuin hänen sielunsa olisi siirtynyt Mantan kautta suoraan taivaaseen. Manta maistui kirsikkahuulikiillolle ja kuoharille, ja hänen kätensä Trian niskassa olivat lämpimät.

Siinä hetkessä elämä oli ihanaa.

.

.

.

Tästä varmaan näkyy etten ole aikasemmi kirjottanu suutelukohtausta lol